Hyppää pääsisältöön

Antheil viihdyttää tyylillä

George Antheil (1900–1959) toimi monipuolisesti kirjoittajana, pianistina, keksijänä sekä säveltäjänä kahlitsematta itseään tekijänä minkään tietyn lajityypin edustajaksi. Kirjoittajana tekijän käsistä valmistui lehtiartikkeleita, omaelämäkerta, jännitysromaani sekä kolumneja. Muun muassa kuusi oopperaa ja kuusi sinfoniaa käsittävän taidemusiikkituotannon lisäksi Antheil sävelsi myös musiikkia kolmeenkymmeneen elokuvaan sekä tv-tuotantoihin. Nyt Antheilin visuaalisia mielikuvia antavaa orkesterimusiikkia tarjoaa makusteltavaksi John Storgårdsin johtama BBC:n filharmoninen orkesteri.

Antheil äänitteen kansi
Antheil äänitteen kansi George Antheil

Tuore Antheil-julkaisu on purskahteleva ja pursuileva kokonaisuus, aivan kuten tekijä itsekin. Pääpaino on tukevasti kahdessa sinfoniassa, joita pienemmät kappaleet tukevat. Tyylillisesti Antheilin sävelistö ei kiltisti asetu erityisesti minnekään, vaan vaikutteita voi kuulla eri puolilta. On häivähdyksiä Ivesistä tai Šostakovitšista, vähän Mahlerista, Sibeliuksesta ja monesta muustakin. Molemmissa sinfonioissa on nykykorvin kuunneltuna vahva elokuvamusiikkimainen ote. Antheilin sointimaailma olikin 1930- ja 40 -luvuilla konserttisaleissa jotain uutta ja samalla vuosikymmeniä edellä aikaansa.

Neliosainen Sinfonia nro 3 "Amerikkalainen" (1936–39, uudistettu 1946) rallaa sinne tänne ja vähän tuonnekin. Lopputulos etenee vuoristoradan nopeudella, vauhdikkaasti ja viihdyttävästi soiden. Sinfonia nro 6 "After Delacroix" (1947–48) jakautuu kolmeen osaan. Vaikka ensimmäinen osa päättyy vitsaillen, on teoksen yleisote ehkä astetta kolmatta sinfoniaa vakavampi. Ehkä. Keskimmäinen hidas osa maalailee tv-sarja- tai elokuvamaisen pastoraalimaiseman, joka edetessään aktivoituu mahtipontisempiin soivuuksiin. Vauhdikkaassa finaalissa on odotetusti ruutia.

John Storgårdsin johtama BBC:n filharmonisen orkesteri suoriutuu ylenpalttisesti rönsyilevän Antheil-sävelistön paketoimisesta kunniakkaasti. Toivottavasti jatkoa seuraa.

Antheil. Sinfonia nro 3 & 6, Archipelago, Hot-Time Dance, Musiikkia elokuvasta Specter of the Rose. BBC:n filharmoninen orkesteri, joht. John Storgårds. Chandos (CHAN 10982).

Kuuntele Uudet levyt 22.1.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Aika klassista

    Anne Teikari kertoo ohjelmistaan

    Melko klassista, suht klassista, aikamoista. Uudessa nykyklassisen musiikin ohjelmassani Aika klassista halusin tutkia niitä paikkoja ja tilanteita, joita nykyklassinen musiikki pitää sisällään ja luo ympärilleen. Halusin tietää, mitä ihmiset, jotka tekevät nykyklassista musiikkia, ajattelevat työskentelystään.

  • Kapellimestari Hannu Lintu ottaa mallia koirastaan – Taiteilija koronakeväänä 2020

    Muusikoiden ajatuksia koronakeväänä 2020.

    Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu viettää koronakevättä kotonaan Helsingissä muun muassa kirjojen parissa. Suomen kirjasäätiö on valinnut kirjallisuuden harrastajana tunnetun kapellimestarin ”diktaattoriksi”, joka valitsee vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan. Kolmijäsenisen valintalautakunnan nimeämät 3-6 ehdokasta julkistetaan marraskuun alussa. Kenelle niistä Lintu antaa Finlandia-palkinnon, selviää 25. marraskuuta.