Hyppää pääsisältöön

Orjuus nyt – dokumenttisarja ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta

Marish on ollut yli kymmenen vuotta kotiorjana Unkarissa.
Unkarilainen Marish on ollut kotiorjana yli kymmenen vuotta. Marish on ollut yli kymmenen vuotta kotiorjana Unkarissa. Yle TV1,Orjuus nyt: Kotiorja Unkarissa

Virallisesti orjuus on kielletty kaikkialla maailmassa. Totuus on toisenlainen.

Maailmassa yli 40 miljoonaa ihmistä elää orjuudessa. Kansainvälinen Orjuus nyt -dokumenttisarja kertoo ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta. Miljoonien miesten, naisten ja lasten ihmisoikeuksia poljetaan yhä eri puolilla maailmaa.

Orjuus nyt: Pohjois-Korean orjat

TV1 keskiviikkona 16.1.2019 klo 23.20 - 00.20, Areenassa

Pohjois-Korean lähes ainoa vientituote on työvoima. Hallinto on lähettänyt tuhansia kansalaisiaan orjatöihin etenkin Venäjälle ja Kiinan, mutta myös Eurooppaan. He työskentelevät 12 tuntia päivässä, kovissa oloissa ja tiukasti valvottuina. Palkkaa he eivät saa, sillä se mene kokonaan Pohjois-Korean hallinnolle.

Tuotanto: Tanska, 2018. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran 2018.

Orjuus nyt: Kotiorja Unkarissa

TV1 torstaina 17.1.2019 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

53-vuotias Marish on ollut yli kymmenen vuotta orjana Unkarissa. Päivät hän työskentelee tehtaassa, kaiken muun ajan perheessä kotiapulaisena vain ruoka- ja tupakkapalkalla. Jatkuvasti kaltoin kohdeltu Marish ei uskalla paeta, toisin kuin tyttärensä, joka ei kestänyt enää nähdä äitinsä kurjia olosuhteita.

Why Slavery, A Woman Captured. Tuotanto: Unkari, 2017.

Orjuus nyt: Lähi-idän kotiorjat (12)

TV1 torstaina 24.1.2019 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

Lähi-idässä tuhannet afrikkalaisnaiset tekevät työtä kotiapulaisina, orjan asemassa. Työpäivä kestää 18 tuntia ja monelle heistä väkivalta ja raiskaukset ovat arkea. Mary Kibwana lähti Jordaniaan suurin toivein, mutta palasi Keniaan pyörätuolissa ja pahoin runneltuna. Hän menehtyi vammoihinsa pari kuukautta kotiinpaluunsa jälkeen.

Why Slavery, Maid in Hell. Tuotanto: Tanska, 2018.

Orjuus nyt: Lapset kauppatavarana

TV1 torstaina 31.1.2019 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

Intian talous kukoistaa, mutta samalla kuilu köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa. Monet köyhät perheet myyvät pakon edessä lapsensa. Dokumentti seuraa orjiksi myytyjä lapsia, jotka raatavat kaikki päivät raskaassa työssä, osa seksiorjiksi pakotettuina. Heidän kaltaisiaan on miljoonia.

Why Slavery, Selling Children. Tuotanto: Britannia, 2018.

Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo (12)

TV1 torstaina 7.2.2019 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sind¶arin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Monet miehistä on surmattu ja naiset on alistettu orjiksi, ja raa'an seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Muutama heistä on onnistunut pakenemaan, mutta voiko järkyttävistä kokemuksista päästä yli ja voiko rikoksia antaa anteeksi?

Why Slavery, Yazidi Slaves. Tuotanto: Britannia, 2017.

Orjuus nyt: Orjana vankilassa

TV1 torstaina 14.2.2019 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 17.2. klo 13.30, Areenassa

Yhdysvalloissa on yli kaksi miljoonaa vankia, jotka suorittavat rangaistustaan yksityisissä vankiloissa. Käytännössä vangit tekevät työtä, lähes orjina, ja palkkio työstä menee laitosten omistajien taskuihin. Miten vankeusrangaistuksesta on tullut tuottoisaa liiketoimintaa?

Why Slavery, U.S. Prison Slaves. Tuotanto: Yhdysvallat, 2017.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.