Hyppää pääsisältöön

Miksi, oi miksi – Lähes kaikki, mitä haluat tietää uudesta Muumilaakso-animaatiosta

Valkoinen, pyöreä Muumipeikko menossa sisälle siniseen ja korkeaan Muumitaloon aurinkoisena kesäpäivänä.
Valkoinen, pyöreä Muumipeikko menossa sisälle siniseen ja korkeaan Muumitaloon aurinkoisena kesäpäivänä. Kuva: Moomin Characters & Gutsy Animations Muumilaakso,Muumitalo,yle draama

Uuden Muumilaakso-animaatiosarjan kiehtova maailma paljastuu kokonaisuudessaan katsojille helmikuussa 2019. Uudesta sarjasta on nähty nyt muutamia otteita ja julkaistu ääninäytteet ja kokonainen jakso. Kuka äänistä ja taiteellisista valinnoista päättää? Nähdäänkö sarjassa pieni lohikäärme? Tekijät sarjan takaa vastaavat polttaviin kysymyksiin!

Miksi uusi animaatio päätettiin tehdä, kun vanhakin oli ihan hyvä, ellei paras! Eikö yksi olisi riittänyt?

Uusi koko perheen Muumilaakso-sarja on moderni sovitus tutuista hahmoista ja tarinoista. Muumien viisautta ja lempeyttä tarvitaan maailmassa juuri nyt ehkä enemmän kuin koskaan, siksi oli siis hyvä aika tuoda uudet muumit nykypäivään.

Muumeista on tehty monia televisiosarjoja ja elokuvia ympäri maailmaa aina 1950-luvulta lähtien. Eri sukupolville on ollut siis tarjolla erilaisia muumi-kokemuksia jo monen vuosikymmenen ajan, mutta täysin uutta tv-sarjaa ei ole tehty 25 vuoteen. Muumilaakso-sarjan tarkoitus ei ole korvata edellisiä tulkintoja muumeista, vaan tuoda uusi teos vanhojen rinnalle. Muumilaakso on koko perheen katseltavaksi sopiva sarja.

Mihin animaatiosarjan tarinat pohjautuvat? Mikä on Tove Janssonin perikunnan osuus sarjan teossa ja kehittelyssä?

Sarja on tehty alkuperäisten Tove ja Lars Janssonin teosten pohjalta. Hahmot ja tarinoiden teemat ovat siis monille tuttuja, mutta toteutus on nykyaikainen niin visuaalisesti kuin kerronnallisestikin. Tarinat on käsikirjoitettu kunnioittamaan Toven tarinoiden alkuperäistä henkeä, mutta dramatisoitu ja sovitettu kestämään aikaa ja useita katselukertoja.

Animaatiosarja on tehty tiiviissä yhteistyössä Moomin Charactersin kanssa ja Toven veljentytär Sophia Jansson on toiminut sarjan taiteellisena asiantuntijana. Moomin Characters on hyväksynyt niin sarjan käsikirjoitukset kuin visuaalisen ilmeenkin.

Miten tarinat ovat muotoutuneet lopullisiin jaksoihin? Onko “vanhoista muumeista” jotain jäljellä?

Suunnitteluvaiheessa tarinoiden juonesta vastasi luova tiimi, johon kuuluu sarjan taiteellinen johtaja ja vastaava tuottaja Marika Makaroff, ohjaaja Steve Box ja käsikirjoittajat. Ensimmäisen niin sanotun story beats -vaiheen eli kohtausluettelon tekemisen jälkeen käsikirjoitus kävi vielä läpi 6-7 eri kierrosta, joiden aikana tarinat hioutuivat lopulliseen muotoonsa. Vielä animaatiovaiheessakin oli mahdollista tehdä hienosäätöä tarinoihin.

Jokainen jakso perustuu kirjojen ja sarjakuvien alkuperäismateriaaliin, ja jokaisella jaksolla on oma syvempi teemansa, jota tarina heijastelee. Paljastettakoon kuitenkin, että erityisvierailun tekee muuan pieni lohikäärme, hyytävä Lumikuningatar ja yksinäinen varjojen asukki!

Muumilaakson uusissa jaksoissa on ikärajoituksia. Voiko alle 7-vuotias lapseni katsoa sarjaa?

Uusi Muumilaakso on koko perheen animaatiosarja, mutta jaksoissa 6, 7 ja 9 (jaksojen 10-13 ikärajaluokitus selviää pian) on 7 vuoden ikärajoitus. Suosittelemme, että K7 -luokiteltuja jaksoja katsotaan vanhempien seurassa, jotta mahdollisista jännittävistä kohtauksista voi puhua heti yhdessä.

Muumilaakson tv-esitysaika on klo 20.00, miksi?

Yle Areenasta sarjaa voi katsoa yksin tai yhdessä milloin tahansa! Esitämme Yle TV2:lla muumeja viikon mittaan useilla eri paikoilla. Ensilähetysaika on maanantaisin klo 20 sen takia, että näemme Muumilaakso-animaation myös perheen yhteisenä katselukokemuksena, ei pelkästään lastenohjelmana. Kello 20 on hyvä aika katsoa ohjelma yhdessä! Tuolloin on perheiden kiireisimmät arjen työt ja harrastukset hoidettu, eikä vielä ole liian myöhä. Areenassa jaksot julkaistaan jo yöllä klo 00.01, joten jokainen voi valita vielä itselleen sopivan ajankohdan katseluun.

Valkoinen, pyöreä Muumipeikko katsoo ihmeissään lasipurkkia, jonka sisällä on pieni lohikäärme.
Muumilaaksossa nähdään tuttu tarina pienestä lohikäärmeestä. Valkoinen, pyöreä Muumipeikko katsoo ihmeissään lasipurkkia, jonka sisällä on pieni lohikäärme. Kuva: Moomin Characters & Gutsy Animations Muumilaakso,yle draama

Mikä tekee tästä uudesta animaatiosta erityisen?

Uudesta Muumilaakso-sarjasta omanlaisensa tekee kolme asiaa, joista ihan ensimmäisenä ovat tarinat. Alkuperäiset tarinat on sovitettu rohkeasti nykypäivään vastaamaan siihen, mitä maailma juuri nyt tarvitsee – lempeyttä, ystävyyttä ja lämmintä yhdessäoloa.

Toiseksi, hahmot. Jokainen hahmo on analysoitu tarkkaan ja sovitettu sarjaan draamakäsikirjoittamisen sääntöjen mukaan. Elementit löytyvät alkuperäisistä hahmoista, mutta nyt tiettyjä piirteitä on saatettu korostaa ja yhdenmukaistaa niin, että jokaisen hahmon luonne tulee selkeästi ja ainutlaatuisesti esiin eri tarinoissa.

Ja kolmanneksi sarjasta erityisen tekee sen visuaalisuus. Muumihahmot nähdään nyt ensimmäistä kertaa 3D-hahmoina, ja sarjan visuaalinen ilme on poikkeuksellisen korkealaatuinen. Hahmot ovat uudelleenkuvitettuja, ja maalaukselliset elementit yhdistyvät 3D-animaatiohahmoihin. Maalauksellisuus on saatu aikaan Muumilaakso-animaatiota varten kehitetyllä erikoisefektillä, joka tekee maalauksellisista taustoista luonnollisen näköisiä, niiden kauneudesta puhumattakaan!

Illustration, mumintrollet på väg till båthuset
Muumilaakso-animaatiota varten on kehitetty erikoisefekti, joka tekee maalauksellisista taustoista luonnollisen näköisiä. Illustration, mumintrollet på väg till båthuset Kuva: Moomin Characters & Gutsy Animations Muumien maailma,muumit,Tove Jansson,Mumindalen,muumilaakso

Miten animaation tyylilaji on syntynyt? Onko animaation ilme saanut jostain vaikutteita? Jos sarja on kansainvälinen, näkyykö siinä skandinaavista tai suomalaista estetiikkaa?

Sarjan konseptitaiteilijat, jotka ohjaavat animaattoreiden visuaalista linjaa, ovat hakeneet inspiraatiota monista kiehtovista paikoista: rannalta löytyneistä aarteista ja ajopuista, tuulen ja sateen kuluttamista vanhoista maalipuupinnoista ja viime vuosisadanvaihteen sisustuksista ja taiteesta.

Erityisesti Muumilaakson väri- ja tekstuurimaailmaa on inspiroinut Tove Janssonin alkuperäiset maalaukset ja freskot. Myös muu skandinaavinen 1800-1900-luvun taide sekä erityisesti pohjoismainen luonto ovat olleet animaation ilmeen luonnin kannalta tärkeässä roolissa. Pastellimainen ja murrettu värimaailma on tuttu myös vanhoista Technicolour-filmeistä. Konseptitaidetta sarjaan tehneen Piñata-studion Visit Finlandille tekemä Fox Fires -video vastaa tyylillisesti sitä maalauksellista visuaalisuutta, jota uuden Muumilaakso-animaatiosarjan ilmeeseen haettiin.

Koko taiteellinen työryhmä tuli Suomeen tutustumaan suomalaiseen luontoon, pohjoiseen valoon, Muumi-museoon, skandinaaviseen taiteeseen sekä Toven ateljeehen. Lisäksi sarjan kaikki metsän äänet ovat suomalaisen metsän ääniä ja kaikki puut (itkupajua lukuunottamatta) ovat fantasiaversioita suomalaisista puista.

Missä animaatiota on tehty? Entä missä se esitetään?

Animaatiota tehdään Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Malesiassa.

Helsingissä sijaitsee sarjan tuotantoyhtiö Gutsy Animations, jota johtaa Marika Makaroff. Gutsy Animationsin lisäksi Helsingissä sijaitsee Piñata, joka on tehnyt sarjaan konseptitaidetta, sekä Anima Vitae, sarjan animaatiostudio. Anima Vitaen sisarpiste sijaitsee Malesiassa, Kuala Lumpurissa.

Tällä hetkellä varmistuneita esitysmaita ovat Suomi, Iso-Britannia, Japani, Kiina ja Etelä-Korea.

Ulkomaalaisissa versioissa on isoja nimiä! Nähdäänkö kaikki versiot myös Suomessa?

Ylellä nähdään kotimaisilla oikeuksilla Muumilaakso-sarjasta suomen- ja ruotsinkieliset versiot.

Ketkä muumeissa ovat ääninä?

Suomeksi muumeja tulkitsevat:

Muumipeikko: Joonas Nordman, Pikku Myy: Kiti Kokkonen, Muumimamma: Satu Silvo, Muumipappa: Ville Haapasalo, Nipsu: Markku Haussila, Niiskuneiti: Alina Tomnikov, Nuuskamuikkunen: Olavi Uusivirta.

Ruotsiksi Muumeille äänensä antavat:

Mumintrollet: Christoffer Strandberg, Lilla My: Saga Sarkola, Muminmamman: Maria Sid, Muminpappan: Carl-Kristian Rundman, Sniff: Andreas af Enehielm, Snorkfröken: Edith Holmström, Snusmumriken: Paavo Kerosuo.

Englanninkielisessä versiossa muumeina ovat:

Moomintroll: Taron Egerton, Moominmamma: Rosamund Pike, Moominpappa: Matt Berry, Sniff: Warwick Davis, Snorkmaiden: Akiya Henry, The Muskrat: Will Self, Mrs. Fillyjonk: Kate Winslet, The Ghost: Richard Ayoade.

Kuka valitsi juuri nämä ääninäyttelijät?

Ääninäyttelijöiden valintaan vaikuttavat monenlaiset asiat. Suomalainen tuotantoyhtiö Gutsy Animations on tehnyt merkittävän työn yhteistyökumppaneidensa kanssa tämän uuden, monipuolisen kokoonpanon löytämiseksi. Suomalaisista ja ruotsinkielisistä ääninäyttelijöistä vastaa Yle, Moomin Characters ja Gutsy Animations, ulkomaisesta näyttelijäkaartista taas paikallinen kanava yhdessä Gutsy Animationsin kanssa.

Tuntuu vaan siltä, että kaikkialla on aina samat näyttelijät, nyt muumeissakin. Miksi?

Muumilaakso-sarjassa kuullaan suurelta osin uusia ja tuoreita ääniä. Moni näyttelijöistä tekee dubbausta nyt ensimmäistä kertaa! Näyttelijöiden sopivuus rooliinsa on kuitenkin ollut se tärkein kriteeri, jolla kukin näyttelijä on valittu.

Kuka on tehnyt taiteelliset valinnat ja ratkaisut? Esimerkiksi, miksi muumeilla on uudessa animaatiosarjassa erilainen suu?

Luova johtaja Marika Makaroff yhdessä Moomin Charactersin Sophia Janssonin ja tuotantokanavien (Yle ja Sky) kanssa vastaavat taiteellisista ratkaisuista ja uuden Muumilaakso-sarjan ilmeestä sekä hahmojen yksityiskohdista. Muumit saivat esimerkiksi ihka uudet suut uudessa sarjassa, sillä hahmoihin haluttiin tuoda lisää ilmeikkyyttä.

Valkoinen, pyöreä Muumipeikko ja vihreäasuinen Nuuskamuikkunen istuvat maassa ja kivellä lumikinosten ympäröimänä.
Animaatiosarjan ilme on tuotu tähän päivään ja yksityiskohtia päivitetty muun muassa tuomaan hahmoille ilmeikkyyttä. Valkoinen, pyöreä Muumipeikko ja vihreäasuinen Nuuskamuikkunen istuvat maassa ja kivellä lumikinosten ympäröimänä. Kuva: Moomin Characters & Gutsy Animations Muumilaakso

Millainen tiimi uuden animaation kehitysprosessissa on ollut mukana? Mikä on kotimaisen työn osuus?

Sarjaa on ollut tekemässä suuri joukko animaatioalan ammattilaisia niin Suomessa kuin Britanniassa ja Aasiassa. Jos kurkistat animaatiosarjan lopputeksteihin, löydät noin 200 nimeä, jotka ovat osallistuneet animaation tuotantoon. Heidän lisäkseen muun muassa markkinoinnin ja levityksen parissa työskentelee kymmeniä ihmisiä ympäri maailman. Suomalaisen työn osuus Muumilaakso-sarjassa on 61%.

Muumihahmojen ääninäyttelijöinä kuullaan joukko suomalaisia ja kansainvälisiä huippunimiä, ja sarjan alkuperäisestä musiikista vastaavat säveltäjät Pekka Kuusisto ja Samuli Kosminen. Lisäksi sarjan jokaisessa jaksossa kuullaan musiikkia kansainvälisiltä ja kotimaisilta huippuartisteilta.

Miksi animaatiossa sitten kuullaan kansainvälistä musiikkia? Ja kuka artistivalinnoista on päättänyt?

Alkuperäisellä musiikilla luodaan taianomaista tunnelmaa, joka vie meidät muumien omaan, turvalliseen maailmaan, kun taas sarjassa kuultavat popahtavat kappaleet tuovat muumit myös lähemmäs nykypäivää ja nuorempaa yleisöä – tuttuja artisteja on hauska bongata sarjan musiikkiraidoilta!

Koska sekä Muumilaakso-sarja että muumit ovat kansainvälisiä ja moderneja, ovat kappaleet pääosin englanninkielisiä.

Artistivalinnoissa yhteistyötä on tehty Columbia Musicin ja Sony Entertainmentin kanssa. Musiikillinen työnjohtajamme Virpi Immonen ja Sonyn A&R-johtaja George Tyekiff ovat ehdottaneet eri artisteja ja demoja sarjaan. Lopulliset valinnat ovat tehneet sarjan luova johtaja Marika Makaroff ja ohjaaja Steve Box.

Miksi suomalaiset artistit laulavat englanniksi? Ja miksi suomenkielisessä kieliversiossa kuullaan englanninkielisiä biisejä? Kuullaanko vanha alkutunnari?

Muumilaakso-sarja on kansainvälinen tuotanto, ja se tullaan näkemään monessa maassa, siksi lauletut kappaleet ovat englanninkielisiä. Koska kyseessä on uusi, itsenäinen teos ja tavoitteemme on luoda aivan uusi sarja, on sitä varten tehty myös uusi tunnussävelmä vastaamaan sarjan upeaa tunnelmaa ja tyyliä.

Toivottavasti sait vastauksia kysymyksiisi!

Muumilaakso-animaatiosarjaa pääsee katsomaan Ylen kanavilla jo ihan pian, 25. helmikuuta 2019. Odotellessasi voit jo tutustua uuteen sarjaan: katso ja kuuntele, miten Olavi Uusivirta eläytyy rooliinsa Nuuskamuikkusena, ja miltä Satu Silvon tulkitsema Muumimamma kuulostaa!

Lisää Muumilaakso-animaatiosarjasta: yle.fi/muumilaakso

Artikkeliin päivitetty tieto lähestysajasta ja ikärajoista 25.2.2019

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Muumilaakso