
Elossa 24h -ohjelmasarjan kolmannen tuotantokauden kahdeksannessa jaksossa nähdään Raimon iso sydänoperaatio sekä nähdään minkälaista on Kemijärven terveyskeskuslääkärin arki.
Infarktin jälkeen Raimolla, 60, on ollut erittäin vaikea sydämen vajaatoiminta. Lääkärin arvion mukaan sydän kestäisi ilman tukitoimia korkeintaan kaksi vuotta.
Raimo matkustaa Oulusta Helsinkiin isoon sydänleikkaukseen. Raimolle asennetaan sydämen apupumppu, joka auttaa sydäntä jaksamaan siihen asti, kunnes edessä on mahdollinen sydänsiirto. “Rupesi elämä kiinnostelemaan”, Raimo toteaa toiveikkaasti ennen avoleikkausta.
Tiia-Maria, 19, on asunut vuoden syömishäiriöklinikalla. Hän sairastui ortoreksiaan eli pakkomielteiseen terveellisesti syöntiin. Siinä aterioiden suunnitteluun ja syömisen tarkkailuun suhtaudutaan pakkomielteisesti ja ahdistavuuteen saakka.
Antti ja Anna Latvakoski ovat paluumuuttajia Kemijärvellä. He työskentelevät kumpikin terveyskeskuksessa, Antti lääkärinä ja Anna puheterapeuttina. He kokevat, että työn tekeminen on mielekkäämpää ja kolmen lapsen kanssa pienellä paikkakunnalla asuminen on paljon helpompaa kuin isossa kaupungissa.
Elossa 24h -ohjelmasarjan kolmannen tuotantokauden jaksot esitetään Yle TV1:llä ja Yle Areenassa 6.1.-13.1.2019. #elossa24h