Hyppää pääsisältöön

Erkko Lyytinen: Dokumenttielokuvien parhaudesta – ja mitasta

Erkko Lyytinen
Erkko Lyytinen Erkko Lyytinen Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu, kuvapalvelu@yle.fi erkko lyytinen

Maailman parhaita dokumenttielokuvia ja niiden ensi-iltoja esitetään Ylen kanavilla lähes päivittäin. Sen lisäksi niitä voi nähdä dokumenttielokuvien festivaaleilla.

Ylessä tarjoilemme dokumenttielokuvia laajasti ja runsaasti muun muassa seuraavilla ohjelmapaikoilla: Yle TV1 ja Dokumenttiprojekti, Yle TV2:n Docventures ja Yle Femin Dok-slotti. Mukana ovat myös Yle Teeman Kuukauden dokumenttielokuva sekä Uusi Kino. Myös Yle Areena julkaisee maanantaisin uusia kovia dokkareita.

Pyrimme lisäksi sijoittamaan uusintoja kesäkausiin ja viikonloppuihin, siten kuin se on ohjelmien esityssopimusten mukaan mahdollista.

Yle on yksi merkittävimmistä kotimaisen dokumenttielokuvan rahoittajista ja ostajista. Hankimme elokuvia sekä ennakko-ostoina että valmiina. Kun kyse on ennakko-ostosta eli tuotannon rahoittamisesta, olemme mukana tuotannon alusta saakka.

Joskus saamme kysymyksiä dokumenttielokuvien kestoista. “Miksi Yle esitti elokuvan lyhyempänä kuin festivaalin valkokankaalla nähty versio? Onko Yle pätkinyt elokuvan?”

Dokumenttielokuvista on yleensä tarjolla eri pituisia versioita, koska niitä esitetään tv-ohjelmistossa hyvin erilaisilla ohjelmapaikoilla. Tuotantoyhtiöt tai esittävät tv-yhtiöt tekevät näitä versioita tarpeiden ja kysynnän mukaan.

Niinpä dokumenttielokuva voi joskus olla pitkän elokuvan mittainen noin 75 minuutin ns. feature-versio, joskus taas tv:n ohjelmapaikan keston mukaan määräytyvä eli noin 52–56 minuutin ns. tv-versio. Lisäksi – ja tämän vuoksi – maailmalla liikkuu myös erityisesti festivaaliversioita.

Ylessä pyrimme aina esittämään dokumenttielokuvasta sen parhaan version, sen jonka uskomme myös palvelevan katsojaa parhaiten.

Mikä sitten on dokumenttielokuvan paras versio?

Yhtä oikeaa vastausta tähän ei ole. Paras versio on arvio siitä, miten elokuva toimii yleisölle tietyssä kontekstissa. Arvio parhaasta versiosta syntyy tekijöiden sekä tuotantoon, rahoittamiseen ja hankintaan osallistuvien ammattilaisten yhteisissä keskusteluissa. Sekä siitä yhteisestä kokemuksesta mietittäessä elokuvaa, sen aiempaa palautetta ja vastaanottoa.

On olemassa lukuisia hienoja elokuvafestivaaleja, joissa näkee myös dokumenttielokuvia ja usein juuri niiden festivaaliversioita. Elokuvasaliin verrattuna median julkaisualusta (tv, tabletti, mobiililaite) on erittäin haastava ympäristö dokumenttielokuvalle. Siinä ympäristössä kaikki sisällöt käyvät koko ajan ankaraa kisaa ihmisten ajankäytöstä. Jos tarina ei heti vedä mukaansa, on katsojan tuomio armoton. Siksi myös dokumenttielokuvien tarjoilua on mietittävä huolella ja siksi myös versioita on erilaisia.

Itse uskon, että dokumenttielokuvalla on tässä ajassa valtava kysyntä. Ne auttavat meitä näkemään erilaisuutta ja lisäävät ymmärrystämme maailmasta, jossa elämme.

Erkko Lyytinen
tuottaja, Yle

Kommentointi sulkeutuu 01.02.
Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua