Olli Kangassalo
Yle
Lauri Maijalan ohjaama Aktivistit-sarja kuvaa 1900-luvun alun sortovuosien suomalaista terrorismia. Keskiössä ovat Eugen Schauman, Lennart Hohenthal ja tappajateinien Verikoirat-ryhmä. Kiehtova sarja ottaa välillä suuriakin vapauksia historian tulkitsemisessa. Oliko Eugenilla insestinen suhde siskoonsa ja kavalsiko Hohenthal Schaumanin?
Lauri Maijala herätti huomiota teatterikorkeakouluaikanaan Mannerheim-näytelmällään, jota jotkut pitivät provokaationa. Maijala kertoi saaneensa jopa tappouhkauksia.
Nyt Maijala on tarttunut jälleen yhteen aiheeseen, jossa jotkut saattavat helposti kokea provokaation makua. Maijalan Erik Söderblomin kanssa käsikirjoittamassa Aktivistit -tv-sarjassa pelataan Suomen historian tunnettujen isänmaallisuusaktivistien henkilötarinoilla.
Historiallisessa fiktiossa muunnellaan tositapahtumia vaihtelevasti draaman tarpeiden mukaan. Aktivistit ei sentään ole Katariina Lillqvistin Mannerheim-animaation Uralin perhonen tai Ylen “Mustan Mannerheimin” eli Suomen marsalkan kaltainen sensaatioherkkä isänmaallisuuden symboleiden rutistus. Silti Aktivistit-sarjassa faktan ja fiktion rajaa saattaa olla vaikea havaita.
Ylen tuottama kolmiosainen minisarja loihtii elämyksellisesti esiin venäläistämisajan poliittisesti räjähdysherkän ja raadollisen tunnelman. Tyylilaji on viritetty realismin ja mustan satiirin välimaastoon. Tragedia kohtaa synkän komedian.
Varoitus! Tämä juttu sisältää juonipaljastuksia, koska fiktion ja historian suhdetta ei voi muuten käsitellä.
Eugen Schauman ampui diktaattorin valtuudet saaneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin kesäkuussa 1904. Siitä tuli maamme historian kuuluisin poliittinen murha. Bobrikov oli sortovuosien aikakauden venäläistämishankkeen pääarkkitehti, josta tuli aktivistien ykköskohde.
Suurelle osalle nykysuomalaisia Eugen Schauman lienee yhdentekevä, pölyttynyt hahmo koulun historian tunneilta. Schauman oli 1900-luvun alussa venäläistämis- ja sortokauden isänmaallisuuden myyttiseksi kohotettu marttyyrihahmo. Mutta tämä kuuluisuus alkoi sittemmin hiipua, kun tuli toinen maailmansota ja sen mukana uusia isänmaallisia sankareita ja teemoja.
Schauman on äärioikeiston palvonnan kohde
Viime vuosina Eugen Schaumanista on kuitenkin tehty oikeistopiireissä jälleen palvonnan kohde. Vuonna 2015 perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen poseerasi uusnatsien järjestön Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Schaumanin haudalla muistotilaisuudessa. Suomen vastarintaliike on sittemmin lakkautettu oikeuden päätöksellä.
Lauri Maijalan tv-sarja Aktivistit tahtoo tarjota tällaiselle väkivaltaisen sankaruuden palvonnalle vastalääkettä. Mutta itse asiassa Schaumanin myytin murtaminen alkoi jo paljon aikaisemmin.
Seppo Zetterbergin jo klassikon maineen saanut elämäkertateos Viisi laukausta senaatissa (1986) kuvasi Eugen Schaumanin rakkaudessa pettyneeksi, masentuneeksi hahmoksi, joka kärsi psykosomaattisista vaivoista. Schaumanin elämää häiritsi paheneva kuulovaurio, mikä oli jo pitkään vaikeuttanut hänen sosiaalisia suhteitaan. Schauman kanavoi pettymyksensä ja itsemurhahalunsa Bobrikovin murhaan. Toisaalta hänellä oli myös johdonmukainen poliittinen agenda.
Zetterbergin kirja avaa Eugen Schaumanin päänsisäisen elämän, koska lähteenä ovat Schaumanin omat muistelmakirjoitukset ja lähipiirin kirjeet. Schauman muuttui propagandistisen myyttisestä hahmosta jälleen moniulotteiseksi ihmiseksi.
Schauman syntyi sotilassukuun. Hänen isänsä Waldemar Schauman oli kohonnut kenraaliksi tsaarin armeijassa ja Suomessa hänestä oli tullut senaattori. Ensimmäinen sortokausi tuhosi isän uran vähän ennen attentaattia. Pojan lähtökohdat olivat periaatteessa hyvät, mutta syrjäänvetäytyvä Eugen Schauman päätyi pikkuvirkamieheksi kouluhallituksen apukamreerin tehtäviin.
Eugen Schaumanin onneton rakkaus
Aktivistit-tv-sarjassa vuosisadan alun isänmaallisuuden supertähdestä Schaumanista (Oskar Pöysti) tehdään todellisuutta säälittävämpi surullisen hahmon ritari, jonkinlainen rajatilatapaus. Pöystin kiihkeä roolisuoritus muistuttaa hitusen Jari Halosen Aleksis Kivi -elokuvan tyylilajia, joka haki tehoja turkkalaisesta näyttelemisestä.
Eugen Schauman rakasti palavasti Elin Borgströmiä, mutta ei saanut vastarakkautta. Tv-sarjan rohkea veto on kuvata Eugenin Sigrid-sisko (Stella Laine) mustasukkaiseksi ja omistushaluiseksi. Hän halusi suojella veljeään, ja tässä fiktiossa hän pyrkii sabotoimaan Elin Borgströmin (Saara Kotkaniemi) orastavan kiinnostuksen veljeensä. Zetterbergin kirjan mukaan tällaista ei tapahtunut.
Zetterbergin mukaan Schaumanin ihastus Elin Borgströmiin oli täysin yksipuolista. Elin ei edes epäröinyt niin paljon kuin tv-sarjassa. Eugen ei kelvannut, mutta syy ei ollut Sigrid-siskon sabotoinnissa. Kun Eugen rohkaistui viimein ehdottamaan avioliittoa Elinille lokakuussa 1903, hän sai naiselta täystyrmäyksen. Elin oli kiinnostunut toisesta miehestä, eräästä Eugenin ystävästä.
Elinin antamat rukkaset käynnistivät itsemurhan sisältävän attentaatin suunnittelun, tulkitsee Zetterberg. Päätöksen tehtyään helmikuussa 1904 ennen niin levoton Eugen Schauman oli rauhallinen, kohtalonsa päättänyt mies.
Kasakkatappelun sankari
Yksi Eugenia terrorismiin johtaneista tapahtumista oli tsaarin kasakoiden riehuminen kutsuntamellakassa 1902 Senaatintorilla. Kasakat löivät Eugenia päähän, mutta mies puolustautui ja iski puukon yhden kasakan kehoon. Puukko vääntyi, mutta ei läpäissyt panssaria tai takkia.
Zetterbergin mukaan Schaumanin suku ja ystävät pitivät Eugenin toimintaa esimerkillisen sankarillisena. Myös Elin Borgström näki tapauksen asuntonsa ikkunasta, mutta tämä ei kylläkään vaikuttanut hänen romanttisiin tunteisiinsa kuten tv-sarjassa.
Tv-sarjassa Eugenia juhlitaan kasakkatappelun jälkeen isosti, mutta spontaanista juhlasta tulee tragikoominen. Juhlakaluna on pahoin piesty esiintymistaidoton Eugen, pää ja keho paketissa.
Aktivistit-sarjassa Elin Borgström on niin vaikuttunut Eugenin taistelusta kasakoiden kanssa, että pyrkii mukaan juhliin. Sigrid-sisko toimii kuitenkin portinvartijana. Tv-sarjasta saa käsityksen, että sisko sabotoi Eugenin ainoan romanssin kerta toisensa jälkeen. Sen jälkeen Eugenin epätoivo syvenee, ja sisko on ainoa lohduttaja.
Aktivistit-sarjassa sisarukset makaavat sängyllä usein vierekkäin. Lopulta eroottinen jännite huipentuu suudelmaksi kesällä vuonna 1904 juuri ennen Bobrikovin murhaa.
Schaumanin kalmainen äitisuhde
Mielenterveyden ongelmiin vihjaa tv-sarjan kohtaus, jossa Schauman ottaa äitivainajan puvun ja haluaa pukea sen siskolleen, jonka vierellä on sängyssä maannut. Haluaako hän fantasioida seksistä äidin kanssa? Haluaako Maijala meidän assosioivan tähän Hitchcockin Psykoa?
Äiti oli tärkeä hahmo Eugen Schaumanille.
Schaumanin äiti oli kuollut 1884, kun poika oli 9-vuotias. Perhe oli asunut kauan eri puolilla Venäjän valtakuntaa upseeri-isä Waldemarin virkatehtävien takia. Äiti kuitenkin kasvatti poikaansa mm. lukemalla Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita, millä oli kauaskantoisia seurauksia.
Historioitsija Teemu Keskisarja kutsuu Vääpeli T:n tapaus -kirjassa Vänrikki Stoolin tarinoita suomalaisten terroristien käsikirjaksi. Zetterberg tulkitsee, että äidistä ja isänmaasta muodostui Schaumanin aivoissa jonkinlainen yhdistynyt ideaalikuva.
Reppana vai ei?
Insestisestä suhteesta ei löydy todisteita ainakaan Zetterbergin hyvin perusteellisesta kirjasta, jossa Eugenin elämää käsitellään tarkkaan. Ottaen huomioon insestin tabuluonteen tämä on varsin leimaava juonenkäänne, ja se haiskahtaa myös tarkoitushakuiselta provokaatiolta. Eugenin kasvavan epätoivon ja näköalattomuuden olisi voinut kuvata muutenkin. Mutta jos unohdetaan historiallinen tarina ja kohdellaan tätä fiktiona, tv-draamassa motiivi toimii hyvin.
Sarja siis tekee Schaumanista monin tavoin säälittävän kummajaisen. Maijalan maailmassa terroristit ovat surkeata sakkia.
– Me ei makkareiden puolelle mennä. Sen pusun voi nähdä puhtaasti insestisen suhteen kautta. Mulle itselle siinä on kaksi ihmistä, joilla ei ole ketään muuta kuin toisensa. Sigrid on veljestään huolissaan ja sairaalloisen mustasukkainen, selittää Lauri Maijala Kulttuuriykkösessä.
Maijala korostaa tuossa Kulttuuriykkösen radiohaastattelussa, että tv-sarja on fiktiivinen teos. Eugenin siskosta Sigrid Schaumanista tuli myöhemmin merkittävä taidekriitikko ja taiteilija, ja hän kuoli 101-vuotiaana vasta 1979.
Zetterbergin teos avasi 1980-luvulla käsityksen Eugen Schaumanista henkisesti epävakaana terroristina. Mutta siinä kuvataan myös, että masennuksesta huolimatta Schauman kykeni esimerkiksi toimimaan metsästyskerhoissa ja hankkimaan määrätietoisesti aseita isänmaallisin taka-ajatuksin.
Historioitsija Teemu Keskisarja puolestaan on todennut, että tämä ujo pikkuvirkamies toteutti sen, mitä muut suurisuut vain uhosivat kuppiloissa. Schauman ei edes ollut aivopesty, vaan isänmaallisuus ja sen perustelut olivat itse ajateltu reaktio venäläisten paheneville sortotoimenpiteille.
Onnistunut terroriteko
Bobrikovin surmasta tuli maailmanlaajuinen uutispommi, ja siksi sen esikuvavaikutus muille tsaarin hallinnon vastustajille oli mahtava. Murhasta alkoi Suomessa vuosikymmeniä kestänyt Schaumanin idolisointi ja palvonta, ja isänmaallisuusaate sai siitä potkua.
Keskisarjan mukaan Suomen itsenäisyyttä ei olisi tullut ilman Schaumanin esikuvaa. Siis onnistunut terroriteko, tuntuu Keskisarja väittävän.
Vuonna 2005 keskellä maailmanlaajuisen terrorismin aaltoa silloinen pääministeri Matti Vanhanen luonnehti Schaumania terroristiksi, jota ei ole syytä juhlia. Maijalan tv-sarja Aktivistit asettuu myös tälle kannalle.
Kuinka Bobrikov kuoli
Eugen Schauman ampui kolmen laukausta Bobrikoviin. Kolmas vyöhön osunut laukaus levitti sirpaleita vatsan alueelle ja koitui kohtalokkaaksi. Ampumisen jälkeen Schauman ampui itseään kaksi kertaa sydämeen ja kuoli heti. Attentaatin voi sanoa sujuneen ammattimaisesti, ei ollut sähläyksen makua.
Usein ollaan siinä käsityksessä, että ampumisen jälkeen kumpikin kaatui niille sijoilleen. Tv-sarjassa näytetään aivan oikein, että Bobrikov käveli paikalta omin jaloin kokoukseen. Tv-sarjassa kuolinkohtaus on surrealistisen koominen.
Salaliittoteoria Bobrikovin murhasta
Tv-sarjan mielenkiintoisimpia ja rohkeimpia väitteitä on, että Bobrikovin salamurhan annettiin tapahtua. Venäläisten santarmiupseeri Tunzelman (Pekka Strang) selvästi tietää, mitä on tapahtumassa, kun virkamiehistöön kuulumaton Schauman astelee portaita Senaatin taloon.
Kakkososassa selviää, että tsaarin upseeri Tunzelman on saanut ratkaisevaa tietoa aktivisti Lennart Hohenthalilta (Pekka Heikkilä), joka on itseasiassa kaksoisagentti. Kakkososan päähenkilö Hohenthal on Schaumanin kilpailija, ja myös hän haluaa tappaa Bobrikovin. Käynnissä on kilpa isänmaallisesta sankaruudesta.
Hohenthalin ja Suomen aktiivisen vastustuspuolueen terroristien ensimmäinen pommiattentaatti epäonnistuu, kun Bobrikovin seurue muuttaa yllättäen kulkureittiä.
Tv-sarjassa Hohenthal ja Schauman ovat sopineet, että Schauman saa yrittää ensin. Hohenthalin ja Schaumanin suunnitelmissa on se ero, että Schauman oli itsemurhaan valmis, hän ei valmistellut pakoreittejä.
Suomen aktiiviseen vastustuspuolueeseen kuuluva Hohenthal oli vannoutunut venäläisvastainen aktivisti. Uskomatonta kyllä hän pestautui tsaarin poliisin ilmiantajaksi urkkiakseen tietoja omia attentaattejaan varten.
Tv-sarjassa Hohenthal kävelee suoraan ovelan tiedustelupseeri Waldemar Tunzelmanin verkkoon.
Tunzelman vaikuttaa olevan käsikirjoittajien keksimä tai samannimisestä santarmiupseerista vahvasti muokkaama henkilö, joka alleviivaa sarjan manipulointiteemaa. Strangin esittämä upseeri Tunzelman on koomisen, jopa farssimaisen karikatyyrimäinen roisto. Homoseksuaalinen mies houkuttelee tai painostaa informanttinsa seksiin. Dekandenttia upseeria saattaa seksi kiinnostaa enemmän kuin tiedustelu. Hohenthal puolestaan suostuu kaikkeen päästäkseen päämääräänsä.
Tosin jo jakson alussa on vihjattu, että alastomana peilin edessä poseeraava narsistinen Hohenthal on biseksuaali. Hänet nähdään myös sängyssä naisystävänsä kanssa.
Kuka petti kenet?
Aktivistit-sarjan Lennart Hohenthal on kuvattu riivattuna opportunistina, joka tekee mitä tahansa saadakseen kunniaa sortovallan edustajien tappamisesta. Sarja väittää rohkeasti, että Hohenthal ilmiantaa Schaumanin! Mutta kuten mainittu, attentaattia ei kuitenkaan estetä.
Tv-sarjan salaliittoteoria tuntuu olevan samankaltaista reipasta mielikuvituksen lentoa, jota on totuttu näkemään esimerkiksi Oliver Stonen todellisuuspohjaisissa elokuvissa JFK ja Nixon. Kiehtovaa juonenkuljetusta, mutta ei välttämättä historiallisesti totta.
Sarjassa on selvästi otettu isoja vapauksia, mutta miksi historiallisen fiktion pitäisi olla faktojen orja? Tottakai on vapaus tulkita ihan miten haluaa, kunhan tarinan juoni pysyy kiinnostavana ja johdonmukaisena. Eri asia on sitten se, väitetäänkö kerrotun olevan totta.
Mutta oliko tsaarin oman hallinnon sisäinen salajuoni olemassa? Kenraalikuvernöörin Bobrikovin surman jälkiselvittelyt eivät edenneet juuri mihinkään, ja venäläisten rikostutkinta oli kummallisen helläkätinen. Ei tullut kidutuksia tai summittaisia kostosurmia, ja Siperiaan karkotukset olivat lievempiä kuin Stalinin aikana.
Ehkä selityksenä oli se, että Venäjä oli jo heikkona hävityn Japanin sodan ja siitä seuranneen vallankumousyrityksen takia. Huomio oli kiinnittynyt muualle.
Hohenthal saa viimein sankaruutensa
Lennart Hohenthalista tuli suomalaisen vastarintaliikkeen toinen suuri sankari 1905, kun hän ampui korkea-arvoisen prokuraattorin Soisalon-Soinisen (Juha Hurme). Tv-sarjassa lyhyesti näytetty attentaatti oli varsin ovelasti valmisteltu. Hohenthal hankki aidon upseerin univormun Pietarista, esitti upseeria, sopi tapaamisen prokuraattorin kanssa ja pääsi näin ampumisetäisyydelle.
Lopulta Hohenthal joutui vankilaan, mutta pakeni sieltä klassisella tavalla sahaamalla kalterit poikki. Karkumatka johti Lontooseen, jossa Hohenthal kuoli vasta 1950-luvulla.
Hohenthalin tarinassa attentaatti on esimerkki Maijalan tyylistä editoida tarinan “legendaarisia” huippukohtia satiirisen koomiseen suuntaan jännityselementtiä vähätellen. Ei mitään väkivallan spektaakkelia. Pääpaino on valmistelulla ja säälimättömän naturalistisella henkilökuvauksella. Aktivistien keskinäinen toiminta kuvataan riitaisaksi, manipuloiduksi ja vainoharhaiseksi.
Hohenthalin tarinan jälkimaku on karvas, sairasvuoteella makaava sankari näyttää tehneen paskan reissun.
Koululaisista kyynisiksi tappajiksi
Verikoirat oli sortokauden suomalaisen vastarinnan varmasti vastenmielisin ilmentymä. Ryhmä tappoi salakavalasti teloitustyyliin yksittäisiä poliiseja ja upseereita. Lyseolaisten ryhmä siirtyi hyvin lyhyessä ajassa lumipallojen heittelystä aseellisiin iskuihin. Päivisin saatettiin kuitenkin olla koulun penkillä.
Aktivistit-sarjan kolmannessa jaksossa Verikoirat sarjaan on kirjoitettu mukaan naishahmo Siiri (Linda Manelius) tärkeään rooliin. Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan naisia ei todellisuudessa ollut mukana Verikoirien jengin väkivaltaisessa toiminnassa. Kuvitteellisen aktiivisen naishahmon mukaan ottaminen korostaa jälleen Maijalan tv-sarjan epähistoriallisuutta.
Jakson teema on kuvata harhaanjohdettuja nuoria, joita aikuiset miehet huijaavat veritekoihin. Sarjan lopussa on hyvin allevivaavaa terroristien idolisoinnin kritiikkiä. Kaiken suomalaisen terrorismin käsikirjaksi muodostunut Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat heitetään tien varteen. Porukan pomo Arvi Nikolainen (Elias Westerberg) ja Siiri päättävät hylätä terroriteot.
Tuo taitaa olla toiveikasta kaunistelua, ikään kuin happy end tosi synkälle sarjalle. Tosiasiassa Verikoirat tuskin katuivat tekojaan, vaan kaikki ajattelivat olleensa vapaustaistelijoita. Myöhemmin muisteluissaan Verikoirien jäsenet jättivät murhien yksityiskohdat mainitsematta.
Verikoirat eivät saaneet legendaarista mainetta. Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan tämä johtui siitä, että kukaan heistä ei kuollut marttyyrinä. Kuitenkin jopa Eugen Schaumanin rakkaasta Lucas-koiravainajasta tuli kulttihahmo, jonka hautapaikalle tehtiin retkiä.
Kirjallisuutta:
Seppo Zetterberg: Viisi laukausta senaatissa, Eugen Schaumanin elämä ja teko (Otava 1988)
Teemu Keskisarja: Vääpeli T:n tapaus (Atena 2010)
Aktivistit Yle Areenassa ja TV1:ssä 3.2.2019
Eugen Schaumanin verinen paita:
EDIT 29.1.2019 klo 11:35: Lisätty tietoa Sigrid Schaumanin myöhemmistä vaiheista.
EDIT 1.2.2019 klo 14:40 otsikkoa ja ingressiä muokattu
