Hyppää pääsisältöön

Bachia hybriditulkintojen huipulta

Amerikkalainen viulisti Rachel Barton Pine tunnetaan siitä, että nuorena häneltä irtosi jalka, mutta myös monipuolisesta viulismista, joka ei rajoitu hittikonserttoihin ja crossover-yritelmiin, kuten Yhdysvalloissa joskus käy. Uudella tuplalevyllä Barton Pine soittaa Jory Vinokourin kanssa Bachin sonaatit viululle ja cembalolle, ja osoittaa että nykymuusikoiden perioditietoisuus tuottaa laatutulkintoja.

Barton Pine & Vinokour / Bach
Barton Pine & Vinokour / Bach Uudet levyt

Barton Pine ei ole periodispesialisti, koska hän soittaa enimmäkseen muuta, mutta silti hänellä on vanhaa musiikkia varten alkuperäiskuntoinen Gagliano-viulu - ja taito käyttää sitä. Levyn miellyttävin piirre on barokkiviulun puhdas sointi. Pehmeä, kumea ja aavistuksen karhea äänipinta eroaa Bachissa edukseen nykyisistä äänitykeistä ja jättää cembalolle tilaa kuten pitääkin. Viulun atakki ja intonaatio eivät myöskään tee Barton Pinelle jekkuja, kuten varhaisemmat tai huonommat barokkivekottimet joskus.

Bachia Barton Pine ja Vinokour soittavat mukavalla hybridityylillä. Vibratoa annostellaan säästeliäästi; fraseerausta on lavennettu romantiikan tai ainakin arkkitehtonisuuden suuntaan; nopeiden osien rytmit pysyvät napakoina ja leikkisinä, mutta hitaissa otetaan vapauksia. Vastaavaa hybridityyliä käytti samoissa Bachin sonaateissa Viktoria Mullova, jonka tulkinta on säihkyvämpi ja elävämpi mutta Barton Pineen verrattuna paikoin epäluonteva. Toisaalta Mullovan kanssa soittava Ottavio Dantone käsittelee aikaa levollisemmin kuin Vinokour, joka luo rytmeihin eloa etukenolla.

Toisaalta, jos haluaa kuulla musiikin rakenteellisesti oikein eli viulun sekä cembalon kahden käden triona, kannattaa valita Erich Höbarthin ja Aapo Häkkisen levytys, jossa on käytetty todella muhkeaa cembaloa. Tarjontaa siis on, mutta yksityiskohtainen äänitys ja tasapainoinen tulkinta tekevät Barton Pinen ja Vinokourin levystä perustellun valinnan. Erityisen kunnioitettavaa on se, että Barton Pinen seuraava levy sisältääkin sitten jo amerikkalaista nykymusiikkia.

J.S. Bach: Sonaatit viululle ja cembalolle, BWV1014-19. - Rachel Barton Pine, viulu, ja Jory Vinikour, cembalo. (Cedille Records, CDR 90000 177)

Kuuntele Uudet levyt 15.1.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Gabriellin soolosellomusiikista uutta suuntaa myös Bachiin

    Levyarvostelu

    Kokenut italialainen barokkisellisti Mauro Valli on työstänyt Bachin soolosellosarjoja koko ikänsä, mutta hänen uuden kolmois-CD:nsä tuoreus ei perustu tulkinnalle vaan ohjelmistolle. Valli rinnastaa Domenico Gabriellin oikukkaat eteläeurooppalaiset ricercaret Bachin linjakkaisiin, saksalaisiin soolosellosarjoihin, ja tulos on monestakin syystä enemmän kuin osiensa summa.

  • Kati Raitisen sellossa syvyyttä ja sävyjä

    Levyarvostelu

    Sellisti Kati Raitista ei Suomessa tunneta kovin hyvin, koska hänellä on kiire olla Ruotsin paras sellisti. Raitinen soittaa Tukholman kuninkaallisen oopperan orkesterin soolosellistinä, kerää palkintoja ZilliacusPerssonRaitinen-triossa, levyttää, konsertoi ja heittäytyy välillä moderniin näyttämömusiikkiin. Raitisen uusi soololevy sisältää oudon valikoiman uutta sellomusiikkia, mutta hänen eleettömän koskettava, tummasävyinen soittonsa yhdistää kokonaisuuden vaikuttavaksi.

  • Meta4 löytää ECM-soinnin

    Levyarvostelu

    Johannes Brahmsin myöhäinen klarinettituotanto on pelkkää herkkyyttä ja melankoliaa ilman huippukohtia, ja sopii siksi levy-yhtiö ECM:n harmaasävyiseen katalogiin. Samaa voi sanoa kuulassointisesta klarinetisti Reto Bieristä, mutta kuinka joukkoon sopeutuu suomalainen Meta4-kvartetti, jonka tyylissä painottuu intensiteetti ja romantiikka?

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua