Hyppää pääsisältöön

Anna Lumikivelle koltansaameksi laulaminen on enemmän kuin itseilmaisua

Kulttuurityöntekijä Anna Lumikivi haaveili lapsena rokkitähden ammatista. Musiikkihaaveet toteutuivat aikuisiällä uhanalaisen koltansaamen kielen kautta. Kielen takaisinottoon kannusti kotikylässä yllättänyt Amorin osuma. Nyt 31-vuotias Lumikivi opettelee ja elvyttää koltansaamen katoavia murteita. Ivalolainen kulttuurityöntekijä Anna Lumikivi on tehnyt viime vuosina koltansaameksi ainakin lastenlaulukirjaa, lastenohjelmaa, hartausohjelmia, vaaratiedotteita, käännöksiä ja musiikkia. Uhanalaisen kielen osaaja saa halutessaan taipua moneksi.

– Tällä hetkellä aikaa menee kuitenkin mietiskelyyn. On niin paljon ideoita, ettei kaikkea ehdi toteuttaa, Lumikivi sanoo.

Vielä viitisen vuotta sitten Lumikivi ei olisi edes uskonut tekevänsä niitä asioita, joita tekee nyt. Idulla olleiden haaveiden toteuttaminen vaati onnekkaita sattumia ja ”viimeisen sysäyksen”, joka tunnetaan paremmin nimellä Markku.

Kuva 1/6: Annan ja Markun häitä vietettiin syksyllä 2015. Samalla Lumisalmesta ja Kiviniemestä tuli Lumikiviä. Markun lapsuudenkodin lähellä otetuissa hääkuvissa hempeilevät sattumien yhteensaattelemat sukulaissielut.

Kotikylän jatkot venähtivät loppuelämän pituisiksi

Lumikivi – silloinen Lumisalmi – oli palannut Helsingistä kotikyläänsä Ivaloon joulunviettoon. Tapaninpäivän baaritungos ei houkutellut tälläkään kertaa. Anna piipahti yöelämässä mieluummin paria päivää myöhemmin, kun muut tapsantanssijat olivat jo kinkkunsa sulatelleet.

Paikallisessa kuppilassa riitti silti jututtajia. Uudet tuttavuudet koittivat kosiskella Annaa ja hänen ystäväänsä jatkoille.

– Sanoin, etten todellakaan lähde, minä menen kotiin. Minä haluan nukkumaan, Lumikivi muistelee.

Anna hyppäsi juhlijoiden kanssa samaan taksiin. Kyyti ei mennytkään lapsuudenkotiin Pikku-Petsamoon, niin kuin hän luuli. Auto lähti vain Pikku-Petsamon suuntaan ja Anna päätyi väärinymmärrysten saattelemana kovasti välttelemilleen jatkoille. Jatkot olivat Markku Kiviniemen luona.

– Markku oli ollut samassa baarissa, mutta aloimme jutella vasta jatkoilla. Tuntui siltä kuin olisimme tunteneet aina. Aika pian Markku sanoikin löytäneensä sukulaissielunsa.

Puoli vuotta myöhemmin Anna jätti työnsä Musiikkitalon kahvilassa, päätti haikein mielin opintonsa musiikkiopistossa ja muutti takaisin Ivaloon. Tavarat kannettiin suoraan Markun osoitteeseen.

Anna Lumikivi rakastaa lunta. Lumihiutaleet ovat kauniita ja symbolisoivat hänelle talven ihanaa viileyttä. Hiutaleet näkyvät myös vihkisormuksessa.
Anna Lumikivi rakastaa lunta. Lumihiutaleet ovat kauniita ja symbolisoivat hänelle talven ihanaa viileyttä. Hiutaleet näkyvät myös vihkisormuksessa. Anna Lumikivi rakastaa lunta. Lumihiutaleet ovat kauniita ja symbolisoivat hänelle talven ihanaa viileyttä. Hiutaleet näkyvät myös vihkisormuksessa. Kuva: Anna Nevalainen/Yle Saamelaismusiikki,saamelaiskulttuuri,sormukset,Vihkisormus,perinnemusiikki,Anna Lumikivi

Kuva 2/6: Anna Lumikivi on aina ollut kuin kotonaan Jäämeren rannalla. Isä Erkki Lumisalmi kävi tyttärensä kanssa Grense Jakobselvissä joka kesä. Elokuussa 2017 aaltoja katselivat myös äiti Aulikki Lumisalmi ja aviomies Markku Lumikivi.

Sielu lepää Jäämeren rannalla

Nyt Lumikivet viettävät ensimmäistä talveaan yhteisessä, omassa kodissaan Inarin Keväjärvellä. Komea rakennus nousi mäntymetsän keskelle viime keväänä. Anna Lumikivi nauraa harjakorkeutta olevan sen verran, että urakoitsija kutsui omakotitaloa kirkoksi.

Koltta-alueelle sijoittuva koti on hänelle unelmien täyttymys.

– Tiesin jo yläasteella, että haluan muuttaa Keväjärvelle. Tämä on lähellä Ivaloa. Täällä on tosi kaunis luonto ja kolttasaamelainen yhteisö. Toki täällä asuu nykyisin muitakin kuin kolttia, mutta näen Keväjärven silti kolttakylänä, Lumikivi sanoo.

Suomessa koltta-alue keskittyy Inariin, erityisesti Sevettijärvelle ja Nellimiin. Aiemmin Koltanmaa on levittäytynyt laajemmalle. Koltat asuivat siidoiksi kutsutuissa kyläyhteisöissään Suomen ja Norjan Lapin koillisimmissa osissa ja Venäjällä Kuolan alueen luoteisosissa.

Kuva 3/6: Lumikivi järjesti elämänsä ensimmäisen ryhmämatkan viime elokuussa. Matkakohteena olivat kolttien menetyt kotialueet Petsamonvuonossa. Mukaan lähti myös Annan isä Erkki Lumisalmi.

Kun Suomi menetti jatkosodassa Petsamon alueen, Petsamon siidan asukkaat sijoitettiin Nellimiin, Paatsjoen siidan asukkaat Keväjärvelle ja Suonikylän asukkaat Sevettijärven ja Näätämön alueille.

Lumikiven juuret haarautuvat sekä Petsamoon että Paatsjoelle. Suvun poronhoitajista muistuttaa olkavarteen ikuistettu isoukin poromerkki. Isän puolen lohikalastajilta Lumikivi kertoo perineensä ikuisen kaipuun merelle.

– Esi-isäni olivat viimeisiä Jäämeren lohikalastajia. Uskon, että sen takia merenranta on tuntunut aina paikalta, jonne kuulun.

Rakkain paikka löytyi jo teininä, jolloin Anna teki isänsä Erkki Lumisalmen kanssa päivän reissuja Norjan puolelle, Jäämeren rannalle.

– Olinkohan 14-vuotias, kun ajoimme isän kanssa ensimmäisen kerran Grense Jakobselviin. Kävimme hyppimässä rantakalliolla ja katsomassa aaltoja. Sitten kun akut oli ladattu, lähdimme takaisin. Teimme sen reissun joka kesä ainakin kerran. Se on maailman hienoin paikka.

Entistä tärkeämpi Grense Jakobselvin rantakallioista tuli elokuussa 2015, jolloin Anna vei Markun ensimmäistä kertaa lempipaikkaansa.

– Olin niin innoissani, että otin kuvia koko ajan, enkä huomannut, että Markku oli ottanut sormusrasian esiin. Se näkyi kuvissakin, enkä silti huomannut. Markku sanoi lopulta, että ”sinä et huomaa”. Sitten minä huomasin ja asia oli sillä selvä. Meni viikko ja kirkko oli varattu.

Häitä tanssittiin vuotta myöhemmin. Samalla Lumisalmesta ja Kiviniemestä tuli Lumikiviä.

– Lumesta ei haluttu luopua. Se oli Markun idea. Markku sanoi jo silloin kun me tavattiin, että minulla on niin hieno sukunimi, ettei sitä kannata vaihtaa. Hän ei ole koskaan edes ehdottanut, että minusta tulisi Kiviniemi.

Kuva 4/6: Anna, sisko Katariina Lumisalmi ja paras ystävä Terhi Harju lauloivat koltansaamenkielisiä lauluja Nellimin kansantanssi- ja perinneryhmän riveissä. Näiltä vuosilta mukaan tarttui paljon passiivista koltansaamen taitoa.

Kielen takaisinotto herätti syyllisyyttä

Paluu Ivaloon mahdollisti viimein koltansaamen takaisin ottamisen. Ajatus oli alkanut muhia Lumikiven mielessä jo puolitoista vuotta aikaisemmin, kun hän kuunteli isänsä ja lapsuudenystävänsä juttelevan koltansaameksi.

Anna oli opetellut koltansaamea isänsä opetuksessa ensimmäiseltä luokalta kolmannelle luokalle saakka. Vapaa-ajalla Lumikivi esitti koltansaamenkielisiä lauluja Nellimin kansantanssi- ja perinneryhmän riveissä. Kun tyttö tuli teini-ikään, isä otti hänet mukaansa tekemään koltansaamenkielisiä hartausohjelmia.

Noilta vuosilta kertyi runsaasti passiivista kielitaitoa, jonka avulla Anna saattoi seurata ystävänsä ja isänsä keskustelua. Suutaan hän ei pystynyt avaamaan.

– Tuli sellainen olo, että tämä on väärin. Ajattelin jo silloin, pitäisikö mennä vuodeksi Ivaloon, käydä opiskelemassa se koltansaame ja tulla sitten takaisin Helsinkiin. Mutta en tiedä, olisinko lähtenyt ilman Markun tapaamista. Markku oli sellainen hyvä tekosyy, viimeinen niitti.

Lumikivi lähti opiskelemaan koltansaamen kieltä ja kulttuuria Saamelaisalueen koulutuskeskukseen syksyllä 2014. Kielen takaisinotto on ollut sekä riemukas että kipeä prosessi. Kieli kun ei ole vain merkkejä ja niistä muodostuvia sanoja. Se kytkeytyy myös identiteettiin, kulttuuriin ja historiaan.

– Olen ihan tosissani sitä mieltä, että minun olisi ollut helpompaa oppia koltansaame, jos en olisi kolttasaamelainen. On ollut niin syyllinen olo, kun ei osaa kieltä, ja samalla kokee, että sen pitäisi tulla luonnollisesti. Sitä turhautuu helposti, sillä koltansaame ei ole maailman helpoin kieli.

Kieliopintojen jälkeen isä ja tytär ovat keskustelleet koltansaameksi. Pieni kielimuuri heidän välillään edelleen on: Annan isä puhuu Petsamon murretta ja Anna kirjakieltä, joka pohjautuu Suonikylän murreeseen. Lumikivi opettelee parhaillaan sukunsa murretta ja toivoo, että voisi auttaa sen elvyttämisessä. Puhujia kun on enää parisenkymmentä.

Kuva 5/6: Saamelaismusiikin opinnot yhdistivät Anna Lumikiven, Laura Pieskin, Hanna-Maaria Kiprianoffin ja Satu Aikion vuonna 2015. ”Pissisjengillä” oli tapana taltioida tunnelmia ennen esiintymisiä. Näin riehakasta oli Hetan Marianpäivillä keväällä 2016.

Perinnelaulut kertovat elävästä elämästä

Luontevin kielenelvytystyökalu on musiikki. Lumikivi on laulanut jo ennen kuin oppi puhumaan ja haaveillut, että voisi tehdä musiikkia elääkseen. Oma ääni löytyi Utsjoelta saamelaismusiikin koulutuksesta heti kieliopintojen jälkeen.

– Teimme lopputyönämme aivan uuden kappaleen. Se oli ensimmäinen kerta kun olen säveltänyt jotain. Olin aiemmin vakuuttunut, etten minä osaa säveltää. Sitten elämä opetti, että se ovi piti vain avata, Lumikivi toteaa.

Lumikiven osudessa oli leu’ddia, kolttasaamelaista perinnelaulua. Lumikivi kuvailee leu’ddia melodiseksi ja hetkessä eläväksi tarinankerronnaksi, jossa kerrotaan oikeista ihmisistä ja elävästä elämästä. Leuddaaminen on ollut ennen osa kolttien arkea. Taito kuitenkin hiipui kotiseudun jättämisen jälkeen.

– Kukaan ei ollut esimerkiksi kuullut minun mummoni leuddaavan. Hän ryhtyi leuddaamaan vasta vuosi ennen kuolemaansa. Ei ole varmaan ketään minun ikäistäni, joka olisi oppinut leuddaamaan kotonaan.

Lumikivi opetteli lauluperinteen arkistonauhoilta. Muusikkona Lumikivi tekee pioneerityötä, jossa hänen ensimmäiset kertansa ovat usein myös koko yhteisön ensimmäisiä. Ensimmäinen leu’dd musiikkivideo. Ensimmäinen leu’dd-perinnettä ja modernia musiikkia yhdistävä albumi. Ensimmäinen koltansaamenkielinen lastenlaulukirja.

Työ jatkuu Jenny ja Antti Wihurin rahaston tukemassa puolen vuoden apurahaprojektissa. Lumikivi selvittää, miten Petsamon ja Paatsjoen leu’ddit eroavat Suonikylän leu’ddeista. Samalla syntyy uutta musiikkia.

– Koltansaameksi laulaminen ei ole pelkkää itsensä ilmaisua. Se on aina jotain enemmän. Toivon, että pystyisin omalla työpanoksellani auttamaan yhteisöäni murteiden käytössä, sekä leu’ddin ja kulttuurin elvyttämisessä.

Teksti: Anna Nevalainen