Hyppää pääsisältöön

”Musta väri tulkittiin vastalauseena” – DDR:n aikaiset kellarikuvat yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa 60 vuoteen

Artikkelikuva Berliinin vanhan taideakatemian seinämaalauksia käsittelevään artikkeliin.
Artikkelikuva Berliinin vanhan taideakatemian seinämaalauksia käsittelevään artikkeliin. Kuva: Stefan Boness/IPON KulttuuriCocktail

Berliinin taideakatemian entinen kellaritila on täynnä seinämaalauksia. Kellarin seinille maalatut kuvat tehtiin 1950-luvun lopulla ja sinne ne myös unohtuivat vuosikymmeniksi. Nyt kellarikuvat ovat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä.

Maalaukset ovat neljän nuoren DDR:läisen taideopiskelijan käsialaa ja ne syntyivät vuosien 1957-58 taitteessa.

Manfred Böttcheristä, Harald Metzkesistä, Ernst Schroederistä ja Horst Zickelbeinista muodostunut nelikko maalasi kellarin seinät taideopiskelijoiden karnevaalibileitä varten. Kellarikuvat tehtiin dekoratiivisiin tarpeisiin ja lyhytaikaista käyttötarkoitusta varten. Karnevaalijuhlien jälkeen ne unohdettiin pitkäksi aikaa.

Kellarimaalausten olemassaolo oli toki joidenkin taideakatemian työntekijöiden tiedossa, mutta tuskin kukaan pohti, mitä niille pitäisi tehdä. Todennäköisesti myös siksi, että osa valtavasta kellarista oli Berliinin muurin rakentamisen jälkeen DDR:n rajavartiolaitoksen käytössä, eikä kellaritiloihin ollut pääsyä.

Berliinin taideakatemiassa erityisprojekteja johtava Angela Lammert tiesi kellarin seiniä koristavista kuvista. Hänen onnistui päästä käymään kellariosassa, joka ei kuulunut rajavartiolaitokselle. Lammert kapusi alas kellariin jo ennen Berliinin muurin kaatumista ja näki osan maalauksista.

– Koko kellari oli pinottu täyteen ruskohiiliä. Siellä oli sysimustaa. Jouduimme ensin raaputtamaan pois hiilipölykerrosta, sillä maalaukset olivat täysin mustan pölyn peitossa, Lammert muistelee.

Berliinin taideakatemian sinisävyinen seinämaalaus, jossa erilaisia ihmisfiguureja Picassomaisesti kuvattuna.
Berliinin taideakatemian sinisävyinen seinämaalaus, jossa erilaisia ihmisfiguureja Picassomaisesti kuvattuna. Kuva: Stefan Boness/IPON KulttuuriCocktail

Kellarikuvat löydettiin uudelleen 2000-luvun tienoilla, kun nykyistä, Brandenburgin portin kupeessa sijaitsevaa taideakatemiaa alettiin rakentaa toisen maailmansodan aikana pahoin vaurioituneen taideakatemian tilalle.

Peter Przestacki johti tuolloin uuden taideakatemian rakennustyömaata. Hän johti myös purkutöitä kellaritiloissa ja oli yksi ensimmäisistä, joka näki vuosikymmeniä unohduksissa olleet maalaukset DDR:n rajavartiolaitoksen käyttämässä kellaritilassa.

– Tiesin heti, että löysimme jotakin ainutkertaista. Otin yhteyttä senaatin rakennusosastoon ja kerroin heille löydöstämme. Oli selvää, että maalaukset oli pelastettava.

Toisin kuin hiilikellarina käytetystä kellariosasta löytyneet maalaukset, jotka piti ensin puhdistaa hiilipölystä, rajavartion entisistä tiloista löytyneet kuvat olivat varsin hyvässä kunnossa.

– Rajavartiolaitos oli rakentanut kellariin sellejä. Seinille maalatut kuvat olivat paneeliseinien takana ja siksi hyvin suojattuja. Osa maalauksista oli säilyttänyt myös voimakkaat värinsä, Przestacki kuvaa.

Kellarin seinille maalatut kuvat ovat nuorten kapinallisten taidetta.

Nyt nämä kuusi vuosikymmentä sitten syntyneet kellarikuvat ovat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä. Berliinin taidekatemia tarjoaa opastettuja kellarikuva-kierroksia ja kiinnostus on valtava. Kaikki opastetut ryhmäkierrokset ovat loppuun varattuja.

Kellarin seinille maalatut kuvat avaavat äärimmäisen mielenkiintoisen näkökulman Itä-Berliinin alkuvuosien taiteeseen, sillä ne ovat nuorten kapinallisten taidetta. Elinvoimaista ja rohkeaa taidetta, jolle ei olisi annettu näyttelytilaa yhdessäkään DDR:n valtiollisessa taideinstituutissa.

Töistä huokuu uhma ja vastarinta poliittisen johdon määrittelemää taidekäsitystä vastaan. Kellarikuvat ovat ddr:läistä underground-taidetta sanan varsinaisessa merkityksessä. Angela Lammertin mielestä olisi kuitenkin liioiteltua puhua taideopiskelijoiden vastarinnasta kellaritiloissa.

– Taideopiskelijat halusivat epäilemättä kuulua itäsaksalaiseen yhteiskuntaan, kyse ei siis ollut niinkään vastarinnasta poliittista järjestelmää vastaan. He halusivat käyttää taiteessaan toisenlaisia ilmaisumuotoja ja vapautua sosialistisen realismin taideihanteesta.

Berliinin taideakatemian seinämaalaus.
Berliinin taideakatemian seinämaalaus. Kuva: Stefan Boness/IPON KulttuuriCocktail

Vaikutteiltaan työt sijoittuvat avantgarden ja modernin taiteen välimaastoon. Seiniin on maalattu tikku-ukkoja muistuttavia abstrakteja hahmoja, eroottisia figuureja ja asetelmia. Mutta halu maalata täysin vapaasti, ilman rajoitteita näkyi myös vapaudessa maalata seinille metsän eläimiä, sarvia ja erilaisia metsästysmotiiveja. Silmäänpistävää on se, että yhdelläkään seinään maalatuista kuvista ei ole yhtymäkohtaa sosialistiseen taiteeseen.

– Kellarimaalauksista löytyy selviä vaikutteita Pablo Picasson ja Edgar Degas'n töistä sekä 1920-luvun modernista eurooppalaisesta taiteesta. Myös ranskalaisen eksistentialismin vaikutus on nähtävissä.

Kellarikuvien tekijät olivat kaikki neljä taideakatemian mestarikurssilaisia. Mestarikurssilaisen status mahdollisti heille varsin vapaan työskentelyn Pariser Platzilla sijainneen ‒ ja myös nykyään sijaitsevan ‒ taideakatemian työtiloissa.

Vapautuneeseen ilmapiiriin vaikutti osaltaan epäilemättä myös se, että 50-luvun puolivälissä kulttuurielämän rajoitteita löyhennettiin Neuvostoliiton mallin mukaan myös DDR:ssä. Se helpotti taiteilijoiden tilannetta muutaman vuoden ajan.

Taiteilijanelikon protesti ei kuitenkaan jäänyt pelkästään kellariprotestiksi. Böttcher, Metzkes ja Schroeder olivat myös avainhenkilöitä Itä-Berliinissä 1960-luvun alussa muodostuneen Berliinin koulukunnan syntymisessä.

DDR:n poliittinen johto ei katsonut hyvällä nuoren sukupolven taiteellisia emansipaatioyrityksiä.

Berliinin koulukunta oli samanmielisten taidevirtaus. Siihen kuuluneita yhdisti halu etsiä uusia ilmaisumuotoja samoin kuin vastarinta virallista, sosialistista taide-estetiikkaa vastaan. Berliinin koulukunnan idea orasti jo kellarikuvissa, toteaa Angela Lammert.

– Berliinin koulukuntaan kuuluneet taiteilijat maalasivat arkisia teemoja. Heidän protestinsa oli yksinkertaisten asioiden korostamista. He maalasivat stilisoituja maisemia, akteja ja muotokuvia. Ja käyttivät töissään paljon mustaa väriä.

DDR:n poliittinen johto ei katsonut hyvällä nuoren sukupolven taiteellisia emansipaatioyrityksiä. Heidän yrityksiään vapauttaa taide poliittisesta ikeestä. Tilanteen herkkyydestä kielii myös se, että poliittinen johto tulkitsi mustan värin, jota taiteilijat käyttivät paljon myös kellarin seinille maalatuissa kuvissaan, vastalauseena.

Berliinin taideakatemian seinämaalaus.
Berliinin taideakatemian seinämaalaus. Kuva: Stefan Boness/IPON KulttuuriCocktail

Musta kausi, kuten itäberliiniläisten taiteilijoiden keskuudessa 1950-luvun jälkipuoliskolla syntynyttä suuntausta kutsuttiin, oli maan valtaapitäville rappiollisen, länsimaista taidetta ihannoivan taiteen ilmentymä. Eivätkä teosten synkät ja abstraktit teemat kohottaneet sen hyväksyntää.

Maan poliittiselta johdolta ei ollut jäänyt huomaamatta, että taideakatemiassa tuettiin villejä ja kokeilevia taideopiskelijoita. Erityisesti Manfred Böttcherin ja Harald Metzkesin mustapainotteiset työt herättivät suurta ärtymystä Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) johdon keskuudessa.

Poliittinen paine oli kova nuoria taideopiskelijoita kohtaan 50- ja 60-luvun taitteessa.

Konflikti kärjistyi vuonna 1961 pidetyn näyttelyn yhteydessä. Kapinallisiin nuoriin taiteilijoihin kohdistuneen kovan kritiikin seurauksena taideakatemian silloinen johtaja Fritz Cremer sekä presidentti Otto Nagel joutuivat eroamaan tehtävistään. Myös taideopiskelijana 60-luvun alussa ollut Dieter Goltzsche joutui jättämään taideakatemian, sillä hänen töitään pidettiin liian luonnostelevina ja abstrakteina. Esimerkiksi Goltzschen kuvaamat henkilöhahmot muodostuivat usein vain pelkistä linjoista.

– Poliittisen johdon hyökkäykset kohdistuivat mestarikurssilaisten dekadenttina pidettyyn taiteeseen, mutta on selvää, että kritiikki koski myös taideakatemian johtoa, joka tuki mestarikurssilaisiaan, kiteyttää Lammert.

Poliittinen paine oli kova nuoria taideopiskelijoita kohtaan 50- ja 60-luvun taitteessa. Niin kova, että myös kapinalliset nuoret taiteilijat alkoivat lähentyä virallista taidelinjaa. Taiteilijalla, jonka taide oli dekadentin taiteen maineessa, ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia DDR:n taidepiireissä.

Myös karnevaalikuvia kellarin seinille maalanneet Böttcher, Metzkes, Schroeder ja Zickelbein vakiinnuttivat paikkansa maansa taidekentällä, mutta DDR:n eturivin taiteilijoiden joukkoon he eivät päässeet.

Berliinin taideakatemiassa erityisprojekteja johtava Angela Lammert istuu nojatuolissa.
Berliinin taideakatemiassa erityisprojekteja johtava Angela Lammert. Berliinin taideakatemiassa erityisprojekteja johtava Angela Lammert istuu nojatuolissa. Kuva: Stefan Boness/IPON KulttuuriCocktail,angela lammert

Teksti: Maarit Lukkarinen

Keskustele