Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

Liedin tietopankki, pianisti Ilmo Ranta – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros pianotaiteilija Ilmo Rannasta.
Lassi Rajamaan piirros pianotaiteilija Ilmo Rannasta. Kuva: Lassi Rajamaa pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Tammikuun 6. päivänä syntynyt pianisti Ilmo Ranta kuuluu maamme kysytyimpiin lied-pianisteihin. Jos missä tarvitaan soittamisen lisäksi myös laajaa laulu- ja kamarimusiikin asiantuntemusta, tiedetään kuka kannattaa kutsua paikalle.

Kilpailusäestäjä on kuin lääkäri

Sibelius-Akatemian lehtori, pianisti Ilmo Ranta (6. tammikuuta 1956 Espoo) on ollut tuttu näky monissa kansainvälisissä musiikkikilpailuissa, lempeä ammattilainen, johon voi turvallisesti nojautua.

Eräässä haastattelussa Ranta on todennut kilpailusäestäjän olevan kuin lääkäri, joka pystyy auttamaan vaikeissa hetkissä ja kriisitilanteissa.

Vaikka kilpailutilanne ei ole koskaan helppo eikä kiitollinen, hänen mukaansa vielä pahempia ovat koelaulut ja -soitot, sillä niissä ilmapiiri on yleensä tympeä eivätkä kuulijat osoita edes pitävänsä musiikista.

Liedin laadukkuutta lapsuuskodista lähtien

Ilmo Rannan kiinnostus liediin alkoi jo kotona, missä laulajaäiti Irma Ranta harjoitteli pianisti Pentti Koskimiehen kanssa. Tutuiksi tulivat myös äitiä opettaneet laululegendat Mirjam Helin, Aulikki Rautawaara ja Matti Lehtinen.

Käännekohdaksi Ilmo Rannan lied-pianistin uralla muodostui Ralf Gothónin soitto. Gothónissa Ranta näki ammattilaisen, joka pystyi tekemään liediä konserttipianistin rohkealla intensiteetillä.

Ainoa keino olla loukkaamatta laulajia on ollut poistua ulkomaille.

Ilmo Rannan laulajapartnereihin ovat kuuluneet monet maamme huiput Jorma Hynnisestä Monica Groopiin ja Sauli Tiilikaiseen. Ylelle on kertynyt vuosien varrella lukuisia äänityksiä.

Yhteistyö Karita Mattilan kanssa alkoi jo nuoren laulajattaren pääsykokeista ja jatkui parikymmentä vuotta. Näihin vuosiin mahtui kolme menestyslevyä ja konsertteja ympäri maailmaa New Yorkin Carnegie Hallia myöten.

Kamarimusiikkia ja yhdistystoimintaa

Ilmo Rannan monipuolisuutta lisäävät kamarimuusikkous, korrepetiittorina toimiminen ja aktiivisuus eri yhdistyksissä.

Jo kouluaikana Tapiolan yhteiskoulussa syntyi Trio Tapiola yhdessä viulisti Jaakko Ilveksen ja sellisti Risto Poutasen kanssa. Ranta on kuulunut muun muassa Väinö Raitio- ja Erkki Melartin -seurojen johtokuntiin.

Laulajien rakastama pianisti

Entä se puhtaan pianomusiikin soittaminen? Pianodiplomin professori Liisa Pohjolan johdolla suorittanut Ilmo Ranta on kertonut, että keskittyminen omaan harjoitteluun on onnistunut vain yhdellä tavalla: "Ainoa keino olla loukkaamatta laulajia on ollut poistua ulkomaille."

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Mitä on taidelaulu nimeltä lied, kysyi toimittaja Lotta Emanuelsson Ilmo Rannalta Lied-sävellyskilpailussa 2017.

Lähteet ja linkit
Maasalo, Katri: Ranta, Ilmo kirjassa Suomen musiikin historia. Esittävä säveltaide. WSOY. Jyväskylä 2002.
Mirjam Helin -kilpailu 2009, blogikirjoitus: Säestäjä Ilmo Ranta urakkatyössä