Sirpa Jegorow
Yle
Lauantaisauna-ohjelmassa (1990) keskustellaan toimittaja Risto Arkimiehen johdolla ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuudesta aikana, jolloin ay-johdon palkat nousivat, mutta jäsenistön palkkoihin kohdistui ankaria alentamispaineita työnantajien suunnalta.
Lauantaisaunassa mukana ovat SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, AKT:n puheenjohtaja Risto Kuisma, tasa-arvovaltuutetun toimiston erikoistutkija Marianne Laxén ja valtio-opin professori Olavi Borg. Kaikilla ohjelman vierailla oli tuntemusta ammattiyhdistystoiminnasta ja SAK:sta.
Polveileva ja voimakkaitakin mielipide-eroja esiin nostava keskustelu liikkui palkkakysymyksistä, palkkatasa-arvosta ja tuposta aina ammattiyhdistysliikkeen rooliin nyky-yhteiskunnassa – eikä päälle puhumista voitu välttää. Yhteinen näkemys keskustelijoilla oli siitä, että ammattiyhdistysliikkeen on katsottava toiminnassaan eteenpäin eikä levätä menneiden aikojen saavutusten varassa.
Suomen Ammattiliittojen Keskusliitto SAK oli saanut vastikään uuden puheenjohtajan Lauri Ihalaisesta, joka seurasi yhdeksän vuotta järjestöä johtanutta Pertti Viinasta. Lähes yhtä tuore oli Suomeen aikaan saatu tupo eli tulopoliittinen kokonaisratkaisu, joka koski lähes 1,2 miljoonaa suomalaista.
Siihen on menty, ettei millään ole mitään väliä. Jätetään jokainen oman onnensa nojaan.
Kaikki eivät tuposta olleet innostuneet. Ohjelmaa varten oli haastateltu Oy Lokomo Ab:n työntekijöitä, jotka lakkoilivat neljä tuntia tupon vuoksi. He olivat tyytymättömiä niin sopimukseen kuin ammattiyhdistysliikkeen ja erityisesti SAK:n johdon toimintaan.
Tupo
Tupolla eli tulopolitiikalla tarkoitetaan tulonjaosta ja siihen liittyvistä työehdoista sopimista keskitettyjen työmarkkinajärjestöjen kesken. Suomessa keskusjärjestöjen lisäksi usein myös hallitus osallistuu neuvotteluihin osapuolena. Vuonna 2008 sopimusta ei tehty.
Ensimmäinen tulopoliittinen sopimus tehtiin maaliskuussa 1968. Tuolloin sovittiin kaikille yhtä suurista tuottavuuden nousua vastaavista markka- ja pennimääräisistä palkankorotuksista taulukkopalkkoihin. Se tasoitti eri alojen palkkaeroja sekä miesten ja naisten välistä palkkaeroa. Linjasta hyötyivät erityisesti teollisuuden taulukkopalkkaiset työntekijät. Sopimuksiin tuli indeksiehdon kielto, ja hinta- ja vuokrasäännöstely purettiin.
Tupoa olivat luomassa 1967 entiset rintamatoverit Olli Päiviö Hetemäki, Niilo Eemeli Hämäläinen, Esko Ihalainen. Viimeeksi mainittu oli Lauri Ihalaisen isä. Miehet luonnostelivat sopimustavan, jolla vakautettaisiin maan talous. Keskitetyn palkkaratkaisun lisäksi mukaan liitettiin hallituksen toimia, veropolitiikkaa ja sosiaalilainsäädäntöä. Sopimusmenettely esiteltiin aluksi silloiselle valtakunnansovittelijalle Keijo Liinamaalle. Vasta myöhemmin työnantaja- ja työntekijäpuolelle.
Lähteet: Wikipedia, Seura 17.7.2016
Konepajayrityksen työntekijät osuivat kipakalla kritiikillään Lauantaisaunan ay-keskustelun ytimeen: keitä varten ammattiyhdistysliike on olemassa. Lauri Ihalainen kannatti tupoa, jota hän pitää palkansaajien kannalta parempana vaihtoehtona kuin liittokohtaista tai paikallista sopimista, jota työnantajat ajavat.
Jäsenistöä on kuunneltava ja on kierrettävä kentällä, Ihalainen myöntää ja jatkaa, että yhteisen linjan löytäminen on käynyt yhä vaikeammaksi, koska erilaisten intressien yhteensovittaminen on työlästä. Ammattiyhdistysliikkeen perusta on työväenliikkeessä, jonka perusarvoja ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja solidaarisuus, Ihalainen muistuttaa. Hän kuitenkin on huolissaan suuntauksesta, jossa solidaarisuuden määrä vähenee eikä sitä juurikaan tunneta yli oman ammattiryhmän.
SAK:n edeltäjä Suomen Ammattijärjestö (SAJ) perustettiin vuonna 1907, mutta viranomaiset lakkauttivat sen Lapuan liikkeen painostuksesta heinäkuussa 1930. Uusi keskusjärjestö perustettiin saman vuoden lokakuussa ja se sai nimekseen Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK). Nykyinen SAK eli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö perustettiin erinäisten riitojen jälkeen kesäkuussa 1969, SAJ eli Suomen Ammattijärjestö yhdistyivät nykyiseksi SAK:ksi. Se on korostanut olevansa poliittisesti sitoutumaton organisaatio, joka osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen erityisesti tulopolitiikan kautta. SAK on myös julkaissut kannanottoja tärkeinä pitämistään asioista, kuten asuntorakentamista ja työeläketurvan hoitamisesta. Sillä on ollut vuodesta 1969 vuoteen 2016 asti ollut kolmiportainen puheenjohtajisto ja sihteerit. Yhtään naista ei ole ollut puheenjohtajistossa, vaikka SAK:n alaisten liittojen jäsenistä naisia on noin puolet. Lähteet: https://www.sak.fi/ammattiliitot/jasenliitot/jasenmaarat; Wikipedia: SAK; Bergholm Tapio, SAK:n historia (2013)SAK
Suurituloiset kehottavat matalapalkkaisia naisia tyytymään siihen, mitä heille tarjotaan.
Palkkatasa-arvo ja ennen kaikkea naisten ja miesten välinen palkkatasa-arvo kirvoittivat keskustelua. Erikoistutkija Marianne Laxén puolestaan kritisoi SAK:ta siitä, että se ei ole tehnyt riittävästi naisten palkkojen eteen. Hänen mukaansa naisten palkat alkoivat jäädä taas miesten palkoista jälkeen 1980-luvun alussa.
Minusta on moraalisesti väärin vaatia toista pärjäämään palkalla, jolla on todella vaikea tulla toimeen.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijänliiton Risto Kuisma oli samoilla linjoilla Laxenin kanssa. Hän toteaa, että ”on moraalisesti väärin vaatia pärjäämään palkalla, jolla on todella vaikea tulla toimeen.” Myös hän arvostelee keskitettyä tuloratkaisua siitä, että ”siinä pelataan voimakkaasti keskiarvoluvuilla, mutta ihmiset ovat yksilöitä, joille näitä pitäisi tehdä.”
Minusta olisi huono asia, jos käpertyisimme palkka- ja pennitaisteluliikkeeksi.
Tuore SAK:n puheenjohtaja ymmärsi toki palkan merkityksen jäsenistölle, mutta huomautti, että vaikka ay-liikkeen perustehtävä onkin sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin turvaaminen, muitakin tavoitteita täytyy olla. ”Minusta olisi huono asia, jos käpertyisimme palkka- ja pennitaisteluliikkeeksi.” Ihalainen sanoo.
Kysymys palkkaeroista on psykologinen ja luottamukseen liittyvä asia.
Professori Olavi Borgille palkkatasa-arvo ei ole niinkään penni- tai prosenttikysymys vaan hänen mukaansa siihen liittyy luottamus ja psykologia. Hänen mukaansa kansantalouden kannalta suurten palkkojen osuus ei ole kovinkaan suuri. Silti kysymys palkkaeroista on merkittävä. Se on kriisiaikoina kuten laman aikana suuri psykologinen kysymys. Sillä jos kansakunta on tilanteessa, jossa palkkoja on leikattava, se on aloitettava yläpäästä. Suurituloisten on oltava esimerkkeinä.
Epäluottamus ay-liikettä kohtaan näkyy Borgin mukaan myös muualla kuten itse järjestötoiminnassa. Hän arvioi, että Suomessa ollaan menossa ay-liikkeen arvostuksessa alaspäin Ruotsin mallin mukaisesti. Ohjelmassa haastatellut metallityöntekijät eivät järin uskoneet liitto- ja järjestöpäättäjiin. Risto Arkimiehen mukaan järjestöpomot saatetaankin nähdä ahneina toisten kustannuksella toimivina edunpyytäjinä. Ihalainen torjuu ajatuksen. Hän myöntää, että ay-liikkeellä on valtaa mutta niin on myös vastuuta. Suomessa ay-liike on saanut hänen mukaansa aikaan paljon.
Herra meitä varjelkoon sellaiselta keskusjärjestöltä, joka jakautuu sukupuolten mukaan!
Laxénin mielestä ay-liikkeen tulevaisuutta ei voi suunnitella menneitten aikojen saavutusten varaan. Yksi tulevaisuuden tärkeimpiä tehtäviä hänen mukaansa on naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen. Naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen ja siihen sopivat keinot kirvoittivat kiivastakin keskustelua, jossa ei päällepuhumiseltakaan vältytty.
Poliittisen tekijän merkitys vähenee ay-liikkeessä.
Keskustelijat kuitenkin kantoivat yhteisesti huolta siitä, että järjestäytymisaste saadaan pysymään korkeana ja jäsenistö pääsee vaikuttamaan asioihin. Euroopassa järjestäytymisaste oli 1990-luvulla laskusuunnassa eikä sen toivottu leviävän Suomeen. Professori Borgin mielestä keskustelussa kyse on laajemmasta koko yhteiskuntaa koskevasta asiasta: luottamuksesta niin järjestötoiminnassa kuin politiikassa.
Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että oleellista on valtarakenteiden purkaminen ja liittojen sekä jäsenistön liikkumatilan lisääntyminen isojen keskusjärjestöjen otteesta. Myös keskusjärjestöjen ja liittojen määrää tulisi jatkossa supistaa, koska ne eivät enää vastaa työelämän rakennemuutosta.
Raa'an politiikan markkinavoimat tarvitsevat vastapainoksi toimivan ammattiyhdistysliikkeen.
Puoluepolitiikan merkitys ja vaikutus ay-liikkeeseen on ollut suuri, mutta tulevaisuudessa asiat voivat tässäkin suhteessa olla toisin. Puoluepolitiikan tilalle on Ihalaisen visiossa tulossa uusia jakavia tekijöitä kuten yksityinen ja julkinen sektori tai avoin ja suljettu sektori. Marianne Laxén näkee muitakin vaihtoehtoja. Vanhojen järjestöjen tilalle perustetaan uusia, jotka jakautuvat naisiin ja miehiin siksi, että liittoihin kuuluvat naiset eivät ole saaneet jäsenmaksuilleen riittävää vastinetta. Laxénin visio sukupuolittuneesta ay-liikkestä sai Ihalaisen parahtamaan.
Ratkaisuksi epävarmaan tulevaisuuteen professori Olavi Borg tarjosi puolueiden ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyön tervehdyttämistä, koska ne luovat lujan pohjan. Lauri Ihalainen sanoo lopuksi, että "jos raakaa politiikkaa harjoittavan markkinavoimien vastapainoksi yhteiskunnassa halutaan jotain, se on toimiva ammattiyhdistysliike."
