Hyppää pääsisältöön

Siskosten jännittävä ja vaarallinen lomamatka – Kesä Balatonilla vie Itä-Saksan viimeisiin vuosiin

Catrin (Cornelia Gröschel) ja Maja (Sonja ) liftaamassa Balatonille sarjassa Kesä Balatonilla
Catrin (Cornelia Gröschel) ja Maja (Sonja) liftaamassa Catrin (Cornelia Gröschel) ja Maja (Sonja ) liftaamassa Balatonille sarjassa Kesä Balatonilla Kuva: ZDF/Leo Pinter Balaton,Kesä Balatonilla

Viattomat tytöt Itä-Saksasta maistavat vapautta ja joutuvat salaisen poliisin tähtäimeen.
Teema 26.12.2018–4.1.2019 keskiviikosta perjantaihin klo 20.00. Areenassa 30 päivää

Uusi draamasarja Kesä Balatonilla tarkastelee Saksojen kahtiajakoa vielä viattomien nuorten itäsaksalaisnaisten näkökulmasta.

Sisarukset Maja ja Catrin saavat kinuttua vanhemmiltaan luvan lähteä kesälomareissulle kahdestaan. Nuoret pumpulissa kasvaneet tytöt uskovat, että edessä on heidän elämänsä kesä, ja vanhempiensa synkistelyä he eivät ymmärrä ollenkaan. Sille on kuitenkin syynsä.

Eletään vuotta 1986, jolloin Itä-Saksan ideologinen ja etenkin taloudellinen rakenne alkoivat jo natista liitoksistaan. Siksi Stasi vakoili kansalaisiaan kuin haukka, jonka tarkat silmät ylsivät kaikkialle.

Vaikka itäsaksalaisten vapautta liikkua rajoitettiin tiukasti, pääsivät hekin ulkomaille lomanviettoon. Balaton-järven ranta Unkarissa oli luvallinen lomakohde, joka oli erityisesti nuorten suosikkipaikka. Balatonilla saattoi myös kohdata ihmisiä rautaesiripun toiselta puolelta, mutta heistä nuoria oli varoitettu.

Sisarusten matkabudjetti on niukka, joten hienosta hotellista ei kannata edes haaveilla. Leirintäalue on tarpeeksi lähellä taivasta, ja sielläkin saattoi törmätä loistotyyppeihin. Sisarusten kesä on täynnä aurinkoa, ihastumisia ja uusia kokemuksia, joista kaikki eivät kuitenkaan ole vain hyvästä.

Tämä on myös kesä, jolloin viattomuus loppuu, ja jonka jälkeen läntisten miesten "hunajaisiksi" kutsumat nuoret naiset eivät ole enää entisensä.

  • Kesä Balatonilla (Honigfrauen), Saksa 2017. Pääosissa: Sonja Gerhardt, Cornelia Gröschel, Franz Dinda, Dominic Draak, Anja Kling, Götz Schubert. Käsikirjoitus: Natalie Scharf, Christoph Silber. Ohjaus: Ben Verbong. Tuotanto: Seven Dogs Filmproduktion GmbH, ZDF.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa