Hyppää pääsisältöön

"Terapiakissa Neiti Nyytinen pelasti minut!"

Mustan kissan korvat.
Mustan kissan korvat. Kuva: Videoblocks Flinkkilä & Tastula

Kaija-Leenan perheelle tapahtui muutama vuosi sitten niin pahoja asioita, että hän oli valmis kuolemaan. Sitten Kaija-Leena muisti kissansa. Miten kävisi kissalle, jos sillä ei olisi enää huoltajaa? Kissan tuoma läheisyys palautti elämänilon.

Otsikkokuva, jossa lukee elämäni tarina Flinkkilä & Tastulan yleisöltä.
Otsikkokuva, jossa lukee elämäni tarina Flinkkilä & Tastulan yleisöltä. Kuva: Markku Lyytinen Flinkkilä & Tastula

Kaija-Leenan tarina:

Olin jo päättänyt, etten itke yhdenkään eläimen perään, kun saatoin 18-vuotiaan Hessu-kissani viimeiselle matkalleen. Toisin kävi.

Kun viimeinenkin lapseni, tytär, oli muuttanut jo omaan asuntoonsa, menin käymään hänen luona. Mitä siellä näinkään! Pienen, surkean, lähes karvattoman, mustavalkoisen nyytin. Se oli 3-vuotias tallikissa nimeltään Kitu. Painoa oli vain 1,5 kiloa.

Vein kissan eläinlääkäriin, jotta sain sille hoito-ohjeita. Vein kissan tyttäreni suostumuksella omaan kotiini, missä se viihtyi takkatulen ääressä lämmittelemässä. Tyttäreni asunnossa kissa paleli.

Kissa tuli heti lähelle

Tiedän kokemuksesta, että eläimet pitävät minusta. Niinpä tämäkin pieni kissa luotti minuun ihan alusta lähtien.

Kun tutustuin Kituun paremmin, ajattelin, että sen nimi on aivan hirveä. Vaihdoinkin kissan nimeksi Neiti Nyytinen – tuttavallisemmin Nytsi.

Se oli niin pieni ja hellyttävän kokoinen nyytti, eikä mikään perinteinen kissa. Pieni neiti oli sopivampi nimi sille.

Nytsi oli minulle hyvin tärkeä. Oikeastaan se oli terapiakissa, joka pelasti minut kaikkein kriittisemmässä elämänvaiheessani. Nytsi tuli juuri oikeaan aikaan minulle, sillä se ikään kuin veti minut takaisin elämään.

Tarvitsin jonkun, josta saatoin pitää huolta, ja joka odottaa minua kotona. Halusin hoivata ja huoltaa elävää olentoa, jolle sain kertoa murheistani ja surustani.

Koetut vastoinkäymiset olivat lähes nujertaneet voimani. Perheelleni tapahtuneet ikävät asiat olivat viimeinen niitti. Syyllistin itseäni siitä, etten osannut suojella perheenjäseniä.

Nytsi aisti sen, kun olin surullinen. Se nuoli kyyneleeni. Se antoi minulle hellyyttä ja minä vastavuoroisesti annoin sille läheisyyttä ja hoivaa.

Enemmän kuin lemmikki

Aika nopeasti ressukka alkoi syödä. Nytsi oli melkoinen ahmatti, kun se vihdoinkin sai syödä rauhassa niin paljon kuin halusi. Seurauksena oli se, että sen ympärysmitta alkoi kasvaa jopa liiaksi.

Nytsi oli hiljainen luonteeltaan. Se ei koskaan maukunut, paitsi silloin kun sille tuli ensimmäinen kiima. Silloin siitä lähti ääntä, eivätkä kiiman muutkaan elkeet jääneet vähiin. Sitten Nytsille voitiin tehdä sterilisaatio.

Toiset kissat eivät koskaan kiusanneet Nytsiä, eikä se ollut muille ilkeä. Luonteeltaan Nytsi taisi muistuttaa minua, sillä olen ollut aina väistyvä enkä ole esimerkiksi taistellut ihmissuhteissani.

Nukkumaan se tuli aina kaulan viereen, tuhisi siinä ihanasti ja lämpimästi.

Mustavalkoinen kissa nimeltään Neiti Nyytinen ja kaverikissa.
Mustavalkoinen kissa nimeltään Neiti Nyytinen ja kaverikissa. Kuva: Neiti Nyytinen ja kaverikissansa/Kaija-Leena Flinkkilä & Tastula

Kahvia rakastava kissa

Minusta ja Nytsistä tuli melkoisen kiinteä pari. Se olikin melkein joka paikassa mukanani.

Kerran pysähdyimme yhdelle ihanalle levähdyspaikalle järven rannalle. Olin pakannut mukaan termarikahvit - mustana tietenkin. Hämmästyin, kun Nytsi tuli juomaan mukistani kahvia.

Luulin pitkään, että se halusi kahvia maidon vuoksi, mutta sitten selvisi, että Nytsiä kiinnosti juuri kahvi.

Kotona meillä olikin tapana jopa juoda yhdessä aamukahvit. Nytsillä oli sekä kotona että vanhempieni luona oma pikkukuppi.

Terapiakissani toi iloa vanhuksille

Kun kävin hoitamassa vanhempiani, otin sen tietysti mukaani.

Kun äitini oli pitkään sairaalassa kuntoutumassa aivoverenvuodosta, sai Nytsi käydä osastolla tervehtimässä häntä. Hoitajat antoivat luvan Nytsin vierailuihin.

Hoitajat tosin ihmettelivät sitä, kun se kulki kahvikärryn perässä nuuhkien. Oli hoitajilla hauskaa, kun kerroin heille kahvinjuonnista.

Vanhukset syöttivät, silittivät ja pitivät sylissään Nytsiä. Vanhusten kyselivät aina sen kuulumisia ja he ilahtuivat, kun Nytsi tuli paikalle.

Nytsi ulkoili aina valjaissa – myös siellä osastolla se liikkui valjaissa. Myöhemmin se kävi myös vanhainkodissa katsomassa vanhuksia.

Neiti Nyytinen eli vuoteen 2013 asti. En ikinä unohda Nytsiä. Oli ihanaa nauttia sen hyvästä seurasta, sillä se antoi paljon läheisyyttä ja rakkautta.