Hyppää pääsisältöön

Keskustele täällä talousnäkymistä!

Mikä maksaa? -ohjelman ekonomistiraati tekee inventaarion talousvuodesta 2018 ja tutkailee alkaneen vuoden talousnäkymiä.
Talousennustajat ruuvaavat kilvan kasvuprosentteja alaspäin. Mutta millaisia ovat talouden suurimmat haasteet? Millaisen perinnön uusi hallitus saa edelliseltä?
Vieraina ovat Janne Huovari Pellervosta, ennustepäällikkö Ilkka Kiema Palkansaajista ja toimitusjohtaja Vesa Vihriälä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta

Kommentit
  • Hylätyksi itsensä tuntenut Jari Ahola koki fyysistä kipua, kun näyttelijyys uhkasi jäädä pelkäksi unelmaksi

    Näyttelijän ura oli Jari Aholan elämää suurempi unelma.

    Kun Jari Aholan ahdistava pääsykoepuristus Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle 90-luvun lopussa karahti kiville aivan kalkkiviivoilla, nuori mies menetti toivonsa satojen roolien täyteisestä tulevaisuudesta. Hän harkitsi jopa omien päiviensä päättämistä. Itkuista puhelua äidille seurasi kuitenkin orastaneen uran tärkeimpien mentorien tsemppaukset, joiden voimalla kapinallinen poika ponnisti ensiksi Teatterikorkeakouluun ja lopulta koko kansan rakastamaksi Mauno Pepposeksi Tampereen Työväen teatterin menestysmusikaalissa Vuonna 85.

  • Keskustele tässä peliteollisuudesta!

    Kesäkuun vieraana pelimiljonääri Timo Soininen

    Pelialalla liikkuvat suuret rahat. Viime vuoden suurin uutinen suomalaisessa pelimaailmassa oli Soinisen johtaman Small Giant Gamesin osake-enemmistön myynti 480 miljoonalla eurolla suurelle amerikkalaisyhtiölle, Miten pelialalla menestytään? Entä mikä peli yhdisti aikanaan Timo Soinisen ja toimittaja Juho-Pekka Rantalan?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä