Hyppää pääsisältöön

Reputin myötätuntoharjoituksen, mutta opin jotain tärkeämpää

Tummatukkainen nainen tumma pusero päällään.
Tummatukkainen nainen tumma pusero päällään. Kuva: Yle / Inkeri Kuisma Radio Suomi,Yle Radio Suomi,Radio Suomen Ilta,maria jyrkäs

Minun on helppo ymmärtää vaikeaa käytöstä ihmisiltä, joiden kanssa koen automaattisesti synkkaavan. Sen sijaan minun on usein vaikea ymmärtää sellaisten ihmisten motiiveja, joiden kanssa kanssakäyminen ei ole automaattisesti helppoa.

Kun aloin valmistella radio-ohjelmaa myötätuntokyvyn positiivisista vaikutuksista, ymmärsin, että tässä saattaisi olla jotain mitä voisin parantaa ja harjoitella.

Mitä tapahtuisi, jos pystyisin suhtautumaan ymmärryksellä ja myötätunnolla myös näihin henkilöihin? Tulisiko hankalilta tuntuvista kohtaamisista tällä tavalla kitkattomampia?

Myötätunto on tutkimusalueena vielä varsin nuori. Myötätuntotutkija Miia Paakkasen mukaan jo nyt on kuitenkin näyttöä siitä, että kyky myötätuntoon lisää yksilön elämässä monia yleisesti hyvinä pidettyjä asioita. Tutkimusten mukaan myötätuntokyky lisää terveyttä, parantaa unen ja ihmissuhteiden laatua, edistää oppimista ja lisää yleistä tyytyväisyyttä.

Tulisiko hankalilta tuntuvista kohtaamisista tällä tavalla kitkattomampia?

Keskustelin Paakkasen kanssa, ja kerroin ajatuksistani. Hän antoi minulle testattavaksi harjoituksen, jonka avulla voisin herätellä myötätuntoa myös silloin, kun omat ennakkoluuloni tyrmäävät henkilön, tai kun toisen käytös herättää tuomitsevia reaktioita.

Näitä tilanteita varten Paakkanen neuvoi kaksi tapaa myötätunnon herättämiseksi. Ensimmäinen on avun pyytäminen tai avun tarjoaminen juuri sille henkilölle, jota kohtaan on vaikea luontaisesti tuntea myötätuntoa. Toinen tapa on toivottaa tällaiselle henkilölle ajatuksissaan hyvää, iloa ja onnellisuutta.

Helppoa, ajattelin - kunnes jäin jumiin heti ensimmäiseen hankalaan vuorovaikutustilanteeseen

Olin nimittäin jo useaan kertaan yrittänyt tavoitella erästä henkilöä, jonka kanssa minun oli määrä lyödä lukkoon eräs aikataulu. Edellinen vastaava tilanne saman ihmisen kanssa oli suututtanut minut, koska hänen luontainen rytminsä vastata viesteihin ja sopia käytännön asioista poikkeaa täysin omastani.

Toivotin hänelle mielessäni kaikkea hyvää, ja ajattelin, että hänellä on elämässään nyt jotain muuta, jonka vuoksi hän ei pysty vastaamaan.

Saman päivän iltana olin kuitenkin jo lähes raivoissani, koska omat aikataulusuunnitelmani olivat edelleen auki hänen vastaamattomuutensa takia. En pystynyt tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Yritin edelleen toivottaa hänelle ajatuksissani hyvää, mutta samaan aikaan tiedostin, että minua vain ärsytti.

Yritin toivottaa hänelle ajatuksissani hyvää, mutta samaan aikaan minua vain ärsytti.

Ärsyyntymiseni vain kasvoi seuraavana päivänä. Enää en edes halunnut toivottaa hänelle hyvää, ja harkitsin jo koko yhteistyön lopettamista.

Lopulta hän palasi asiaan ja saimme aikataulut sovittua. Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi arkinen aikataulusäätö sai minut niin pois tolaltani. Miksi en kyennyt myötätuntoon edes näin pienessä asiassa?

Seuraavana päivänä ärsyynnyin taas, ja jälleen aikatauluasioista. Erehdyin nimittäin vapaapäivänäni lukemaan työsähköpostia. Siellä oli muutamakin viesti, jossa toivottiin mahdollisimman nopeaa reagointia ja vastaamista, koska asiat olivat kiireellisiä.

Toivottelin näiden hoputteluviestien lähettäjille mielessäni hyvää, mutta se ei korjannut oloani. Minua ärsytti, koska tuntui, että minua hoputettiin epäoikeudenmukaisesti. Päätin palata asiaan vasta seuraavana työpäivänä, mutta silti tunsin huonoa omaatuntoa.

Vasta seuraavana päivänä oivallukset alkoivat ropista tajuntaani

  • Olin muutaman päivän sisällä ollut sekä se, joka hoputti toista, että se, joka oli toisten hoputettavana. Ärsyynnyin molemmissa rooleissa ja sysäsin syyn omasta ärsyyntymisestäni toiselle osapuolelle kykenemättä lainkaan tuntemaan myötätuntoa.
  • Työsähköpostien suhteen hoputtaja ei ollut niiden lähettäjä, vaan oma velvollisuudentuntoni. Koen suurta tarvetta, lähes pakkoa, toimia vastaavissa tilanteissa aina mahdollisimman nopeasti, niin, ettei toinen osapuoli joudu turhaan odottelemaan minun vastaustani. Tämä johtaa toisinaan siihen, että venyn ja joustan, vaikka sitä ei minulta edes odoteta.
  • Oma tarpeeton venyminen ja joustaminen heikentää jaksamistani, mikä synnyttää minussa kiukkua ja kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta.
  • Mutta koska kuitenkin kovin usein joustan ja venyn, vaikka sitä ei edes pyydetä, minun on vaikea hyväksyä sitä, että toiset eivät sitä tee. Ja juuri siksi minua ärsyttääkin niin suunnattomasti, jos minun viesteihini ei vastata heti.

Näiden oivallusten seurauksena häpeän puna nousi poskilleni

Ongelman ydin katsoi peilistä. Sen tajuttuani muistin keskusteluni myötätuntokouluttaja Miia Paakkasen kanssa.

Paakkasen mukaan myötätuntokyvyn harjoitteleminen alkaa aina itsemyötätunnosta.

Itsemyötätunto on muun muassa sitä, että ei vaadi itseltään liikaa. Itsemyötätunto on kykyä vetää itselleen ja venymiselleen terveet rajat, jotta omat voimavarat eivät turhaan vuoda tyhjiin.

Ja juuri tästä syystä reputin myötätuntoharjoitukseni. Harjoittelu pitää aloittaa paljon kauempaa. Sillä on mahdotonta tuntea myötätuntoa toisia kohtaan, jos sitä ei riitä edes itselle.

Myötätuntotutkija Miia Paakkanen on vieraana Radio Suomen illassa maanantaina 21.1.2019 kello 19 alkaen.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi