Hyppää pääsisältöön

“Itsekeskeisiä bilettäjiä, yhteisestä kuormasta syöjiä, ihmiskunnan pettureita" - vapaaehtoisesti lapsettomat saavat karmeita kommentteja

Vapaaehtoisesti lapsettomat saavat osakseen paljon vähättelyä ja vihamielisiä kommentteja. Suomalaisessa kulttuurissa elää yhä voimakkaana malli, jonka mukaan naisen täytyy tulla äidiksi ja miehen isäksi. Painostuksesta huolimatta yhä useampi suomalainen kuitenkin aikoo elää omasta tahdostaan lapsettomana.

Vuoden 2019 ensimmäinen Perjantai pohtii, miksi vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy ja pitäisikö sterilisaation alaikärajaa laskea nykyisestä kolmestakymmenestä vuodesta.

Rosa Kettumäen ja Sean Ricksin vieraina ovat vapaaehtoisesti lapseton pariskunta Anna-Sofia Nieminen ja Niku Hooli sekä sterilisaation ikärajan laskemista ajava Antero Säämäki.

Syntyvyys laskee Suomessa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Väestöliiton vuoden 2018 perhebarometrikyselyn mukaan myös vapaaehtoinen lapsettomuus yleistyy Suomessa.

Kymmenen vuotta sitten noin viisi ihmistä sadasta halusi pysyä lapsettomana. Nyt heitä on jo lähes kolminkertainen määrä.

Toimittajat Anna-Sofia Nieminen ja Niku Hooli päättivät pari vuotta sitten, että heidän perheeseensä ei syntyisi lapsia. Pohdiskeluista on valmistumassa tietokirja Aikuisten perhe, jossa Nieminen ja Hooli haastattelevat useita vapaaehtoisesti lapsettomia sekä asiantuntijoita. Kirjassa on mukana myös heidän oma tarinansa.

Sterilisaation alaikäraja on 30 vuotta. Se on korkein itsemääräämisoikeutta koskeva alaikäraja Suomessa. Antero Säämäki on laittanut vireille kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan muun muassa sterilisaatioikärajan laskemista muiden pohjoismaiden tasolle eli 25 ikävuoteen.

Perjantain suoran lähetyksen aikana Perjantain Instagramissa on käynnissä IG-live. Livessä voi laittaa kysymyksiä illan vieraille. Parhaita kysytään illan mittaan.

Perjantai-dokkari: Multa puuttuu äitigeeni

Helsinkiläinen Roosa Pakkanen on aina tiennyt, ettei halua lapsia. Hän hakeutui sterilisaatiojonoon heti kun se oli Suomen lain mukaan lapsettomalle mahdollista, 30-vuotiaana.

Annu Laineen ohjaamassa Perjantai-dokkarissa Multa puuttuu äitigeeni Pakkanen pääsee vihdoin odottamaansa sterilisaatioon ja munanjohdinten poistoon.

- Kyllä se on tabu, jos ei vain halua lapsia. Jostain kumman syystä kaikkien pitäisi tykätä lapsista ja haluta niitä. Ihmiset ajattelevat, että olet itsekäs, haluat vain bailata ja harrastaa irtosuhteita, jos olet vapaaehtoisesti lapseton, Pakkanen sanoo.

- Harva kuitenkaan tekee lapsia siksi, että valtio tarvitsee lisää veronmaksajia. Lapsen hankkiminen on aina itsekäs päätös. Minä en halua hankkia lapsia, koska haluan huolehtia vain itsestäni.

Perjantai-dokkari: Multa puuttuu äitigeeni nähdään tv-ensi-illassa Perjantaissa 18. tammikuuta 2019. Dokkari löytyy jo nyt Areenasta.

Perjantai: Miksi en halua omia lapsia? Yle TV1 klo 21.05 perjantaina 18. tammikuuta.

TV-uusinnat Yle TV1:llä:
Perjantai-dokkarin uusinta lauantaina 19.1. klo 10.45.
Perjantai: Miksi en halua omia lapsia? sunnuntaina 20.1. klo 15.20 ja tiistaina 22.1. klo 23.05.

HALUATKO PERJANTAIN LIVE-YLEISÖÖN? KATSO OHJEET TÄSTÄ
PALAUTETTA TAI JUTTUVINKKEJÄ? OTA YHTEYTTÄ PERJANTAIN TOIMITUKSEEN

Perjantai: Miksi en halua omia lapsia? flaijeri.
Perjantai: Miksi en halua omia lapsia? flaijeri. Kuva: Topi Tirri / Yle Perjantai Perjantai

Uusimmat sisällöt - Perjantain artikkelit