Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Pakopaikka, musta peitto, perjantai-illan paras kaveri - riippuvuuden monet kasvot

Anne Flinkkilä, Heli Suutari, Ani Kellomäki
Anne Flinkkilä, Heli Suutari, Ani Kellomäki Kuva: Yle / Harri Hinkka Flinkkilä & Tastula

TV1 lauantaina 26.1.2019 kello 17.10, uusintana sunnuntaina 27.1.2019 kello 9.05.
Katsottavissa Yle Areenassa.

Pakko saada draamaa, kirjoitti toimittaja, tietokirjailija Ani Kellomäki blogissaan ja räjäytti lukijapankin. Juuri tuolta minustakin tuntuu, hänelle kerrottiin kerta toisensa jälkeen. Ani oli kertonut omasta lapsuudestaan kosteassa perheessä, siitä, miten arvaamattomuudesta tuli normi. Aikuisiällä hän hakeutui tilanteisiin, jotka herättivät suuria tunteita. Katastrofi oli parempi kuin sen odottelu.

- Enkä olisi vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan, että istun puhumassa televisiossa tai kuljen luennoimassa siitä häpeästä ja piilottelusta, jonka varjossa moni lapsi tänäkin päivänä Suomessa kasvaa.

Näin kuitenkin on käynyt ja hyvä niin.

Lapsuudenkodissa oli liukuovi ja sen taakse ei voinut mennä. Siellä oli äidin oma tila, salaisuus, Ani sanoo. Mutta millainen ihminen siellä liukuoven takana oli?

-Minä tapasin olla perjantaisin treffeillä hyvän ystäväni viinipullon kanssa ja pikkuhiljaa etäännyin itsestänikin. Henkisen liukuoven takana, sanoo terapeutti Heli Suutari, joka on Ani Kellomäen kanssa Anne Flinkkilän vieraana Flinkkilä & Tastula -ohjelmassa.

Alkoholin sokea piste

Ei taida olla montakaan sellaista suomalaista, joka ei lähipiirissään olisi nähnyt alkoholin liikakäyttöä.

Puhumme mielellämme ääripäistä: kännirypemisestä ja sankarillisista raitistumistarinoista. Niitä tarvitaan, sanoo Ani, mutta kun hän on viime aikoina pullonpohjalasien avulla tarkastellut aika tavallistakin suomalaista elämänmenoa, niin melkoisen kostealta näyttää.

Kun on loma, niin kuvassa on lomalasi, kun on juhla, kädessä on skumppalasi, on oman hetken lasi, ja jopa lemmikeille – tai heidän omistajilleen – on sikspäkkejä tarjolla. Onko pikkuhiljaa käynyt niin, että kaikki onnen hetket liittyvät alkoholiin, etenkin naisilla, Ani kysyy ja tietää sohaisevansa muurahaispesään. Ilonpilaaja, moraalipoliisi, kaiken kivan kieltäjäkö siinä puhuu?

Heli Suutari muutti rakkauden perässä Belgiaan ja kouluttautui nelikymppisenä terapeutiksi. Heli sanoo, että on suorastaan tragikoomista, mitä hänelle tapahtui. Hän työskenteli burnout-klinikalla ja uupui itse kovan työtahdin ja suorittamisen seurauksena. Heli alkoi saada halvausoireita kasvoihin ja tajusi, että jotakin oli tehtävä. Hän teki lopulta radikaalin ratkaisun, luopui säännöllisestä päivätyöstä ja jatkoi terapeutin töitä itsenäisenä yrittäjänä.

Mutta jo sitä ennen oli pitänyt hyvästellä hyvä ystävä.

- Odotin perjantai-iltaa ja treffejä viinipullon kanssa. En varmaankaan täyttänyt ongelmajuojan kriteerejä, mutta yhtä kaikki viini alkoi saada yhä enemmän otetta minusta. Tunsin, että päälläni oli jonkinlainen musta peitto, etäännyin itsestäni ja elämästäni. Siksi tosiaankin ymmärrän hyvin tuon Anin perheestään käyttämän liukuovivertauksen. Jotain jonka taakse paeta.

Heli laittoi korkin kiinni kokonaan, mutta suru luopumisesta oli kova.

- Sanon kyllä höpö höpö niille kuuluisille eurooppalaisille juomatavoille, ongelmia ne aiheuttavat yhtä paljon kuin suomalainen kännääminenkin. Yhtä lailla meillä Belgiassa on ongelmia, ja minusta tuntuu, että ne ovat vielä enemmän piilossa kuin Suomessa.

- Sellaisia juhlia ei ole lapsen koulussa, etteikö aikuisille olisi baaria. Nyt kun en enää juo, ihmiset ovat hämmentyneitä ja usein siirtyvät hauskempaan porukkaan, Heli kertoo.

Ani muistuttaakin, että meillä Suomessa turhankin usein painotetaan fyysistä riippuvuutta ja terveyshaittoja ja unohdetaan emotionaalinen puoli. Ei juoda sen takia, että elimistö huutaisi alkoholia, vaan siellä on ne tunteet, joita alkoholin avulla on opittu hallinnoimaan.

- Se on hienovireisempää riippuvuutta, mutta on tärkeää huomata ja joskus päivittää oma tilanteensa, Ani sanoo.

Ei ole puhtaita pöytiä

Ani sanoo, että kostean kodin kasvattina hänestä tuli kiltti ja suorittava lapsi, josta tuli kiltti ja suorittava aikuinen. Jos olen kiva, minusta tykätään, hän ajatteli. Mutta kiltteyden suorittaminen johti uupumiseen jo parikymppisenä ja siinä kohdassa Ani tajusi, että ne menneisyyden asiat on käytävä läpi, ei uhrina, ei kostoretkeläisenä, vaan vastuullisena aikuisena, äitinä ja puolisona.

- Minusta on outo ajatus, että pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei meillä ole mitään puhtaita pöytiä, sama pöytä meillä on ja sitä voi vähän siivota. Lapsuudessani oli myös paljon hyviä hetkiä, joita voi muistaa, Ani sanoo.

Heli kohtaa työssään erilaisia riippuvuuksista kärsiviä ihmisiä ja sanoo, että olisikin aika guru, jos osaisi kertoa, miten riippuvuus syntyy. Hän sanoo, että se on jonkinlainen pieleen mennyt oppimiskokemus, ihminen hakee lohtua, saa nopean avun ja jää koukkuun kuin pavlovin koira. Kunnes ei enää mikään tunnu riittävän.

Mutta voiko olla olemassa jonkinlainen riippuvainen mieli, taipumus koukuttua muita helpommin? Varmasti on, Heli sanoo, ja täytyy muistaa, että on myös hyviä riippuvuuksia. Me tarvitsemme toisia ihmisiä ja rakkautta, se puoli on meissä kaikissa.

Me tarjoilemme itsellemme helposti varjolohdukkeita, tunteet mylläävät: sokeria, alkoholia, jotakin mustan aukon täyttäjää. Ani sanoo vähän vastustavansakin ainaista lääketiedepuhetta, että aina olisi kysymys sairaudesta.

- Nämä on usein ihan arkisia juttuja. Jos vaikka lapsuudessa on ollut epävakaista ja hakee lohdukkeita, sehän on kovasti inhimillistä. Kun sitä alkulähdettä vähän pöyhii, sieltä sitä tulee ja samalla kasvaa kyky kantaa itsestä huolta ja vastuuta, Ani sanoo.

  • Flinkkilä & Tastula: Faktoilla huuhaan ja puutaheinää-tiedon kimppuun

    Juhani Knuuti ryhtyi terveysväitteiden faktantarkistajaksi.

    Luulitko, että jos lakkaat syömästä sokeria, syöpäsolut eivät saa ravintoa? Moni luulee, mutta se ei pidä paikkaansa, sanoo lääketieteen professori Juhani Knuuti. Kyseessä on klassinen väärintulkinta aineenvaihdunnan toiminnasta. Jos ihminen ei saa sokeria ravinnosta, maksa tuottaa sitä verenkiertoon, sillä elimistö, esimerkiksi aivot, tarvitsee sitä. Tämä on fakta.

  • Flinkkilä & Tastula: Matkaan tarvitaan suuret korvat ja pieni suu, vaihtokalsarit, valokuva kotoa, mutta sädekehä jääköön hyllylle

    Anne Flinkkilän vieraille kriisialueet ovat tuttuja.

    Mitä pitää ottaa mukaan, kun lähtee maailman kriisipesäkkeisiin avustustöihin? Puhtaat kalsarit, rulla vessapaperia, ja sitä paitsi, pitää olla suuret silmät ja pieni suu. Näin sanoo ensihoitolääkäri Teuvo Määttä, jolle ovat tuttuja niin Kamputsean kansanmurhan jaloista paenneet ihmiset, Kenian pakolaisleirit, ihmiskilpenä olo Irakissa, Pakistanin maanjäristysten uhrien auttaminen. Kotiasiat pitää olla kunnossa, omia tai muiden ongelmia ei voi lähteä pakoon, sanoo Teuvo. Vaikka moni niin tekeekin, hän on vuosien varrella huomannut.

  • Flinkkilä & Tastula: Miksi raiskaus on ollut Suomessa vähätelty rikos?

    Keskustelu seksuaalirikoksista kuohuttaa tunteita.

    Viime viikkoina Suomessa on puhuttu raiskauksista enemmän kuin ehkä koskaan. Rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen muistuttaa, että naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden historia on Suomessa yllättävän lyhyt. Maarit Tastulan ohjelmassa aihetta kommentoi myös liikkeenjohdon konsultti, yrittäjä Rajkumar Sabanadesan, joka on johtanut useita turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia.