Hyppää pääsisältöön

16 vuotta koodannut Suvi Syrjäläinen kritisoi kiirettä saada huippukoodareita hetkessä: "Mistä ne tuhannet koodaajat revitään, jos ei aloittelijoista?"

Suvi Syrjäläinen istuu pöydän ääressä. Pöydällä on kaksi läppäriä ja johtoja.
Suvi Syrjäläinen tekee nyt ohjelmointityötä omalla tahdillaan. Suvi Syrjäläinen istuu pöydän ääressä. Pöydällä on kaksi läppäriä ja johtoja. Kuva: Iiris Arjanne / Yle ohjelmointi

Ohjelmointiala päivittyy kiihtyvälllä vauhdilla. Siksi kokemus ei olekaan koodausalalla valttia.

On vuosi 1998. Tampereen teknillisen yliopiston oveen ilmestyy lappu: toiseksi pääaineeksi voi valita nyt ohjelmistotekniikan. Konetekniikan opiskelija Suvi Syrjäläinen kävelee ohi ja näkee lapun. Yhdessä kaverinsa kanssa hän päättää hakea.

Koodaustuntien ensimmäistä kotitehtävää Syrjäläinen arvioi tehneensä tunnin verran. Onkin mennyt neljä. Ammatinvalintaa ei tarvitse enää miettiä.

90-luvun loppupuolella Nokia kasvoi niin että tanner tömisi. Yhtiö haali uusia työntekijöitä ja järjesti näyttäviä rekrytointitilaisuuksia. Syrjäläisen koulukavereista iso osa tarttui mahdollisuuteen, jotkut jo ennen valmistumistaan. Suvi itse viimeisteli vielä konetekniikan lopputyötään, sillä hän halusi saada tutkinnon valmiiksi.

Insinöörin paperit kainalossaan Suvi Syrjäläinenkin aloitti Nokialla vuonna 2000. Nyt 42-vuotias yrittäjä istuu läppärinsä ääressä helsinkiläisen kivijalan pienessä työtilassa. Pöydältä on juuri pakattu pois yhdeksän läppäriä, yhdeksän hiirtä ja kasa johtoja. Hänen pitämänsä ohjelmoinnin kokeilukurssi on päättynyt puoli tuntia sitten.

Kurssilla oli tänään pelkkiä naisia, keskimäärin kolmekymppisiä. Suurin osa Kodarit-yrityksen kursseille osallistuvista on kuitenkin lapsia ja nuoria. Yritys aloitti Tampereelta, mutta on laajentunut sittemmin Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja tänä vuonna myös Turkuun. Tasoryhmiä on aloittelijoista “mustan vyön” koodareihin, mutta näppäimistöä ei silti hakata veren maku suussa.

– Opetustyyli on pitänyt keksiä tyhjästä. Ei koodaamisen opettamista opetettu, kun me aloitimme, Syrjäläinen sanoo.

Kuva tietokoneen näytöstä, jossa on käynnissä yksi koodaustehtävä. Tyylisuunta edustaa "visuaalista" koodausta.
Suvi Syrjäläisen koodausopinnot eivät olleet näin värikkäitä. "Olisipa minulle opetettu näin", hän pohtii 20 vuotta myöhemmin. Kuva tietokoneen näytöstä, jossa on käynnissä yksi koodaustehtävä. Tyylisuunta edustaa "visuaalista" koodausta. Kuva: Iiris Arjanne / Yle ohjelmointi

Erikoisosaamista ja asiantuntijuutta – arvokasta vai pelkkä rasite?

Syrjäläisen ensimmäiset työt olivat niin sanotun alemman tason koodausta, samaa C-kieltä, josta opinnotkin pääasiassa koostuivat. Työkokemusta hänellä ei alalta ollut, mutta Nokialla oppi koko ajan lisää. Töissä pystyi syventämään osaamistaan ja ehti erikoistua, sillä tehtävät talossa jatkuivat 16 vuotta.

C-koodauksen lisäksi Syrjäläinen alkoi tehdä monia muitakin ohjelmointitöitä, kuten XML- ja Python-kielillä ohjelmointia ja web-devausta front-end-puolella – ammattislangilla ilmaistuna. Jos eri ohjelmointitehtäviä verrataan esimerkiksi ruoanlaittoon, front-end-koodauksessa kokki valmistaa ravintolassa pinaatti-ravioli-annoksen. C-koodauksessa taas aloitetaan kylvämällä vehnä.

Syrjäläisen työt uppoavassa laivassa loppuivat vuonna 2016. Pitkä työkokemus ohjelmointialalta ei kuitenkaan ollut työnhaussa mikään meriitti, sen Syrjäläinen sai huomata nopeasti. Hän ei enää hallinnut uusimpia teknologioita riittävän hyvin pärjätäkseen kilpailussa. Hän oli joka tapauksessa jo päättänyt jättää ohjelmointitalot ja halusi ryhtyä yrittäjäksi, mihin työnantajakin kannusti.

Syrjäläinen kävi silti rekrytointitilaisuuksissa, lähinnä mielenkiinnosta. Yrityksen alkuaikoina Syrjäläinen pyydettiin yllättäen työhaastatteluun front-end-ohjelmointitehtäviin. Tuore yritys ei vielä vienyt kaikkea energiaa, joten hän marssi toiveikkaana haastatteluun.

– En saanut paikkaa, vaikka käsitin, ettei muita hakijoita enää ollut.

7000–9000 timanttia

Samaan aikaan koodaajista on kova pula. Joukko yritysjohtajia, joukossaan myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, kirjoitti syksyllä 2018 Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa, kuinka Suomi tarvitsisi heti 7000–9000 koodaria. Töitä olisi, mutta riittävän hyviä ja monipuolisia tekijöitä ei heidän mukaansa löydy. Tilanne on Syrjäläisen mielestä turhauttava.

Kaikki työt ja alat muuttuvat – tietysti. Myös omaa osaamista täytyy kehittää hommista riippumatta, jos mielii olla hyvä työssään.

Poikkeuksellisen harppovaa kehitys on kuitenkin ollut teknologia-alalla. Digitalisaation myötä uudenlaisia käyttökohteita tulee koko ajan. Esimerkiksi puhelinmaailmassa ollaan verrattaen lyhyessä ajassa siirrytty näppäimistä kosketusnäyttöihin, kasvojentunnistukseen ja ääniohjaukseen.

Sitä mukaa, kun käyttökohteet vaihtuvat, myös koodikielet vaihtuvat. Perusta on kuitenkin sama.

Kuvitellaan, että tekisit töitä ensin sujuvalla ruotsillasi. Sitten sinun pitäisikin vaihtaa norjaan: samanlaista, mutta erilaista. Ennen kuin olet ehtinyt karistaa ruotsin rippeet selkärangastasi, tuleekin vaihdos tanskaan. Ja sitä seuraavaan uuteen kieleen. Toista kunnes vaihdat alaa.

Kämmenellä on tietoteknisen laitteen piirilevy.
Tällaiset esineet ovat Suvi Syrjäläiselle tuttuja. Kämmenellä on tietoteknisen laitteen piirilevy. Kuva: Iiris Arjanne / Yle tietokoneet,ohjelmointi

Kun Syrjäläinen oli tehnyt C-koodia kahdeksan vuotta, hän koki todella hallitsevansa tämän yhden asian. Kun matto lähtee jatkuvasti alta, samanlaista asiantuntijuutta ja itsevarmaa tunnetta omista taidoista on vaikea alalla enää saavuttaa.

– Koodaus on hirvittävän vaikeaa, Syrjäläinen huokaa. – Vaikka olet tehnyt vuoden yhtä tiettyä ohjelmointia, saatat silti olla vielä ihan aloittelija.

“Koodasin jopa puolisolta salaa”

Syrjäläisen yritys on lähtenyt pyörimään mallikkaasti. Työhakemuksia ei siis ole tarvinnut enää lähettää – onneksi. Syrjäläistä hirvittää se, mitä ja miten työntekijää rekrytointiprosessissa testataan. Vaikka ohjelmointi on ryhmätyötä ja tiedonhakua, työnhakuvaiheessa ollaan yksin ja vain oman pään varassa.

– Jos olen vasta hakemassa töihin, tunnen, että osaan koodata. Mutta siellä työhaastattelussa tulee olo, että en osaakaan yhtään mitään, Syrjäläinen muotoilee.

Alalla on hänen mielestään aivan liian kova kiire.

– Meidät otettiin aikoinaan ohjelmistotaloihin kasvamaan. Nykyään siihen ei ole enää aikaa, Syrjäläinen harmittelee.

Työntekijän pitäisi hallita kaikki uusimmat teknologiat, ja lisäksi pitäisi olla työkokemusta. Jos Suomi tarvitsee pikaisesti tuhansia koodaajia, pitääkö kaikkien olla hiotuimpia timantteja, ihmettelee Syrjäläinen.

Suvi Syrjäläinen vetää ohjelmointikurssia ja selittää parhaillaan jotakin tehtävää opiskelijoille käsiänsä heiluttaen.
Suvi Syrjäläinen haluaisi, että koodaamista voisi myös vain harrastaa. Fyysisellä kurssilla on hänen mielestään helpompi päästä alkuun, kun on joku, joka selittää - sanallisesti tai käsillään. Suvi Syrjäläinen vetää ohjelmointikurssia ja selittää parhaillaan jotakin tehtävää opiskelijoille käsiänsä heiluttaen. Kuva: Iiris Arjanne / Yle ohjelmointi

– Mistä ne tuhannet koodaajat revitään, jos ei aloittelijoista? Emme me löydä niitä mistään supergurukoodareista. Sellaiset ovat alalla jo.

Syrjäläisen tapauksessa ei ole kyse siitä, etteikö hän olisi kiinnostunut oppimaan uutta. Ohjelmistoinsinööriksi valmistumisen lisäksi hän teki ylemmän AMK-tason tutkinnon teknologiaosaamisen johtamisesta. Motivaatio uuden oppimiseen lähenteli ajoittain addiktiota.

– Nokia-aikojen loppupuolella koodasin usein iltaisin kotona, kunnes silloinen puolisoni pyysi, että jättäisin työt työpaikalle. Sitten koodasin vain silloin, kun hän ei ollut kotona, ja joskus jopa häneltä salaa, Syrjäläinen myöntää hieman huvittuneena.

Oikeasti tilanteessa ei ollut mitään hauskaa, sen tietää Syrjäläinenkin. Enää hän ei aio elää sellaista elämää.

– Minusta ei enää ole siihen – tai se ottaa liikaa. Minulla on perhe ja haluan harrastaa muutakin kuin koodausta, vaikka tykkäänkin siitä todella paljon!

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi