Hyppää pääsisältöön

Pakolla steriloidut: käsikirjoitus

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.
Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus. MOT,käsikirjoitukset

Suomessa elää yhä ihmisiä, jotka on tehty lisääntymiskyvyttömiksi viranomaisten päätöksellä.

Maj-Lis Sundell: ”Minä en halunnut missään tapauksessa suostua. Ja sitten jouduin niin kun… jouduin sitten alistumaan siihen pakkosterilisaatioon.”

Huonoksi määritellyn aineksen, kuten vammaisten tai romanien lisääntymisen estämisen nimissä tuhansien kansalaisten puolesta päätettiin vielä muutama vuosikymmen sitten, että heillä ei ole oikeutta saada lapsia.

Opettaja, romaniaktivisti Miranda Vuolasranta: ”Mä muistan vaan sen, että tota äiti joskus itki. Ja sitten, kun kysyin häneltä, että miksi, niin hän ei vastannut.”

Psykoanalyytikko, nuorisopsykiatrian dosentti Gustav Amnell: ”No sehän oli… Suomen kansan puhdistus – jos näin karkeesti voi sanoa.”

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan ETENE:n pj., professori Jaana Hallamaa: ”Suomalaisen lain, vaikka niitä voikin kutsua eugeenisiksi niitä perusteita, niin ne ei ole olleet ihan samantyyppisiä kuin natsi-Saksassa, mutta ei mekään voida sanoa, että ei meillä täällä, vaan kyllä meillä täälläkin.”

Toisin kuin Ruotsissa, valtiovalta ei Suomessa ole pyytänyt tekojaan anteeksi.

PAKOLLA STERILOIDUT

Miranda Vuolasranta on 58-vuotias opettaja ja ihmisoikeusaktivisti Uudenmaan Nurmijärveltä. Hän on tullut tunnetuksi romanien kansainvälisten asioiden eksperttinä.

Vuolasranta: ”Tää on ensimmäinen kerta, kun tästä asiasta puhutaan. Ja itse asiassa minulle hyvin vaikea asia, koska mä en romaninaisena olisi voinut edes puhua tästä asiasta.”

MIRANDA VUOLASRANNAN ROMANIKIELINEN ANTEEKSIPYYNTÖ: ”Haluan pyytää romaneilta anteeksi sitä, että kerron ohjelmassa häpeällisistä asioista, joista emme yleensä puhu julkisesti, mutta olen päättänyt puhua tästä, koska se on mielestäni romaninaisia kohdannut vääryys ja ihmisoikeusrikkomus.”

Vuolasrannan lapsuudenperheeseen Keski-Suomen Suolahdessa kuului vanhempien lisäksi viisi lasta. Perhe vietti romaniperinteen mukaista kiertelevää elämää. Nuorin lapsista syntyi Ruotsissa Uppsalan sairaalassa. Heti syntymän jälkeen tapahtui jotain outoa ja odottamatonta. Vastasyntynyt oli viety synnytyslaitokselta pois. Aikansa jahkailtuaan sairaalan henkilökunta kertoi lapsen äidille järkyttävän uutisen.

Vuolasranta: ”Ja hänelle oli vain ilmoitettu, että tämä lapsi on nyt sosiaalisista syistä viety lastenkotiin, jossa hän saa paremman lapsuuden, jossa häntä kasvatetaan paremmin ja, ja… jos mahdollista, niin sitten jossain vaiheessa hänet siirretään Suomeen lastenkotiin niin kun pääväestön kasvatettavaksi, jotta hänestä tulee kunnon ihminen.”

Samaan hengenvetoon sairaalaviranomaiset ilmoittivat piakkoin tekevänsä perheen äidille operaation, jonka jälkeen tämä ei enää kykenisi saamaan lapsia.

Vuolasranta: ”Isäni vastasi, että se ei… niin ei tule tapahtumaan. Että me lähdetään nyt täältä. Ja tota me pakkasimme kamamme sieltä leirintäalueelta ja, ja lähdimme saman tien Suomeen.”

Näin Vuolasrannan äiti, Helli Svart, vältti vielä täpärästi pakkosteriloinnin, jonka Ruotsin viranomaiset aikoivat hänelle tehdä. Uppsalassa syntynyt kuopus löytyi kuukausien etsintöjen jälkeen suomalaisesta lastenkodista.

Vuolasranta: ”Vanhempani etsivät häntä, löysivät hänet ja hakivat hänet pois. Ja sitten hän oli meillä kotona.”

Tilanteen rauhoituttua perheen äiti tuli uudelleen raskaaksi.

Vuolasranta: ”Äitini odotti kaksosia ja tota meille tuli kylän terveydenhoitaja, joka sanoi, että tämä ei ole hyvä asia. Nämä olosuhteet eivät ole niin kun hyvät lasten kasvatukselle… ja tota hoidetaan tämä asia sillä tavalla, että nämä… tämä keskeytetään tämä raskaus. Ja tota sinut sitten steriloidaan.”

Perhe myöntyi viranomaisten tahtoon ja Helli Svart vietiin sairaalaan.

Vuolasranta: ”Ei hän puhunut siitä koskaan jälkikäteen, mut kyllä hän itki aina välillä…”

Vuolasranta: ”Vieläkin ajattelen sitä, että meitä lapsina piti olla… meitä on viisi, mutta meitä piti olla seitsemän.”

Vuolasrannan äiti oli yksi niistä 7 500:stä suomalaisesta, jotka vuosina 1935-70 steriloitiin rotuhygieenisin – eli eugeenisin - perustein. Luku perustuu ihmisten lisääntymishistoriaan perehtyneen Marjatta Hietalan tutkimuksiin. Jos myös eugeenisista syistä tehdyt abortit lasketaan mukaan, nousee operoitujen suomalaisten määrä runsaaseen 12-tuhanteen.

Tampereen yliopiston yleisen historian professori emerita Marjatta Hietala: ”1900-luvun alussa oltiin huolestuneita siitä, että niin kutsuttu köyhälistö tai vähempiarvoiset – siis tää on kovin luokkajakoinen ajattelu – niin lisääntyvät niin paljon, että se vaikuttaa koko yhteiskunnan tilaan. Ja silloinhan kuviteltiin silloisen tietämyksen pohjalta, että rikollisuus, alkoholismi ja monet muut lieveilmiöt periytyvät.”

Tilastotietoja hämärtää tässä yhteydessä se, että vapaaehtoisuuden ja pakon välinen raja oli kuin veteen piirretty viiva, muistuttaa eläkkeellä oleva Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimusprofessori.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimusprofessori emerita Elina Hemminki: ”Mun on vaikea kuvitella, että käsiraudoissa ois viety. Että eiköhän se oo ollut tämmöistä niin kun painostusta – voimakasta painostusta.”

Hemminki on 90-luvun jälkipuoliskolla julkaissut tutkimuksen Suomessa toteutetusta sterilointipolitiikasta.

Hemminki: ”Se oli musta osa sitä sen ajan toimintaa. Ei nykykriteerien mukaan hyväksyttävää, mutta silloin… En usko, että silloin ne ihmiset, jotka tätä harrasti, koki jotenkin niin kun tekevänsä väärin.”

Rodunjalostusoppia - eli eugeniikkaa tai rotuhygieniaa – oli kehitelty pohjoisamerikkalaisissa ja eurooppalaisissa yliopistoissa 1800-luvun lopulta lähtien. Pohjoismaissa rotuhygieniaa pidettiin alun perin sosiaalisena uudistusohjelmana.

Hemminki: ”Uskottiin vahvasti perinnöllisyyteen. Siihen, että ongelmat periytyy, sairaudet periytyy ja myöskin tämmönen epätoivottu käyttäytyminen periytyy.”

Kasvinjalostusta ja eläinjalostusta seurasivat ajatukset ihmisen rodullisesta jalostuksesta. Ihmisrotu oli määrä puhdistaa tyhmyydestä, sairauksista ja rikoksista.

Vuoden 1935 sterilisaatiolaki hyväksyttiin eduskunnassa suurella äänten enemmistöllä. Myös muissa Pohjoismaissa vastaavat lait säädettiin 1930-luvun puoliväliin mennessä. Mallia otettiin Yhdysvalloista, joka näissä asioissa oli kansainvälinen suunnannäyttäjä.

Hallamaa: ”On rakennettu kansakuntaa ja pyritty ajattelemaan sitä kokonaisuutena. Että rakennetaan yhtenäinen, terve kansakunta.”

Valtaosa steriloiduista, noin 90 prosenttia, oli naisia. Useat kunnat pelkäsivät taloudellista rasitusta - ja köyhäinhoitoviranomaiset esittivät aviottomia äitejä steriloitaviksi viitaten mm. holtittomaan sukupuolimoraaliin.

Hietala: ”Näiden tyttöjen, jotka tuota joutuivat tähän operaatioon, niin niillä ei ollut kyllä puolestapuhujia – täytyy sanoa. Että se oli aika kylmä yhteiskunta kyllä.”

Vuonna 1935 voimaan astuneen lain mukaan kansalainen voitiin määrätä menettämään suvunjatkamiskykynsä, mikäli hän sairasti perinnöllistä mielisairautta tai oli vajaaälyinen. Sterilisointimääräys voitiin antaa myös, jos lapsen pelättiin jäävän vaille tarvittavaa huolenpitoa.

Amnell: ”Se oli kauhee. Ei siinä ollut tolkkua. Epäinhimillinen ja myös lääketieteellisesti… siis täysin väärin perustein niin kun tehty laki.”

Gustav Amnell on eläkkeellä oleva psykoanalyytikko ja nuorisopsykiatri. Amnellin mukaan monet johtavassa asemassa olleet lääkärit uskoivat lujasti sterilisaatioiden myönteiseen vaikutukseen.

Amnell: ”He uskoivat tähän eugeniikkaan. Siis että todellakin kehitysvammaisuus on perinnöllinen tauti ja että se voitais tavallaan lopettaa. Mut sehän osoittautui sitten, kun tätä on tieteellisesti tutkittu tarkemmin, että ei se näin ole.”

Sterilointiprosessin saattoi käynnistää joko kunnan terveydenhoitolautakunta tai yleisessä laitoksessa – kuten mielisairaalassa – olevan puolesta laitoksen johtaja. Asian käsitteli ja sterilointimääräyksen antoi Lääkintöhallitus. Laissa mahdollistettiin myös omasta hakemuksesta tehty sterilointi.

Toisen maailmansodan jälkeen lakia ryhdyttiin muuttamaan, koska sitä pidettiin tehottomana. Niinpä vuoden 1950 uudistetussa laissa sterilointiprosessin aloitteentekijöiden piiriä laajennettiin: nyt prosessin saattoi käynnistää myös kuka tahansa kunnan tai valtion palveluksessa oleva lääkäri.

Pyrkimys tehostaa suomalaiskansallista sterilointipolitiikkaa kantoi hedelmää: tehtyjen päätösten määrä kasvoi selvästi. 1950- ja -60-luvut olivat sterilointipolitiikan huippuvuosia.

Hallamaa: ”Siihen aikaanhan sijoittuu tää, että rakennetaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja silloin ei… siis tausta-ajatuksena lienee ollut sellainen, että ei haluta sen hyvinvointiyhteiskunnan universaalien, kaikille tulevien hyvien valuvan väärille ihmisille, vaan sille kunnolliselle väestönosalle, joka sitten rakentaa ehjää, tervettä kansakuntaa.”

Vuoteen 1950 asti sterilointipäätöksen saaneilla oli oikeus valittaa Lääkintöhallituksen ratkaisusta. Uudistetusta laista valitusoikeus poistettiin.

Maj-Lis Sundell: ”Tämä on niin surullista…”

Sundell: ”Tämä on vaikeaa, todella vaikeaa lukea tätä edes. Mä en tiedä, pystynkö mä edes kertomaan tästä mitään.”

Maj-Lis Sundell pakkosteriloitiin Helsingin Naistenklinikalla 25. syyskuuta vuonna 1958. Hän oli tuolloin vähän alle kolmekymppinen.

Sundell: ”Sterilointipäätös… kuuromykkä… 27.2.1950… jonkun momentin nojalla… sallii, antaa luvan… sterilisaatioon. Anoo sitä.”

Sundell: ”Minä en halunnut missään tapauksessa suostua. Ja sitten jouduin niin kun… jouduin sitten alistumaan siihen pakkosterilisaatioon. Ihan tahtomattani.”

LUKIJA: ”Lääkintöhallitus on tämän asian tutkinut, ja koska esitetyn selvityksen mukaan on perusteltua syytä varoa, että Maj-Lis Margareta Ines Nybergin perinnöllisten taipumusten johdosta hänen jälkeläisiinsä periytyy kuuromykkyys, Lääkintöhallitus on 17. päivänä helmikuuta 1950 annetun steriloimislain 2. pykälän 1. momentin nojalla antanut luvan siihen, että hänet saadaan hakemuksensa mukaisesti sterilisoida. Steriloimislain 9. pykälän mukaan ei tähän päätökseen saa hakea muutosta.”

Sundell: ”Minun oli pakko kirjoittaa tuo allekirjoitus. Minut pakotettiin kirjoittamaan tuo alle. Kyllä.”

Sundell ei allekirjoittaessaan ymmärtänyt sopimuspaperien suomenkielistä sisältöä, sillä hän on ruotsinkielinen.

Sundell: ”Yritin selvittää Naistenklinikalta, olisiko niitä papereita vielä saatavilla, mutta niitä ei ollut enää saatavilla. Naistenklinikalta vastattiin, että niitä ei enää löydy.”

Sundell on ollut kuuro syntymästään saakka. Hänen äitinsä, isänsä sekä kaksi sisarustaan olivat kaikki kuuroja.

Sundellin aviomies kuoli vuonna 1981. Pariskunnalla oli poika.

Sundell: ”Ja rovasti kuuli, että olin saanut vauvan, pojan. Ja hän halusi tulla käymään meillä. Ja hän huomasi, että poika on kuuro. Pappi sanoi meille silloin, että me emme saa saada toista lasta. Ja että minut täytyy steriloida.”

Sundell olisi halunnut useampia lapsia.

Sundell: ”Kaksi, kolme… en tiedä. Ja sitten, kun poika kuoli, niin olisi jäänyt muita lapsia, mutta silloin jäin yksin.”

Sundellin poika menehtyi syöpään 22-vuotiaana.

Pakkosteriloinneista luovuttiin Suomessa vasta vuonna 1970.

Hallamaa: ”Että jopa siinä viimeisenä lain voimassaolovuotena on näitä toimenpiteitä tehty satoja.”

Ajattelutavassa tapahtui perustavaa laatua oleva muutos: kaikki ihmisen ominaisuudet eivät olleetkaan enää johdettavissa vain ja ainoastaan hänen perimästään.

Hallamaa: ”Vallalle pääsi se ajattelu, että ympäristötekijät ja yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, minkälaiseksi ihmisen elämä muotoutuu perintötekijöistä riippumatta.”

Sitä, että Suomi teki aikoinaan 7,5 tuhatta kansalaistaan lisääntymiskyvyttömiksi rotuhygieenisin perustein, ei ole vuosien mittaan juurikaan haluttu muistella.

Hietala: ”Yleisellä tasolla se on aika lailla niin kun jätetty unhoon, koska se on… se on ikävä pala historiaa.”

Vuolasranta: ”Herättää paljon tunteita toi äitini nimikirjoitus tässä, koska hän ei oikeastaan osannut kirjoittaa eikä lukea. Hän oli luku- ja kirjoitustaidoton. Ja mä tiedän, että hän opetteli kirjottamaan oman nimensä ja minäkin olin siinä prosessissa sillai mukana, että kun olin ensimmäinen ja vanhin lapsista, niin olin 7-vuotiaana alottanu koulun ja, ja sillä tavalla sitten opetin häntä kirjoittamaan tätä omaa nimeänsä.”

Vuolasranta: ”Svart, Helli Sofia. Elää vihkimättömänä Pekka Bollströmin kanssa. On käsityöläinen…”

Vuolasranta: ”Tääkin on aika mielenkiintosta, että … harva tietää, että romaneita ei virallisesti vihitty. Heitä ei saanut vihkiä Suomessa.”

Ennen sterilointipäätöstä Vuolasrannan äidille oli tehty psykologisia testejä. Niiden perusteella tämä oli saanut vajaamielisdiagnoosin.

Vuolasranta: ”Suoraan sanottuna en tiedä, että itkisinkö vai nauraisinko.”

Vuolasranta: ”Et ystävät sano, et hän oli yks älykkäimpiä ihmisiä, jonka he tuntevat. Ja vihamiehet sanoivat, että teräväkielinen ämmä, joka tiesi kaiken.”

Vuolasranta: ”Jos aatellaan nyt näitä lapsia, joita äidilläni nyt sitten on vielä elossa, niin yksi heistä on sairas – invalidi, mutta ihan muista syistä. Et hän ei oo vajaamielinen. Ja tota kolme on hyvin kouluttautuneita. Olleet kunnilla, valtiolla, jopa kansainvälisissä instituutioissa töissä. Eli vajaamielisyyttä ei ole näkyvissä. Ei kenessäkään lapsenlapsessa myöskään.”

Speak: Tuolloin mielenterveystoimiston huoltolääkärinä toiminut Pauli Poutanen antoi lausunnon Helli Svartin steriloinnista vuonna 1967.

Psykiatrian erikoislääkäri Pauli Poutanen (eläkkeellä): ”Anon täten, että raskauteni saataisiin keskeyttää, ja minut samalla saataisiin sterilisoida. Elikkä se on läht… lähtökohta. No en tiedä, kuinka paljon siinä on sitten ylipuhuttu, mutta että kuitenkin tää potilas itse on, on itse hakijana…”

Poutanen: ”Kyllä mä luulisin, että tää debilitas-diagnoosi on ihan, ihan paikallaan, että… ”

Poutanen: ”Tässähän Lääkintöhallitus sitten, kun se on tämän päätöksen tehnyt, niin nimenomaan vetoaa näihin rankempiin rotuhygieenisiin perusteisiin, jotka oli sen aikasemman lainsäädännön perusteita. Elikkä… on perusteltua syytä otaksua tällä potilaalla olevan sellaisia periytyviä taipumuksia, jotka hänen jälkeläisissään voisivat aiheuttaa vajaamielisyyttä.”

Poutanen: ”En mä usko, että tää romanius siinä on, on ratkaseva. Mutta että nimenomaan tää Lääkintöhallituksen ratkaisu ja se peruste… niin siinä painotetaan tätä rotuhygieenistä perustetta. Koska se on taas heille niin kun paperibyrokraateille helpoin.”

Poutanen: ”Nää arvostelijat aika harvoin miettii, että mikä oli se asiayhteys ja se historiallinen aikakausi, jollonka tätä, tätä hoitoa sovellettiin. Ettei, ei tää mitään lääkäreiden tämmöstä pakkovaltaa ole ollut, vaan se on ollut ihan voimassaolevan lainsäädännön soveltamista.”

Ruotsissa steriloitiin aikoinaan lähes 63 000 ihmistä – eli Suomeen verrattuna moninkertainen määrä.

Ruotsin valtio on pyytänyt eugeniikan aikakauden uhreilta anteeksi. Pitäisikö Suomenkin?

Hietala: ”Pitäis mun mielestäni ehdottomasti. Ja maksaa joku korvaus niin kun Ruotsissa on tehty.”

Hallamaa: ”Näiden ihmisten perusoikeuksia on loukattu ja massiivisella tavalla, mutta et toimenpiteet on silloin perustuneet voimassa olleeseen lakiin - ja siihen käsitykseen, joka on ollut vallalla: paitsi että toimitaan koko kansakunnan parhaaksi, niin usein on varmaan ajateltu, että toimitaan myös yksilöiden parhaaksi.”

Hemminki: ”Ennemmin mä näkisin niin, että olis mielekästä yrittää purkaa sitä asiaa. Että mitä siellä oikeesti on tapahtunut. Opiksi tälle päivälle.”

Hemminki: ”Että ei oltais siinä menneessä kiinni, vaan että miten tää heijastuu tähän nykyiseen, tämän päivän ajatteluun. Ja tää kysymys niin kuin lisääntymisen sääntelystä, niin eihän se ole mihinkään hävinnyt. Että se on ihan niin kuin tätä päivää.”

60 vuotta sitten tehty sterilointipäätös varjostaa edelleen Sundellin elämää.

Sundell: ”Aina, jos näen lapsia, niin se leikkaus tulee mieleen. Esimerkiksi Kuurojen yhdistyksellä, kun näen lasten kerhon… kun siellä on paljon lapsia, jotka iloitsee ja leikkii. Siellä on lastenhuone, jossa he saavat leikkiä. Siellä on leluja ja aina, kun näen sen, niin tulee mieleen se, että en voinut saada lapsia.”

Sundell: ”Minä toivoisin, että presidentti tai valtio pyytäisi anteeksi. Toivoisin ehkä myös jonkunlaista korvausta siitä, että en voinut saada lapsia.”

MOT pyysi niin presidentin kanslialta kuin valtioneuvoston kansliastakin kommenttia anteeksipyyntöasiaan, mutta kummastakaan ei haluttu antaa haastattelua.

Vuolasranta: ”Mä odottaisin anteeksipyyntöä.”

Vuolasranta: ”Että tällainen lainsäädäntö, mitä meillä on vielä silloin 60- ja 70-luvuilla toteutettu – että voidaan sosiaalisin perustein tehdä tiettyihin ryhmiin kuuluville ihmisille täysin epäinhimillisiä asioita, niin se on yhtä joukkotuhoajattelun kanssa. Se on ihan yhtä epäinhimillistä kuin natsien ajattelu siitä, että tietyt ihmiset, tietyt etniset ryhmät, tietyt mielipiteet eivät saa olla olemassa.”

Sterilointilain kaiut kummittelevat edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Hemminki: ”Siis kyllähän tää ajattelu siitä, että pitäisi niin kuin lisääntymisen sääntelyllä parantaa ihmisen ”laatua”, niin se on edelleenkin läsnä. Se on vaan muuttanut nimeään. Me puhutaan terveyden edistämisestä, ajatellaan sikiöseulontoja – tai me ei haluta, ei kukaan halua, ei edes vanhemmat halua sairaita lapsia.”

Sterilisaation peruste on sairauksien periytymisen estämisen lisäksi edelleen se, että henkilön kyky huolehtia lapsistaan on heikentynyt. Esimerkiksi kehitysvammaisen laillinen edustaja voi anoa sterilisaatiota tämän puolesta, jos katsotaan, ettei vammainen itse osaisi sitä tehdä.

Myös sukupuolen korjaaminen edellyttää sterilisaatiota.

Vuolasranta: ”Että jollei kansa pysty katsomaan avoimesti omaa historiaansa ja myöntämään virheitänsä ja korjaamaan niitä virheitä myöskin siinä mielessä, et se pyytää anteeksi ja korvaa jollakin tapaa niitä tehtyjä syntejänsä, niin ei voida niin kun puhtaalla omallatunnolla katsoa myöskään tulevaisuuteen.”

Vuolasranta: ”Ja mun mielestäni on tärkeää se, että näitä… näistä asioista puhutaan, ne tunnustetaan ja, ja niiden kanssa tehdään sovinto. Mut se sovinto ei voi tulla, jos niistä asioista vaietaan.”