Liikemies Danko Končar joutuu oikeuteen vastaamaan arvopaperimarkkinoita koskevista tiedottamisrikoksista. Helsingin kihlakunnansyyttäjä Kari Penttinen päätti syytteiden nostamisesta tänään tiistaina.
Syytteiden tarkka sisältö ei ole vielä tiedossa, sillä syytteet muuttuvat julkiseksi vasta kun asiaa on käsitelty ensimmäisen kerran käräjäoikeudessa. Syyttäjänviraston tiedotteen mukaan epäillyt rikokset ovat tapahtuneet huhti- ja toukokuussa 2014.
Samalla syyttäjänvirasto teki syyttämättäjättämispäätöksen tapauksessa, jossa Končaria epäiltiin 20 eri sisäpiiritiedon väärinkäytöksestä.
MOT:n tietojen mukaan syytteiden taustalla ovat Danko Končarin tekemät osakekaupat ja omistusjärjestelyt pörssiyhtiö Afarakissa eli entisessä Ruukki Groupissa.
Syyttäjänviraston mukaan Končar on kiistänyt esitutkinnan aikana syyllistyneensä rikoksiin.
Kyseenalaista pörssihistoriaa
MOT uutisoi syksyllä ensimmäisen kerran 2017 Končarin ja tämän lähipiirin salatuista omistusjärjestelyistä Afarakissa. Končar on hallinnoinut lähipiirinsä kanssa enimmillään jopa 70 prosenttia pörssiyhtiön osakkeista.
Helmikuussa 2018 pörssiyhtiöitä valvoa Finanssivalvonta velvoitti Končaria tekemään ostotarjouksen kaikista Afarakin osakkeista.
Mikäli yksi osakas omistaa yli 30 prosenttia pörssiyhtiöstä, on hänen lain mukaan tehtävä julkinen ostotarjous yhtiön kaikkien osakkeiden ostamisesta.
Kyse oli ensimmäisestä kerrasta Suomen pörssin historiassa, kun Finanssivalvonta määräsi lunastusvelvollisuuden käyttöön. Končar on valittanut päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen.
Asia on määrätty salassapidettäväksi, minkä takia edes Končarin valituksen aikatauluista ei saa tietoa.
Suomalaiset pienosakkaat sotajalalla
Kaivosalalla toimiva Afarakin tilanne on monella tapaa poikkeuksellinen. Yhtiön suomalaiset pienosakkaat ovat avoimessa sodassa Končaria ja tämän lähipiiriä vastaan.
Suomalaisosakkaat ovat muun muassa vaatineet, että Aluehallintovirasto määrää pörssiyhtiöön erityistilintarkastuksen. Osakkaat epäilevät, että yhtiössä on tapahtunut taloudellisia väärinkäytöksiä. Afarakin johto on kiistänyt syytöksen.
Joulukuussa joukko Afarakin osakkeenomistajia nosti vahingonkorvauskanteen pankkikonserni Nordeaa vastaan. Korvausvaatimus on korkoineen yli 70 miljoonaa euroa.
Osakkaat vaativat myös Finanssivalvontaa selvittämään, onko Nordea auttanut Končaria kyseenalaisten omistusjärjestelyittensä rakentamisessa.
MOT uutisoi elokuussa 2018 Nordean tienneen Končarin piilotellusta omistajavallasta pörssiyhtiössä jo yli vuosikymmenen ajan. Nordea on kiistänyt toimineensa millään kyseenalaisilla tavoilla. Pankin mielestä Afarakin osakkeenomistajien kanne on perusteeton ja järjetön.
Afarakin tarina alkoi Ruukin kylästä
- Afarak Group toimi aikaisemmin nimellä Ruukki Group.
- Yhtiö on perustettu Pohjois-Pohjanmaalla Ruukin kylässä 1992 ja se toimi pitkään puunjalostusalalla.
- Vuonna 2008 Afarakin suurimmaksi omistajaksi nousi kroatialainen liikemies Danko Končar, jolla on pitkä kokemus kaivosalalta.
- Nykyisin Afarak toimii kaivosalalla muun muassa Etelä-Afrikassa, Turkissa ja Saksassa. Yhtiön pääkonttori on Maltalla.
- Yhtiöllä on noin 7000 osakkeenomistajaa, joista valtaosa on suomalaisia.
Lisää ohjelmasta
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta
- Kauneusleikkaus aiheutti Katin poskeen kuolion ja Ninalle monen sentin arvet ohimoille – potilasvahinkoilmoituksen jälkeen kirurgi alkoi muokata heidän potilastietojaan, nyt asiaa tutkii poliisi
- Meyerin Turun-telakalla ongelmia ulkomaisten työntekijöiden kohtelussa – intialaiset insinöörit suunnittelivat luksuslaivaa harjoittelijapalkalla