Hyppää pääsisältöön

YleX Nosteessa: Lauman lähiöindie luo eloa betonimaisemaan ja kumartaa menneille suomirockin suuruuksille

Lauma-yhtyeen promokuva.
Lauma on tuore kotimainen indierock-yhtye, joka soi YleX:n Nosteessa-artistina. Lauma-yhtyeen promokuva. Nosteessa (YleX),YleX

Uuden musiikin X -ohjelman Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Lauma.

Lauma tekee kaikuisaa lähiöindietä.

Uuden musiikin X:n toimittajat Ida Karimaa ja Anne Lainto kommentoivat:

– Indierock ja surisevat kitarat, kaiutettu melankolisen ja vimmaisen välillä vaihteleva laulu ja kotimaisen rockin perinteitä kunnioittava, tarinaa kertovaa lyriikka – niistä on tehty vuonna 2017 perustettu indierockyhtye Lauma. Yhtyeen jäsenet ovat pitkän linjan muusikoita, jotka ovat kunnostautuneet useissa kotimaisissa indieyhtyeissä ennen nykyistä bändiään. Lauma tunnelmallinen ja eteenpäin joka sävelellä polkeva musiikki kuulostaa sopivasti tutulta eikä ihme, sillä yhtye kertoo olevansa kunnianosoitus 90-luvun Suomirock-bändeille. Samalla pataan kuulostaa mahtuvan aimo annos tekijöiden intohimoa ja rakkautta musiikin tekemiseen, missä uskomme olevan Lauman voimakkaan soundin salaisuus.

Minkälainen musiikillinen menneisyys teillä on?

Antti: Snipe Drive on ensimmäinen bändi, jolla aloin tehdä tosissaan musiikkia, mutta olen tehnyt myös yhden metallilevyn Retrogression-nimellä. Eli pää on ruhjeilla seinään hakkaamisesta, mutta katoppa isi mua nyt! Basistimme Henna soitti Stalingrad Cowgirls -yhtyessä ja rumpali Juuso soittaa Solid Statement -nimisessä punkrock-bändissä.

Petri: Päätä ja kitaraa on hakattu seinään milloin missäkin bändissä lapsesta asti. Harrin (kitaristi, miksaaja, masteroija) kanssa touhusimme indierockin parissa The Lips -yhtyeessä, kuluttaen omat ja lainatut rahat sahaamalla pikkubussilla pitkin Baltiaa ja Pohjoismaita.

Miten kuvailette musiikkianne?

A: Lanseerattiin musiikkimme lähiöindieksi, koska se on betoninkatkuista indierockia paikoitellen piruilevilla sanoituksilla.

Mitkä ovat tähänastisen uranne suurimmat saavutukset?

A: Ensimmäisen albumin valmistuminen ehdottomasti!

Mitä keikkaa jännititte eniten?

A: Se on vasta edessä, sillä 18. päivä soitamme Seinäjoen Rytmikorjaamolla Pelle Miljoona Oy -yhtyeen lämppärinä.

P: Mulla oli penskana reppu, johon olin raapustanut rintamerkkien ja hakaneulojen lomaan “Pelle Miljoonan Oy”. Ja nyt samalle lavalle – siitä tulee siistiä.

Mitä bändiä tai artistia haluaisitte päästä lämppäämään?

A: Karkkiautomaattia ja Apulantaa 90-luvulla! Hurula olisi myös kova.

P: Joo, Hurula! Kai sen Tehosekoittimen voi mainita nyt, kun Antti päätti keksiä aikakoneen. Ja Aikakonetta! Onks ne vielä kehissä?

Mistä sanoituksesta olette erityisen ylpeitä ja miksi?

A: Päällimmäisenä tulee mieleen Kallot Kolisee -biisin sanoitukset, jotka etenevät tarinallisesti ja lopussa on vielä kliimaksi. ”Juostaanko kilpaa toisiamme päin? Kallot kolisee.”

Miten Ota mut kyytin jos lähdet -kappale syntyi?

P: Kesällä 2017 istuin maanalaisessa studiossamme, kun muut siellä pyörivät pitkätukat kittasivat bisseä auringossa pihalla. Harri kävi aina välillä jääkaapilla ja ihmetteli tahtilajia: ”Onkohan tossa järkee?” Muistan hyvin silloisen fiiliksen, ja se kyllä välittyy biisistä.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia teillä on?

A: Haluan soittaa isoilla festareilla. Toinen albumi kytee jo mielessä, mutta sitä ennen julkaistaan helmikuussa Marionetti EP.

P: Odotan festareita ja keikkoja muutenkin. Ne ovat tämän homman hauskin osuus, se venailu ja autossa istuminen mukaan lukien.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!