Kuuron yksinhuoltajaäidin lapsena kasvanut ministeri Pirkko Mattila: Anteeksipyyntö riittää pakkosterilointien uhreille

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) sanoo, että valtiovallan tulisi pyytää anteeksi pakkosterilointien uhreilta. Sen sijaan korvauksia ei hänen mukaansa ole tarvetta maksaa.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on kuuron yksinhuoltajaäidin lapsi. Hän on syntynyt vuonna 1964 – eli aikana, jolloin pakkosterilointeja tehtiin kiivaaseen tahtiin esimerkiksi kuuroille.

MOT:n sähköpostihaastattelussa Mattila kertoo kokevansa, että Suomen vuosien 1935–1970 pakkosterilointipolitiikka on asia, josta voi olla vain surullinen.

– Se on aiheuttanut henkisiä kärsimyksiä, paljon surua ja myös epäluuloa ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Kuten myös syvän pettymyksen siitä, että vanhemmuus on estetty. Tunnen paljon onnellisia perheitä, joissa vanhemmat ovat kuuroja ja lapset kuulevia. Olen onnellinen, että näiden lasten on "sallittu" syntyä.

Miksi tästä asiasta on Suomessa oltu niin vaitonaisia?

– Ehkä kuuroilla ei ollut ääntä, voimia ja tapaa kertoa tästä. Asia on myös arkaluontoinen ja intiimi. Suru on voinut viedä halun kertoa.

MOT kertoo ohjelmassa Pakolla steriloidut vuosien 1935–1970 pakkosterilointipolitiikasta Suomessa. Mattila ei halunnut tv-kameroiden eteen, mutta sähköpostihaastatteluun hän suostui.

Pakolla steriloidut -ohjelmassa haastateltiin muun muassa kuuroa Maj-Lis Sundellia, joka steriloitiin vastoin tahtoaan viisikymmentäluvun loppupuolella. Sundellin tavoin osa uhreista on yhä elossa ja toivoo valtiovallalta anteeksipyyntöä.

Maj-Lis Sundell steriloitiin vasten tahtoaan 1950-luvun loppupuolella. Maj Lis Sundell Kuva: Yle MOT MOT,kai byman

Mattilan mielestä valtiovallan anteeksipyyntö uhreille olisi aiheellinen, korvaukset taas eivät.

– Henkilökohtaisena mielipiteenäni kannatan anteeksipyyntöä, eritoten kun sellainen toive esitetään juuri pakkosteriloitujen taholta. Mikään korvaus tuskin poistaa tapahtunutta ja sen aiheuttamaa surua.

Mattila: Translaki aiheuttaa pahaa mieltä

Suomessa lainsäädäntö edellyttää edelleen sukupuoltaan korjaavilta sterilointia. Suomi on tämän takia saanut voimakasta kansainvälistä arvostelua mm. YK:lta, Euroopan neuvostolta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Suomi on ainut Pohjoismaa, joka edelleen pakkosteriloi kansalaisiaan.

MOT kysyi sosiaali- ja terveysministeriltä, voidaanko vaatimusta lisääntymiskyvyttömyydestä verrata aikaisempaan pakkosterilointipolitiikkaan.

– En suoraan vertaisi näitä kahta asiaa, mutta molemmissa tapauksissa ovat samansuuntaiset suuret inhimilliset tunteet mukana. En voi kiistää sitä, etteikö translaki aiheuta pahaa mieltä.

Kirjailija ja entinen ministeri Claes Andersson työskenteli mielisairaalassa 1960-luvulla ja näki potilaiden julmaa kohtelua. Claes Andersson tietokoneen ääressä. Kuva: Antti Haanpää / Yle MOT,Claes Andersson

”Mielisairaalat olivat huono-osaisten säilömispaikkoja”

Mattilan mukaan pakkosterilointien ajan oppeja on se, että yhteiskunnan tulee kuulla ”kansan hiljaisimpia”.

Kirjailija ja entinen ministeri Claes Andersson toteaa, että psykiatrisen potilaan, myös huono-osaisen, asema on nykyään selkeästi parempi.

Mielisairaalassa 1960-luvulla psykiatrina työskennellyt Andersson näki, miten potilaita kohdeltiin tietoisen julmasti. Pakkosterilointimääräyksen saaneet olivat usein yksinäisiä ihmisiä, joilla ei edes lähipiirissä ollut ketään, joka olisi asettautunut heitä puolustamaan.

– Tuohon aikaan potilaiden oikeusturva oli surkealla tolalla. Pakkohoitoon turvauduttiin monesti hyvin heikoin perustein. Vasta 1970- ja 1980-luvuilla tuli lainsäädäntöön muutoksia, joissa vaadittiin tarkat perustelut sille, miksi ihmistä ryhdyttiin hoitamaan vastoin tämän tahtoa.

Monet päästettiin pois laitoksista vain leikkauspöydän kautta. Claes Anderssonin mukaan vaihtoehto olisi useimmiten ollut se, että potilas olisi suljettu loppuiäksi hoitolaitokseen.

– Muistan esimerkiksi kaksi naista, jotka eivät lainkaan osanneet huolehtia ehkäisystä. Ainakin toinen heistä tuli alinomaa raskaaksi, ja hänelle tehtiin lukuisia raskaudenkeskeytyksiä. Mikäli lasten olisi annettu syntyä, äidillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia hoitaa jälkeläisiään. Se oli hyvin traagista ja hankalaa.

Sterilisaation arveltiin mahdollistavan, että potilas kykenisi sairaalan ulkopuolella paremmin huolehtimaan itsestään. Anderssonin mukaan mielisairaalat olivat rotuhygienian aikakaudella lähinnä yhteiskunnan huono-osaisten säilömispaikkoja.

Videolla Claes Andesson kertoo kokemuksistaan mielisairaalan psykiatrina:

”Korvauspyyntö oikeutettu”

Anderssonin mukaan voidaan puhua ihmisoikeusrikkomuksesta, koska toimenpide tehtiin monesti löysin perustein ja vastoin yksilön tahtoa. Toisaalta lain kirjain jätti hyvin vähän väljyyttä sen suhteen, miten voitiin menetellä.

– Niitä tehtiin, koska se oli lainmukaista toimintaa. Katsottiin, että ei näistä voinut kieltäytyä, vaikka moni olisi käsitykseni mukaan juuri niin halunnut tehdä.

Pakkosteriloinnit eivät noina vuosina olleet lääkäreiden keskinäisten keskustelujen pääaihe, hän muistelee: yhteiskunnan muut suuret epäkohdat – kuten asunnottomuus ja työttömyys – jättivät pakkosteriloinnin varjoonsa.

Pitäisikö valtiovallan pyytää pakkosteriloiduilta anteeksi – ja maksaa heille korvauksia?

– Kyllä se on ihan oikeutettu pyyntö ja vaatimus minun mielestäni.