Jos eläisimme nyt 1950-luvulla, minut todennäköisesti pakkosteriloitaisiin. Keksin ihan heittämällä ainakin kolme syytä, miksi en saisi lisääntyä.
Vuonna 1935 Suomeen säädettiin pakkosterilointilaki. Pyrkimys oli karsia väestöstä epäkelpo aines.
Suomessa rodunjalostus ei kohdistunut niinkään etnisiin vähemmistöihin, vaan mielenterveysongelmaisiin ja kehitysvammaisiin. Väestöstä haluttiin poistaa myös fyysisesti vialliset, kuten kuurot.
Rodunjalostuksen historia ei ole vain sorrettujen vähemmistöjen historiaa. Huonoa ja vaarallista perimää kantoivat myös valkoiset miehet, ainakin jos he olivat homoja, rikollisia tai alkoholisteja. Oikeastaan lähes mikä tahansa poikkeava ominaisuus saattoi tehdä yksilöstä rappeutuneen, vääränlaisen.
Mikä minussa siis olisi ollut vialla?
Ensinnäkin olen sairastanut nuoruusiän epilepsian. Ennen vuotta 1970 en olisi päässyt naimisiin ilman sterilointileikkausta. Osa epileptikoista ja kuuroista hankkiutuikin tarkoituksella raskaaksi ennen avioliittoa.
Tosin aviottomat lapset saattoivat jo sinällään olla peruste pakkosteriloinnille, ainakin jos katsottiin, että äiti ei pystynyt lapsistaan huolehtimaan. Minullakin on avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi (joka tosin ei ole isätön). Siinä toinen syy kelvottomuuteen. Rodunjalostusideologian mukaan ihannekansalainen rajasi seksuaaliviettinsä porvarillisen avioliiton sisään, ja sielläkin seksin tarkoitus oli tuottaa uusia, terveitä kansalaisia.
Hallitsematon sukupuolivietti vilahtelee usein asiakirjoissa steriloinnin perusteena. Elämännälkäisenä nuorena naisena olisin todennäköisesti 1950-luvullakin hakeutunut irtosuhteisiin tai lähtenyt liftireissulle ja tullut leimatuksi pahatapaiseksi ”autotytöksi”. Kolmas syy: moraaliton ja rappeutunut käytös.
Viina maistuu, ja mielenterveyskin horjuu ajoittain. Siinä taisi tulla jo neljäs ja viideskin peruste sille, miksi olisin 1950-luvulla ollut liian huono kansalaiseksi ja ennen kaikkea äidiksi.
Taipumusta kapinallisuuteen ja auktoriteettien vastaisuuteen? Kyllä. Perinnöllisiä sairauksia suvussa? Löytyy varmasti.
Mitoiltanikaan en ole kovin uljas pohjoisen rodun edustaja. Pituutta on piirun verran yli puolitoista metriä. Kasvot sentään ovat kauniit ja symmetriset, kuten kunnon kansalaisella kuuluukin.
Tai ehkä olisin sittenkin saanut säilyttää suvunjatkamiskykyni.
Minua olisi todennäköisesti suojellut se, että kuulun keskiluokkaan. Sterilointilaki oli nimittäin myös luokkalaki. Pakkosteriloinnit ja muut negatiivisen rodunjalostuksen toimenpiteet kohdistuivat ensisijaisesti köyhiin ja osattomiin ihmisiin. Pakkosterilointeja perusteltiin vielä 1960-luvulla ”sosiaalisilla syillä” eli steriloitavien huono-osaisuudella. Itse rotu ja rodunjalostus olivat tässä vaiheessa jo jääneet taka-alalle.
Sterilointiesityksiä tekivät erityisesti kuntien terveys- ja huoltolautakuntien edustajat sekä laitosten johtajat. Asiantuntijat perustelivat päätöksiään tieteellä. Tieteellisten perustelujen takaa kuultavat kuitenkin vanhat kristilliset opit työnteosta, sukupuolimoraalista ja auktoriteettien kunnioittamisesta.
Pakkosteriloinneista gradunsa tehnyt Eliisa Pohtila luonnehtii viime vuosisadan alun ihannekansalaisen näin: ”Normaali, terve kansalainen oli lapsesta asti sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan normien mukaan kehittynyt. Hänessä ei ilmennyt diagnosoitavia häiriötiloja vaan hänen yksilöllinen elämänsä noudatti sisäsyntyistä "luonnollista" elämänkulkua.”
Kysymykset ihannekansalaisesta eivät ole kadonneet. Niihin törmää niin pitkäaikaistyötön kuin sukupuolinormeihin sopeutumaton. Millainen ihminen on normaali? Mihin raja vedetään? Kuka sen vetää?
