Hyppää pääsisältöön

Helsingin kamarikuoron tyyli ei sovi kaikkeen

Helsingin kamarikuoro ansaitsee kaiken ihailun vaativan nykymusiikin ammattimaisena esittäjänä ja nopeana omaksujana, mutta BIS-yhtiön julkaisemalla uutuuslevyllä kuoro on päättänyt luodata Suomen kuoroperinteen historiaa esittämällä kuoroharvinaisuuksia Suomen suuriruhtinaskunnasta. 1800-luvun kotimaisten pikkusäveltäjien orastavaa kansallisromantiikkaa on kuitenkin vaikea esittää tyylikkäästi pienen kamarikuoron ja täysjännitteisen äänenmuodostuksen yhdistelmällä.

Kevät kerran on koittava / Helsingin kamarikuoro
Kevät kerran on koittava / Helsingin kamarikuoro Uudet levyt

Helsingin kamarikuoron uutuuden ohjelmisto on kaiveltu syvältä Sibeliusta edeltäneestä varjosta. Pacius, Wegelius, Collan, Genetz, Linsén ja kumppanit osasivat nikkaroida saksalaistyyppistä sekakuoromusiikkia harrastajien käyttöön, mutta musiikillisia mullistuksia levyltä ei löydy, ja kansallisromantiikan kotimainen versio on vasta oraalla. Levyn teema, kevät, on läsnä lähinnä teksteissä, sekä romanttisena lupauksena että kansallisena heräämisenä.

Muuten levy täydentäisi kotimaisen kuoromusiikin Sibelius-keskeistä ja kansallisromanttista kuvaa mukavasti, mutta Helsingin kamarikuoron sointi ei alkuunkaan sovi levyn musiikin kirkasotsaiseen ja yksinkertaiseen tyyliin. Täysjännitteisessä äänenmuodostuksessa on hyvätkin puolensa, etenkin kun laulu sujuu pääasiassa puhtaasti, mutta sopraanojen joukosta erottuu ikävästi muutama yksittäinen iso vibrato, tenorisooloissa paljastuu sektion epäyhtenäisyys ja bassot eivät oikein pärjää osumatarkkuudessa ja ryhdissä muille äänille.

Sitä paitsi kaikuisan äänityksen ja velton ääntämyksen yhteisvaikutuksesta sanoista saa todella huonosti selvää. Näin epäselvästi mumistu ammattilaulanta saattaa nostaa äkäisen Heikki Klemetin haudastaan antamaan kipakkaa palautetta kuoronjohtaja Nils Schweckendiekille.

Levyn kokonaisvaikutelma on jotenkin väärällä tavalla retro. Helsingin kamarikuoro laulaa puhtaammin, dynaamisemmin ja tarkemmin kuin muinaiset harrastajakuorot, joilla ohjelmistoa alun perin esitettiin. Silti rekilauluilla ja virsillä koulitut luonnonäänet saattaisivat tuoda musiikin kulttuuriyhteydet paremmin esiin, ja nuorisokuorosoinnilla saisi välitettyä sen kirkasotsaisuuden, joka Helsingin kamarikuoron tyylillä kuulostaa ryppyotsaisuudelta.

"Kevät kerran on koittava", kuoroharvinaisuuksia Suomen suuriruhtinaskunnasta. - Helsingin kamarikuoro/Nils Schweckendiek. (BIS-2442)

Kuuntele Uudet levyt 29.1.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • Alakotilan takuuraikkautta mandoliinilla

    Levyarvostelu

    Taidemusiikin ja nykykansanmusiikin rajamaa versoo yhä runsaammin mielenkiintoista musiikkia, ja ahkerin puutarhuri siellä on säveltäjä, sovittaja, kosketinsoittaja ja pedagogi Timo Alakotila. Vuonna 2014 hän sävelsi konserton pitkäaikaiselle yhtyekaverilleen, mandoliininsoittaja Petri Hakalalle, ja nyt kun teos on saatu levytettyä, siitä saattaa tulla suomalaisten kamariorkesterien keskuudessa yhtä suosittu kuin Alakotilan Concerto grossosta.

  • Kitaristi Janne Malinen kuljettaa punaista lankaa halki vuosisatojen

    Levyarvostelu

    Uuteen levyyn asti olen pitänyt Janne Malista luovana mutta tolkullisena kitaristina. Nyt hän kuitenkin yhdistää kolme teosta, joilla ei ole mitään yhteistä: Piazzollan kaksoiskonserton kitaralle ja bandoneonille, Weissin luuttukonserton klavikordisäestyksellä sekä niiden välissä Tommi Kärkkäisen konserton sähköisesti käsitellylle silent-kitaralle. Levyn kuunneltuani pidän Janne Malista entistä luovempana mutta edelleen tolkullisena. Rohkeudesta ja ilmaisun pakosta syntyvä punainen lanka tikkaa kokonaisuuden yhteen.

  • Toimiiko kuoro saamelaisuuden tulkkina?

    Levyarvostelu

    Laajan Saamenmaan musiikista ja kulttuurista riittäisi syvää innoitusta myös valtakulttuurin taidemusiikille, etenkin nyt kun kulttuurien kohtaamisesta on siivottu räikeimmät virheet. Pohjoinen huippukuoro Erik Westbergs Vokalensemble on omistanut uuden levynsä saamelaisvaikutteiselle musiikille. Joikun ja kamarikuoroilmaisun yhdistäminen ei ole helppoa, mutta tulos kuulostaa yllättävän luontevalta, innoittuneelta ja saamelaislähtöiseltä.

  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri toteuttaa Wiljami Niittykosken vision

    Levyarvostelu

    Kaustisen Salonkylässä asunut, vuonna 1985 kuollut Wiljami Niittykoski oli keskeinen hahmo siinä kehityksessä, jonka tuloksena kaustislainen viulunsoitto on nyt maailmanperintökohde. Salonkylän Sibelius oli kasvanut pelimanniperinteeseen mutta myös alueelle suodattuneeseen taidemusiikkiin, ja sävelsi sielunsa tunnot kappaleiksi, joita Kaustisella yhä soitetaan. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on nyt tehnyt tämän kansanomaisen sävelaarteiston pohjalta levyn, joka toteuttaa Niittykosken genrerajatonta musiikkinäkemystä tyylikkäästi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua