Hyppää pääsisältöön

Matkakertomuksia - Osa VI / V - Tilanne verhon edessä, Osa A

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Matkakertomuksia - Osa VI / V - Tilanne verhon edessä, Osa A

Ne, jotka ovat vanhempia kuin jotkut nuoremmat, muistavat, miltä särkyneestä kuumemittarista lattialle karannut elohopeahelmi näyttää.

Se näyttää samalta, kuin veden alta tietystä kulmasta katsottu veden pinta.

Tai vähän samalta, kuin sula tinanvalantatina, mutta kiiltävämmältä ja peilaavammalta.

Sen näköinen “puolijähmettynyt, hopeinen vesiputousverho” ilmestyi makuuhuoneeseeni, puolisen metriä korkealle lattiasta, ehkä vajaan sentin päähän seinästä.

Osittain hyytyneen vesiputouksen oloinen ilmestys oli noin 50 cm leveä ja x 35 cm korkea ”verho”, joka leijui paikallaan ilman mitään verhotankoa.

Koska olen puoliksi pohjoiskarjalainen (eli kiinalaisessa horoskoopissa kaiketi hyppykeppi, kulmahiomarälläkkä tai joku sellainen) ja puoliksi pohjalainen (eli kiinalaisessa horoskoopissa kaiketi betoniantura, vetykaasusyötöllä terästetty trakori tai joku sellainen) niin tuli yhtä aikaa sekä hirveä hinku hetki tutkia sitä elohopeaputousesirippua, että tavaton tarve olla järkevä ja varovainen sen suhteen - ainakin hetken aikaa.

Siksi keitin ensihätiin kupillisen teetä. (Russian Earl Grey, kun Princess ja Lapsang olivat loppu.)

Teen kirvoittamana mietin, että saattaisi olla hyödyllistä nähdä, mitä verhon takana piili.

Itsetuntemuksen ansiosta tiesin, etteivät silmäni sijaitse ihan pään reunassa, ja tätenpä en edes poski liiskana seinää vasten pystyisi kurkistamaan hopeaverhon taakse, kun verhoepeli oli lähes kiinni seinässä.

Peili! Siinä ratkaisu!

Mutta voi.

Kapeinreunaisimmankin peilini raami oli sen verran paksu, ettei peililläkään nähnyt verhon taa.

Ja kännykänkin kameraokulaari sijaitsi liian kaukana kännykän reunasta, silläkään ei saanut näkymää puolijähmeän hopeaverhon taakse.

Jos siis halusi nähdä mitä verhon takana piili, oli pakko työntää pää tai kamera verhon läpi.

Ajattelin kokeilla kännykameralla. Mutta kun kännykkä on aika kallis (ja vielä velaksi ostettu!), päätin kokeilla verhon läpäisyä ensin jollain halvemmalla objektilla.

Työpöydälläni oli rasiassa vielä kolme piparkakkua. Otin niistä näppeihini yhden, ja ryhdyin työntämän sitä kohti hopeaverhoa, ja sen sisään.

Verhoa läpäistessä oli pieni vastus, mutta sitten jokin voima imaisi piparkakun sormistani - ja selkäni takaa kuului pikku räpsähdys.

Kun käännyin katsomaan, huomasin takanani olevassa seinässä hopeisena hohtavan kohdan, ja sen alla lattialla piparkakun, jossa murtuma.

Konttasin piparkakun luo, ja koetin työntää piparia takaisin siihen seinän hohtavaan kohtaan, josta se oli pulpahtanut. Mutta ei se uponnut sinne.

Konttasin takaisin hopeiselle verholle, ja työnsin murtuneen piparkakun sitä kohti, samalla kun katsoin taakseni.

Pipari tuli kuin tulikin takanani seinästä ulos!

Heh! Tämäpä somaa.

Kävelin huoneessa pienen ringin, ja avasin ja suljin kämmeniäni, innoissani.

Päässäni alkoi kehkeytyä suunnitelma.

Mietin olisiko minulla pitkää narua!

Tutkin, Siivouskaapissa oli vain noin 28 cm pitkä naru. Muualla ei sitäkään.

Mutta ulkoroikka!

Olin hiljattain ostanut punaisen ja pahanhajuisen, mutta yli nelimetrisen roikkajohdon.

Ongin sen komerosta, ja suoristin sen lattialle.

Aloin syöttää punaista roikkajohtoa hopeiseen verhoon urospuolipistoke edellä.

Hyvin upposi! Syötin enemmän ja enemmän johtoa hopeiseen verhoon

Samalla kun pidin johdon naaraspuolista, ”pistorasiapäätä” kädessäni, näin, kun urospuolipistoke ja sen perässä punaista roikkaa alkoi valua ulos takanani olevasta seinästä.

Harasin seinästä pursuavaa johtoa jalallani lähemmäksi, kunnes jatkojohdon molemmat päät, uros ja naaras, olivat ulottuvillani.

Napsautin päät toisiinsa kiinni. Takanani olevasta seinästä tuli nyt johtoa, joka hiukan notkollaan riippuen kulki makuuhuoneeni poikki, ja katosi hopeisen verhon sisään.

Irrotin otteeni johdosta.

Kenenkään koskematta johtoa alkoi imeytyä hopeiseen verhoon, niin että notkollaan oleva johto ensin kiristyi tiukalle kuin viulun kieli, ja sitten johto alkoi yhä kiihtyvällä vauhtilla upota hopeaverhoon, samalla kun takanani olevasta seinästä alkoi yhä nopeammin suoltua ulos samaa johtoa, kadotakseen jälleen hopeaverhoon.

Aina kun pistokkeiden kytkentäkohta viuhahti ohitseni ilmassa ja syöksyi peiliverhoon, kuului vohahdus.

Ja vauhti vaikutti kiihtyvän varsin nopeasti, sillä vohahdukset seurasivat toinen toistaan yhtä nopeammin ja nopeammin, kunnes jo muutaman minuutin perästä vohahdusten ääni muistutti potkuriturbiinilentokoneen moottorin matalaa, vouvaavaa jurinaa.

Vähänkö hienoa! mietin.

Asettauduin sängylleni katsomaan ja kuuntelemaan mokomaa ihmettä.

Olihan tämä nyt sentään aika tavatonta.

Missä johto oli sillä aikaa kun se ei ollut huoneessani?

Mikä voima johtoa kiskoi?

Missä ylimääräinen johto oli? Johdon tarkka pituus oli kun oli pakkauksen mukaan tasan 4,5 metriä ja sen huoneessa näkyvä osa oli viivasuorana tiukalla, mutta huoneen läpimitta oli vain 3 metriä.

Omituinen johtokiihdyttimeni vain lisäsi vauhtia. Yöpöytäni paperit olisivat viimasta jo lähteneet omille teilleen, ellen olisi sattunut laittamaan teemukiani niiden päälle.

Pian huone alkoi lämmitä - nähtävästi roikkajohtolenkin hurja kiitäminen lämmitti kuparijohtimia ja ne puolestaan huonetta.

Pelkäsin jo, että joutuisin soittamaan palokunnan, mutta johtolenkin vauhti ei näyttänyt enää kiihtyvän tietyn nopeuden jälkeen, enkä haistanut merkkejä siitä, että kumieriste olisi syttymässä palamaan. Pientä käryä ilmassa kyllä tuntui.

Että pitikin justiin makuuhuoneessa sattua, tämän.

Mitä tekisin, kun alkaisi nukuttaa, mutta roikkajohtokiihdyttimeni rur-rur-rur estäisi minua nukahtamasta!

Ei nukuttanut yhtään, mutta laitoin kuulosuojaimet, varalta, ja oikaisin sängylleni pitkäkseen.

Viimeinen, mitä muistan, on uneen tuudittava jatkojohtokiihdyttimesurina ja humina.

Jatkuu...

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Matkakertomuksia - Osa I/V - Matkakuume

    Tähän sai kirjoittaa vain 60 merkkiä. Epistä! 60 on liian vä

    Monesti ilahdun pienestä minä. Esim. sähkömiehen jäljiltä kun on jäänyt millin pituisia eri värisiä johdonkatkileita, niin minusta ovat ne niin kauneita ja ilahduttavia, että voisin sirotella ne kaura-spelttipuuron päälle ja syödä huomenpuuroni seassa..

  • Testaa itsesi, oletko liian normaali!

    Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

    Uskon, että jotakuinkin terve ihminen tietää riittävän tarkkaan, millainen on, ja ei ole. Lisäksi ystävät ja viholliset auttavat ihmistä näkemään oman kuvansa paremmin. Minkä tautta sitä sitten pitää tukea kapitalistin klikkausrahastoa klikkaamalla jotain testiä netissä?

  • Kaksi, mistä sietäisi

    Nuhtelun ansaitsijia (2 kpl.)

    Ainkin ennen vanhaan yksi ”poliisin langettamista” rangaistuksista oli nuhteleminen. Siis että polisii nuhteli sitä, kerta oli töppöillyt hän. Että mitä vasten nuin teit, ja että yada yada yada. Ja toinen siinä kuuntelee kaula punoittaen, ja häpeää, ja parantaa tapansa!

  • Ilom päivä!

    Hyviäkin asioita tapahtuu, sentään.

    Lienen kertonut kissasta, joka asuu kotini lähistöllä, viettää usein aikaa kerrostaloasuntonsa saunan avoimen ikkunan ikkunalaudalla ja katselee minua, kun talsin kotea kohti. Ja lienen kertonut, että pitkään aikaa ei ole näkynyt sitä kissaa..

  • WC:n pesy ym. juttuja joita naiset rakastavat

    Kylppärinpesun sukupuolimetafysiikkaa on tämä.

    "...Olin varautunut kunnon litkuilla, joiden tuoteselosteessa oli kannustava määrä varoitusmerkkejä; pääkalloja, kaasunaamareita, ylösalaisin olevia ristejä ja muita graafisia pelotteita..."

  • Havaittuja ja kuultuja eroja naisten ja miesten välillä

    Naiset eroavat miehistä, mutta ei aina päinvastoin.

    "Laiskana päivänä miehestä on kiva jos kaupassa nainen (tyttöystävä, vaimo) ottaa ostoskärryt ja työntää niitä, mutta uros-tomerana päivänä miehestä tuntuu, että nainen otti miehuuden pois samalla kun otti kärrien hallinnan. Kärrejä työntävien miesten rinnalla hän tuntee itsensä koiraksi..."