Hyppää pääsisältöön

Nainen joka tahtoi – Tahto on näytelmä Aino-Kaisa Saarisen tiestä huipulle

Aino-Kaisa Saarinen, taustakankaalle heijastettuna Virpi Kuitusen kultaanpuettu hahmo. Rooleissa Sanna-June Hyde ja Linda Zilliacus.
Aino-Kaisa Saarinen, taustakankaalle heijastettuna Virpi Kuitusen kultaanpuettu hahmo. Rooleissa Sanna-June Hyde ja Linda Zilliacus. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Tahto on näytelmä Aino-Kaisa Saarisesta, hiihtämisestä ja intohimosta. Esitys näyttää huippu-urheilijan poikkeuksellisen elämän.

Aino-Kaisa ”Aikku” Saarinen on urheilija, joka nousi huipulle, koska tahtoi.

Tahdon innoittajana toimi Saarisen yhdessä urheilutoimittaja Pekka Holopaisen vuonna 2016 kirjoittama samanniminen kirja. Esitys sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa torstaina 24.1.

Hiihtäjän ääni kajahtaa näyttämölläkin: alussa kuullaan ote näytelmäkirjailija Aina Bergrothin ja Saarisen keskustelusta. Näytelmä onkin syntynyt suurelta osin juuri näiden keskusteluiden pohjalta.

Millainen tytär, sisko, puoliso tai äiti huippu-urheilija on?

Tahdossa on kaksi tasoa. On julkinen, meille penkkiurheilijoille vanhastaan tuttu tarina. Ja sitten on yksityinen tarina tytöstä ja naisesta julkisuuden takana. Millainen tytär, sisko, puoliso tai äiti huippu-urheilija on?

En ole lukenut kirjaa, joten esitys kertoo minulle paljon uutta Saarisesta.

Sanna-Jude Hyde tekee hienon roolin päättäväisenä Aikkuna, 2000-luvulla eniten olympiamitaleita voittaneena suomalaisena urheilijana.

Perhe marjassa. Äiti (Leena Rapola) pyörän selässä, isä (Risto Kaskilahti) hiihtohississä, tyttäret istuvat penkillä etualalla (Vappu Nalbantoglu ja Sanna-June Hyde).
Perhe marjassa. Vasemmalta oikealle Leena Rapola, Risto Kaskilahti, Vappu Nalbantoglu ja Sanna-June Hyde. Perhe marjassa. Äiti (Leena Rapola) pyörän selässä, isä (Risto Kaskilahti) hiihtohississä, tyttäret istuvat penkillä etualalla (Vappu Nalbantoglu ja Sanna-June Hyde). Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Aikun lapsuus kuvataan hersyvällä huumorilla, tunnistettavilla täsmäväläyksillä.

Perhe on äärimmäisen kilpailuhenkinen, kaiken lävistää tekemisen meininki ja rajaton sitkeys – huumoria ja yhteishenkeä unohtamatta. Aikun äitiä ja isää näyttelevät Leena Rapola ja Risto Kaskilahti. Hurmaavia hahmoja kumpikin!

Äiti touhuaa taukoamatta, polkee tuosta vaan marjametsästä kotiin 80 kilometriä hymy huulillaan, leipoo kakkua jota perhe onnellisena lusikoi. Isälle kilpaileminen on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

Ilman vanhempien paneutumista hiihtäjän ura olisi voinut jäädä paljon lyhyemmäksi.

Perheen myyttisiä hahmoja ovat kauhavalainen mummi, maailman kovin työihminen, ja yrmy isoisä, joka ei arvostanut urheilua. Mikä lapsuudentragedia Aikun isälle!

Tässä perheessä lapsilta oletetaan yhtälaista reippautta, mutta kehuissa säästellään. Marjat poimitaan aina itse; ensin täytetään ämpäri, sitten pussiksi solmittu hiha ja lopuksi huppu. Vielä sata marjaa! Ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan käy rivakka juoksukilpailu.

Aino-Kaisa Saarinen ja siskonsa iloitsevat hiihtokilpailussa saamastaan voitosta. Hiihtoasuiset naiset seisovat rintarinnan, kädet pystyssä. Rooleissa Sanna-June Hyde ja Vappu Nalbantoglu.
Aino-Kaisa voitti siskonsa kanssa parisprintin SM-kultamitalin vuonna 2009. Aino-Kaisa Saarinen ja siskonsa iloitsevat hiihtokilpailussa saamastaan voitosta. Hiihtoasuiset naiset seisovat rintarinnan, kädet pystyssä. Rooleissa Sanna-June Hyde ja Vappu Nalbantoglu. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Aikun nuoruudessa kovimpana kirittäjänä toimii kaksoissisar, jota näyttelee eloisasti Vappu Nalbantoglu.

Hänen kanssaan Aikku hiihtää parisprintissä SM-kultaa vielä ammattilaisenakin. Kunnes taso ja kunnianhimo nousevat niin, ettei sisko enää kelpaakaan rinnalle.

Sini Pesosen ohjaama esitys välittää hienosti sisarusten välisen draaman monet sävyt.

Vuoden 2001 doping-skandaali nostaa katsomossakin kipeät muistot pintaan. Hiihtoliiton tiedotustilaisuudesta tehty pieni kohtaus on mahtava! Risto Kaskilahti mutisee rakeisella valkokankaalla Paavo M. Petäjänä, Rauno Ahonen on jäätävän tyyni Kari-Pekka Kyrö.

Kaikki muistavat sen kauhun, järkytyksen, häpeän, myötähäpeän, surun, pettymyksen. Nyt yleisö repeilee naurusta.

Aino-Kaisa Saarinen palkintopallilla, ympärillä hurraavia ihmisiä. Saarisen roolissa Sanna-June Hyde.
Aino-Kaisa nousee palkintopallille voitettuaan kultaa Liberecin MM-kisoissa. Aino-Kaisa Saarinen palkintopallilla, ympärillä hurraavia ihmisiä. Saarisen roolissa Sanna-June Hyde. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto
Valmentaja Jamppa, eli Jarmo Riski seisoo taka-alalla, edessä maassa Virpi ja Aikku. Rooleissa Rauno Ahonen, Linda Zilliacus ja Sanna-June Hyde.
Jamppa ja valmennettavansa. Rooleissa Rauno Ahonen, Linda Zilliacus ja Sanna-June Hyde. Valmentaja Jamppa, eli Jarmo Riski seisoo taka-alalla, edessä maassa Virpi ja Aikku. Rooleissa Rauno Ahonen, Linda Zilliacus ja Sanna-June Hyde. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Esityksen keskeinen jännite rakennetaan Saarisen ja Virpi Kuitusen välille.

Linda Zilliacuksen Virpi on kullankimaltava, eläväinen kaunotar, jolla on täydellinen fysiikka ja tekniikka, ja joka osaa voittaa. Aikku on hänen rinnallaan arkinen, vakava uurastaja, jonka keho ei ole hiihtäjälle ihanteellinen.

Jamppa, Jarmo Riski, valmentaa molempia. Rauno Ahosen näyttelemä Jamppa on näytelmän vaikuttavimpia hahmoja.

Aikku tuntee jatkuvasti olevansa valmentajalle se vähemmän tärkeä osapuoli.

Näytelmässä Aikku ja Virpi kilpailevat ja treenaavat yhdessä: he eivät ole ystäviä, ehkä he ovat jopa vihamiehiä. Virpiltä kaikki tuntuu sujuvan kuin luonnostaan, mutta Aikkua valmentaja pitää vaikeimpana valmennettavana, jonka kanssa hän koskaan työskennellyt. Aikku tuntee jatkuvasti olevansa valmentajalle se vähemmän tärkeä osapuoli.

Näytelmän jälkipuoliskolla Aikku toteaa: legendaa Aino-Kaisa Saarisesta ei ole olemassa ilman legendaa Virpi Kuitusesta. Lause jää kumisemaan hieman tyhjänä, sillä näytelmän Virpi on varsin yksiulotteinen hahmo, enemmän Aikun mielikuva kuin täysi ihminen.

Toinen puoliaika on ensimmäistä hajanaisempi ja vähemmän intensiivinen. Muutamat kohtaukset lähinnä hämmentävät.

Esimerkiksi kohtaus, jossa Aikun mukana seuraa Santeri Kinnusen näyttelemä Andre Agassi, urheilijaihanne ja mielikuvitus-mentor. En lainkaan tajua, mitä muun muassa heidän Tanssii tähtien kanssa -sketsikohtauksellaan yritetään minulle kertoa.

Saarisen perhe istuu sohvalla ja katsoo Lahden doping-skandaalin tiedotustilaisuutta televisiosta.
Saarisen perhe katsoo televisiosta Lahden MM-hiihtojen doping-tiedotustilaisuutta. Saarisen perhe istuu sohvalla ja katsoo Lahden doping-skandaalin tiedotustilaisuutta televisiosta. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto
Andre Agassi (Santeri Kinnunen) nousee maila kädessään valkeasta laatikosta, vieressä Aino-Kaisa Saarinen (Sanna-June Hyde).
Santeri Kinnunen näyttelee Andre Agassia, jonka elämäkertaa Aino-Kaisa esityksessä lukee. Andre Agassi (Santeri Kinnunen) nousee maila kädessään valkeasta laatikosta, vieressä Aino-Kaisa Saarinen (Sanna-June Hyde). Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Hiihto on meille suomalaisille läheistä ja tärkeää. ”Sen voima on suorastaan mytologinen”, kirjoittaa ohjaaja Pesonen käsiohjelmassa.

Tämä on toisaalta esityksen voima ja toisaalta se aiheuttaa minulle katsojana pettymyksiä.

Olen elänyt läpi monet monituiset hiihtokilpailut, jännittänyt, huutanut ääneen tappion äärellä, pomppinut ja itkenyt ilosta kotisohvalla. Petyn, kun samoista tapahtumista kertovat näytelmän kohtaukset eivät juuri herätä tunteita.

Liberecin MM-hiihtojen 10 kilometrin kultamitali ja sen päälle kajahtava Maamme-laulu saa muutamat katsojista nousemaan seisomaan. Minua esitys ei tempaa mukaansa. Aikun voitot ja tappiot livahtavat tapahtumien virrassa ohitseni.

Ehkä syynä on esityksen kimaltava, joutuisa ja kevyt kuljetus, kaiken lävistävä humoristinen viritys, ja kerrottavien asioiden hurja paljous.

Joukko hiihtoväkeä tanssii hiihtoasuissaan valkoisten hapsuverhojen takana.
Tinja Salmen hopeisena ja kultaisena hohteleva puvustus on erittäin upea. Kepeistä hapsuverhoista syntyy kauniisti erilaisia tiloja, niin lumisia latuja kuin mielentilojakin.<br /> Joukko hiihtoväkeä tanssii hiihtoasuissaan valkoisten hapsuverhojen takana. Kuva: Robert Seger Helsingin kaupunginteatteri,Tahto

Kalvavin puute Tahdossa kuitenkin on se, että siitä puuttuu hiki, ponnisteleminen, saavutusten takana oleva raaka työ.

Minulle kyllä kerrotaan, miten Aikku puurtaa, kuinka hän on itsekäs ja peräksiantamaton, kaikkensa antava, jääräpäinen. Mutta sanottu ei muutu kokemukseksi, se ei tunnu kropassa, ei yhtään.

Narikassa kuuntelen kanssakatsojien puhetta. “Olipa iloinen yllätys”, kehuu vanhempi rouva ystävälleen. Mieskatsoja puistelee päätään ja toteaa: “Esitys antoi tosi vähän”.

Aivan palkintopallille esitys ei yllä, mutta pistesijoille se ehdottomasti pääsee.

Aina Bergroth: Tahto. Ohjaus Sini Pesonen. Lavastus- ja pukusuunnittelu Tinja Salmi. Äänisuunnittelu Aleksi Saura. Valosuunnittelu William Iles. Koreografia Jyrki Karttunen. Naamiointi ja kampaukset Taina Tervo. Hiihdonopetus Axa Sorjanen. Rooleissa Rauno Ahonen, Sanna-June Hyde, Risto Kaskilahti, Santeri Kinnunen, Mikko Virtanen, Vappu Nalbantoglu, Leena Rapola, Mikko Virtanen.

Korjattu 30.1. klo 19.50 virheellinen tieto näytelmän alkuperästä: Aina Bergroth sai idean näytelmään luettuaan Saarisen ja Holopaisen kirjan, mutta näytelmä on itsenäinen, fiktiivinen teos.

Penkkitaiteilija

Kommentit