Hyppää pääsisältöön

Gustav Mahler ja juutalaisuus

Pyöreä ikkuna, jossa Daavidin tähti. Helsingin juutalainen seurakunta.
Pyöreä ikkuna, jossa Daavidin tähti. Helsingin juutalainen seurakunta. Kuva: Juha-Pekka Inkinen Daavidintähti

”En pidä siitä, että Mahler oli, ja yhä on, ainoa säveltäjä josta puhutaan enimmäkseen termein, jotka eivät liity musiikkiin. Jos joku ei pidä Mahlerista tai suorastaan rakastaa hänen musiikkiaan, syynä on yleensä psykoanalyyttinen suhde hänen musiikkiinsa – Sigmund Freud ja sitä rataa. Beethovenista ei voisi koskaan ajatella tai puhua tuolla tavoin, ei hänen kuuroudestaan tai muusta. – Beethoven kirjoitti mitä myönteisintä musiikkia elämänsä raskaimpina aikoina, ja päinvastoin.” Daniel Barenboim

Taiteentutkijat ovat kautta aikojen kiistelleet elämäkerrallisuuden merkityksestä. Psykoanalyysista viis, taiteilijat ovat myös oman aikakautensa tuotteita ja heidän tuotantoaan pystyy paremmin lähestymään, kun näkee elämänkaaren kontekstin: aikakauden, yhteiskunnan muutokset ja ympäristössä vallitsevat aatteet. Brittiläinen toimittaja Norman Lebrecht paneutuu kirjassaan Why Mahler? perusteellisesti ihailemansa säveltäjän elämään ja tuotantoon.

Gustav Mahler syntyi vuonna 1860 juutalaiseen sukuun ja yhteisöön, joka oli jo vuosisatoja mitenkuten elellyt Böömin ja Määrin rajamailla, vailla kansalaisoikeuksia, käyttäen tšekin- ja saksankielisellä alueella omaa kieltään jiddišiä ja harjoittaen perinteistä uskontoaan.

Kapellimestari ja säveltäjä Gustav Mahler oli maallistunut, lähinnä itävaltalaiseksi itsensä mieltänyt ja valtakulttuuriin assimiloitunut sivistyneistön edustaja. Hän ei kieltänyt perintöään, mutta piti sitä tiettävästi lähinnä rasitteena. Hän ei miljoonien kaltaistensa lailla kuitenkaan onnistunut irtautumaan taustastaan, mistä 1900-luvun historia raskaasti todistaa. Juutalaisen lakikokoelman, halakhan, mukaan juutalainen pysyy aina juutalaisena, vaikka kääntyisi toiseen uskontoon. Mahlerin elinaikana kasvuvoimaa muun muassa maahanmuutosta ammentanut antisemitismi on paradoksaalista kyllä aina väittänyt samaa.

Gustav Mahlerin elämä osui paitsi myöhäisromantiikan ja modernismin saumakohtaan, myös valtavien yhteiskunnallisten muutosten aikaan: Euroopan kaupungistuminen, teollistuminen, maallistuminen ja tieteiden esiinmarssi myllersivät niin arkea kuin ajattelua.

Vuonna 1867 Itävalta-Unkarin keisari Franz Joosef I myönsi juutalaisille täydet kansalaisoikeudet ja viimeisetkin kieltolait, joiden mukaan juutalaiset eivät saaneet toimia opettajina eivätkä omistaa kiinteistöjä, kumottiin. Valtakunnan pääkaupungin Wienin juutalainen seurakunta alkoi kasvaa hyvin nopeasti. Kun kaupungissa oli Mahlerin syntymävuonna 1860 kaikkiaan 6 200 rekisteröitynyttä juutalaista asukasta, oli luku kymmentä vuotta myöhemmin moninkertaistunut (40 200); vuosisadan vaihteessa, jolloin Mahler pääsi toivomaansa oopperanjohtajan virkaan, juutalaisia oli jo 147 000. Huomattava osa kaupunkiin muuttaneista oli Itä-Euroopan juutalaisia, Ostjuden, jotka olivat paenneet Venäjällä ja Galitsiassa puhjenneita pogromeja. Juutalaisia tuli myös Böömin, Määrin ja Unkarin kylistä, kurjien olojen shteteleistä. Nämä juutalaiset puhuivat jiddišiä, pukeutuivat kaftaaneihin ja elivät talmudilaisessa perinteessään.

Valistuksen ajan ihanteista vaikutteita saaneen juutalaisen kasvatuksen omaksunut, maallistunut kosmopoliitti Gustav Mahler ei tuntenut yhteyttä tähän joukkoon. Hänen elämänkaarensa on oman aikansa kontekstissa tyypillinen. Lahjakas poika lähtee pääkaupunkiin oppia saamaan, imee tietoa ja vaikutteita suuresta maailmasta ja haluaa omaksua vallitsevan luokan ihanteet ja elämänmallin. Kotiympäristön perinteet jäävät taakse, nuori tulokas maallistuu ja hakee uutta, assimiloituu. Muutettuaan oppi- ja vaellusvuosiensa jälkeen 1897 varsin kokeneena kapellimestarina ja säveltäjänä takaisin nuoruutensa opiskelukaupunkiin Wieniin Mahlerista tuli osa usein jo toisessa tai kolmannessa polvessa assimiloitunutta, kristinuskoon kääntynyttä ja ympäristöönsä suorastaan sulautunutta ylempää keskiluokkaa. Kuilu näiden kahden juutalaista kulttuuria edustavan ryhmän välillä oli valtava.

Kaste pääsylippuna?

Kristinuskoon käännyttiin lähinnä käytännön syistä. Jo Heinrich Heine oli 1820-luvulla antanut kastaa itsensä luterilaiseksi ja todennut, että kaste oli pääsylippu eurooppalaiseen kulttuuriin. (Silti häntä ei koskaan valittu yliopiston opettajaksi taustansa vuoksi.) Gustav Mahlerin aikalaisten joukossa on lukuisia tieteen ja taiteen kärkinimiä: Ludwig Wittgenstein, Fritz Kreisler, Arnold Schönberg, Hermann Broch, Hugo von Hofmannstahl, Otto Klemperer, Elke Lasker-Schüler, Arthur Schnitzler, Kurt Tucholsky, Stefan Zweig…

Mahlerilla ja Sigmund Freudilla oli samanlainen tausta. Myös Freud oli kotoisin juutalaisesta perheestä tšekkiläisellä maaseudulla ja hänenkin äidinkielensä oli jiddiš. Lebrechtin mukaan kumpikin miehistä loi tuotantonsa varhaislapsuutensa kokemusten pohjalta, kummankin ajatteluun ja luovuuteen vaikutti Talmudin dialektinen väittelyperinne ja kumpikin tarkkaili maailmaa aina ulkopuolisena. Freud ei kuitenkaan koskaan kääntynyt kristinuskoon.

Gustav Mahler osallistui tiettävästi viimeisen kerran juutalaisiin riitteihin lausuessaan kaddišin isänsä hautajaisissa vuonna 1889. Hänet kastettiin roomalaiskatoliseen uskoon 1897. Vaatimaton tilaisuus oli vihilläkäynnin ohella tiettävästi ainut kerta, kun hän osallistui kristilliseen seremoniaan. Syy oli konkreettinen: Mahler halusi Wienin hovioopperan johtoon. Schwerinin hoviteatteri oli ollut hänestä kiinnostunut 1896, mutta hanke oli törmännyt Mahlerin juutalaisuuteen; samoin lienee käynyt Bayreuthissa. Katolista hänestä ei kuitenkaan tullut: Lebrechtin mukaan säveltäjä uskoi vain tahdonvoimaan Schopenhauerin tapaan sekä suopean luojan olemassaoloon. Lavastaja Alfred Rollerin ehdotettua kerran työtoverilleen Mahlerille, että tämä kirjoittaisi messun osoittaakseen, miten vilpitöntä hänen uskonsa oli, Mahler oli todennut idean mahdottomaksi. Hän ei voisi koskaan kirjoittaa sen Credo-osaa.

Suurena Wagnerin ihailijana Mahler yritti todistaa uskottavuutensa katoliselle Wienille ottamalla tämän teoksia oopperan ohjelmistoon. Kääntymyksestään ja saksalaismielisestä oopperaohjelmistosta huolimatta autoritäärinen ja vaativa Mahler oli yhtenään lehdistön hampaissa. Kymmenen vuoden monivaiheisen uran jälkeen hän luopui vuonna 1907 asemastaan oopperan johdossa.

Juutalaista musiikkia?

Gustav Mahler kasvoi valtavirtaa edustaneen ortodoksijuutalaisuuden ilmapiirissä. Hänen ympärillään soi kiertelevien klezmer-yhtyeiden hasidimusiikki, jonka sävy muuttuu pään nyökkäyksellä makaaberista maaniseksi. Klezmer ei tunne sääntöjä, kuten ne sotilassoittokunnat, jotka päivittäin komeilivat Iglaun keskustassa. Nuoren pojan musiikillisissa mielikuvissa armeijakuri törmäsi hymyilevään juutalaiseen individualismiin. Lisävaikutteita hän sai läheisestä kirkosta, jonka kuorossa hän poikavuosina lauloi.

Saksan tai tšekin kielen sijaan Mahlerin äidinkieli, mameloshn, oli jiddiš. Keskiajan saksaan pohjautuva, seemiläisistä, romaanisista ja slaavilaisista kielistä vaikutteita saanut kieli antoi juutalaisille mahdollisuuden puhua vihamielisessä ympäristössä omilla koodeillaan. Sen kaksoiskiellot olivat omiaan hämmentämään ulkopuolista ja ilmaisu niin kohteliasta, että vain äänensävyä ja käsien liikkeitä seuraava sai selvää, oliko lausuja imarrellut vai ehkä haukkunut kuulijaa. Norman Lebrecht uskoo, että Mahlerin musiikin monimerkityksisyys pohjautuu säveltäjän äidinkieleen ja sen logiikkaan. Kaikki Mahlerin innovaatiot juontavat hänen heimoperinnöstään, hän väittää.

Harrastajat, musiikkitieteilijät ja kriitikot ovat vuosisadan kiistelleet siitä, onko Mahlerin musiikki saksalaista, juutalaista vai mahdollisesti universaalia. Internetiä selatessa aiheesta löytyy hakutuloksia loputtomiin. Kurt Blaukopf -niminen tutkija ratkaisi asian tyylikkäästi: hänen mukaansa Mahlerin musiikki on ennen muuta itävaltalaista – Habsburgien kaksoismonarkian kulttuuriin kun kuuluivat saksalaisten, slaavilaisten ja unkarilaisten elementtien ohella myös juutalaiset vaikutteet.

Minkä yhteisen tekijän voisikaan löytää esimerkiksi Mendelssohnin, Meyerbeerin, Offenbachin ja Mahlerin musiikista? Juutalaisen musiikin arkiston johtaja Neil Levin väittää, ettei juutalaista musiikkia ole olemassa. Hän tutkii kollegoineen ”juutalaisesta kokemuksesta kumpuavaa musiikkia”, jonka aihe tai teksti on peräisin juutalaisesta uskonnollisesta tai historiallisesta lähteestä, joka sitoutuu juutalaiseen uskonnolliseen tai kansanmusiikin perinteeseen ja käyttää juutalaisia kieliä kuten jiddišiä, hepreaa, ladinoa tai juutalaisarabiaa. Mahlerin tuotanto ei oikein mahdu tähän kategoriaan.

Hänen tuotannostaan on löytynyt vain muutama, aidosti juutalaiseen kansan- tai liturgiseen musiikkiin pohjautuva tai siltä kuulostava kohta. Ensimmäisen sinfonian kolmannessa osassa kuuluu klezmer-teema, toisen sinfonian teksti tuo mieleen juutalaisen sovituspäivän jom kippurin rukouksen ja sen finaalin vasket muistuttavat liturgisen soittimen, šofarin ääntä. (Tosin šofaria ovat musiikissaan käyttäneet myös ei-juutalaiset Edward Elgar ja Richard Strauss.) Lebrechtin mielestä toisen sinfonian finaalin apokalyptinen kuvasto juontaa vanhan testamentin, etenkin Danielin kirjan, juutalaisesta maailmasta. Yhdeksännen sinfonian huokaukset ja kuiskaukset tuovat puolestaan mieleen liturgisen Adon Olam -hymnin.

Mahlerin aikalainen, Franz Kafkan elämäkerturina tunnettu kirjailija Max Brod yritti tuoda esiin tämän musiikissa hänen mukaansa ilmeneviä myönteisiä, juutalaiselle kulttuurille ja perinteelle tyypillisiä elementtejä. Mikä Mahlerin musiikissa on saksalaiselle ”epäjohdonmukaista, tyylitöntä, muodotonta, jopa omituista, raakaa, kyynistä, liian pehmeää ja liian kovaa”, vakuuttaa juutalaiselta kannalta: ”Saksalaisin silmin siinä ei ole mitään yhtenäistä linjaa. Kun samastuu Mahlerin juutalaiseen sieluun – tietäen toki, ettei juutalaisuudella ollut hänen tietoisuudessaan erityisempää merkitystä – kuva muuttuu heti. Muoto vastaa sisältöä, mikään ei ole uskallettua tai liioiteltua, maanpaossa elävän golusjuutalaisen tilanne on vain lyönyt leimansa kauneuden ikuisen sinetin oheen.” Brod nostaa esiin Mahlerin musiikin ”juutalaisen” sävelmaailman ja rytmiikan ja rinnastaa hänen sinfonioissaan kuuluvat marssirytmit hasidilaiseen kansanmusiikkiin, jossa marssit voivat ilmaista mitä erilaisimpia tunnetiloja. Hän mainitsee myös duurin ja mollin vaihtelun sekä melodisen aineksen monimerkityksisyyden säveltäjän musiikissa. Das Lied von der Erde -teoksen viimeisessä osassa hän kuulee kaikuja aškenasijuutalaisten musiikille tyypillisestä psalmodiasta.
Lebrecht laajentaa mielikuvaa. Mahlerin tarina on tyypillinen kertomus juutalaisesta diasporassa. Hänen musiikkinsa ja sen filosofia heijastavat hänen taustaansa, hänen kasvatustaan ja sitä tehtävää, roolia, jonka hän näki itselleen langenneen yhteiskunnassa ja jonka mukaan hän myös juutalaisena toimi. Juutalaisen etiikan käsite tikkun olam edellyttää, että kukin on vastuussa paitsi omasta, myös koko yhteiskunnan moraalisesta, hengellisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista. Mahlerin mielestä musiikin tehtävänä ei ollut ainoastaan miellyttää.
”Saksaa itäisellä aksentilla”

Samana vuonna kun Mahler kääntyi muodollisesti katoliseksi, Itävallan kristillis-sosiaalisen puolueen perustaja ja jo parikymmentä vuotta juutalaisvihaa lietsonut populisti Karl Lueger valittiin Wienin pormestariksi. Lebrecht toteaa, että Wienistä tuli Luegerin pitkällä hallintokaudella ensimmäinen moderni kaupunki, joka teki juutalaisvihasta kunnallisen käytännön. Vaikka keisari vastusti kansankiihotusta ja ilmoitti, ettei suvainnut juutalaisvastaista agitaatiota valtakunnassaan, turvaa ei enää ollut missään.

Edmund de Waal kuvailee hienossa sukusaagassaan The Hare with Amber Eyes viime vuosisadanvaihteen Wieniä, juuri sitä ympäristöä, jossa Gustav Mahler johti oopperataloa ja sävelsi: ”Juutalaisten kyltymättömyys oli toistuva teema. Juutalainen se ei vain tajua, missä raja menee. Antisemitismi oli jokapäiväistä elämää. Wienin antisemitismi oli erilaista kuin Pariisin. Kummassakin kaupungissa sitä esiintyi sekä julkisessa että kätketyssä muodossa. Kuitenkin vain Wienissä saatettiin juutalaisen näköiseltä mieheltä lyödä hattu päästä Ringstrassella. – Wienissä saattoi kuulla olevansa likainen juutalainen vain siksi, että avasi junan ikkunan (Freud), kokea tölväisyjä hyväntekeväisyyskomitean kokouksessa (Emilie Ephrussi) tai joutua keskeyttämään luentonsa yliopistolla Juden hinaus -huutokuoron takia, joka ei hiljene ennen kuin jokainen juutalainen opiskelija on ottanut kirjansa ja poistunut.”

Julkisuudessa vahvasti vaikuttanut, hämmennystä herättänyt ja radikaalia musiikkia säveltänyt Mahler joutui kärsimään jatkuvasta antisemiittisestä, jos kohta säveltäjäpersoonaansakin kohdistuvasta kritiikistä. Neljännen sinfonian esitys syksyllä 1901 sai kriitikot kerrassaan vimmastumaan: ”Mahler keksii juutalaisia vitsejä kirkon kustannuksella”, joku väitti, ja sveitsiläinen kriitikko William Ritter paheksui, että juutalainen nokkeluus oli tunkeutunut korruptoimaan pyhää saksalaista taidetta.

Rudolf Louis kirjoitti 1909 julkaistussa, suositussa teoksessaan Die deutsche Musik der Gegenwart (”Aikamme saksalainen musiikki”) jo avoimen vihamielisesti: ”Mahlerin musiikin juutalainen perusluonne saa minut voimaan huonosti. Tarkkaan ottaen sekään ei riitä. Sillä juutalaisuushan voisi tuntua eksoottiselta, vieraalta ja oudolta, mutta ei vastenmieliseltä. Jos Mahlerin musiikki puhuisi jiddišiä, en ehkä ymmärtäisi sitä. Nyt se on minusta sietämätöntä, koska se jutkuilee [”jüdelt”]: musiikin kieli on saksaa, jos niin voin sanoa, mutta aksentti, painotus ja ennen kaikkea sen eleet ovat itäeurooppalaisen, aivan liian itäisen juutalaisen.”

Mahler tunnettiin kiihkeänä, vaativana ja vaikeana persoonana, mikä ei varmaankaan helpottanut hänen asemaansa antisemitismiä vaalivassa Wienissä. Oopperan johtajuuden päätyttyä kymmenen intensiivisen vuoden jälkeen Gustav Mahler suuntasi 1907 kohti New Yorkia, jonka musiikkimaailmassa hänelle koitti uusi aika.

”Kulutan nyt kaikki iltapäivät kujilla ja kylven juutalaisvihassa. Kerran olen nyt kuullut juutalaisista nimityksen ”prašivé plemeno” (”saastainen rotu”). Eikö ole itsestään selvää, että ihminen lähtee pois sieltä, missä häntä niin vihataan (ei siihen tarvita mitään sionismia tai kansallistunnetta)? Sellainen sankaruus, joka perustuu siihen että jää sittenkin maahan, on torakoiden sankaruutta, eihän niitäkään saa häviämään kylpyhuoneesta.” Näin kirjoitti Franz Kafka rakastetulleen Milenalle vähän myöhemmin, vuonna 1922.

Sirpa Hietanen


LÄHTEET

Norman Lebrecht: Why Mahler? (Faber and Faber Ltd, 2010)
de Waal, Frans: The Hare with Amber Eyes (”Jänis jolla on meripihkanväriset silmät”, suom. Virpi Vainikainen, Schildts & Söderströms, 2013)
Kafka, Franz: Briefe an Milena (”Kirjeitä Milenalle”, suom. Aarno Peromies, Otava, 1971)

  • Ylikapellimestari Hannu Lintu

    2017–2018 Lintu johtaa 20 konserttia Musiikkitalossa.

    Hannu Lintu aloitti Radion sinfoniaorkesterin kahdeksantena ylikapellimestarina elokuussa 2013 ja jatkaa näin jo vuosia jatkunutta menestyksekästä yhteistyötä RSO:n kanssa. Kaudella 2018–2019 Lintu johtaa 19 konserttia Musiikkitalossa ja vie orkesterin Suomen kiertueelle.

  • Gustav Mahler ja juutalaisuus

    Sirpa Hietanen pohtii aihetta.

    Miten uskonto vaikutti Mahlerin elämään ihmisenä ja säveltäjänä. Sirpa Hietanen pohtii aihetta Norman Lebrechtin kirjan Why Mahler? pohjalta

  • Yuja Wang peruuttaa - tilalle Aleksander Melnikov

    Konsertin ohjelma ei vaihdu.

    Yksi tämän hetken suosituimmista pianisteista, Yuja Wang, on peruuttanut esiintymisensä Radion sinfoniaorkesterin solistina 25.1. Wangin tilalla esiintyy klassismin ja romantiikan ajan ohjelmiston hienostoneena tulkkina tunnettu venäläissyntyinen Aleksander Melnikov.