Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Onko nykyisin helpompaa?

c-kasetti, käsitelty kuva
c-kasetti, käsitelty kuva c-kasetti

1980-luku ei ollut kovinkaan hyvää aikaa suomalaiselle elektroniselle musiikille.

Ei etenkään, jos satuit olemaan tienraivaaja. Eikä varsinkaan, jos olit niin sanotusti etujoukoissa. Jos yritit tehdä jotakin, jota muut eivät tehneet.

Konemusiikin tekeminen 1980-luvun alkuvuosien Suomessa oli varovasti sanottuna haastavaa. Laitteet olivat harvassa ja kalliita, ja toisaalta, levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita uudesta, omituisesta koneilla tehdystä musiikista. Paitsi että tuo musiikki oli ihmisten tekemää.

Yhtye nimeltä Tapa Paha Tapa oli yksi harvoista suomalaisista 1980-luvun konemusiikki- vai pitäisikö sanoa syntikkapopbändeistä. Vuonna 1983 Tapa Paha Tapa julkaisi ensilevynsä, vinyylisinglen, ja samana vuonna ilmestyi ensimmäinen ja ainoa albumi, c-kasettijulkaisu Aurinko. Tuon albumin jälkeen yhtye teki lisää äänityksiä ja julkaisi lisää musiikkia kaseteilla. Mutta kuten monet muistavat, ajalla ennen Internetiä musiikin levittäminen oli työn ja tuskan takana, etenkin suomalaisen elektronisen musiikin.

Niin kutsuttu syntikkapop oli toki jo oma taiteenlajinsa, jonka ulkomaisia edustajia ja pioneereja tunnettiin täällä meilläkin päin. 1970-luvun lopulta esimerkiksi Devo, Yellow Magic Orchestra ja Gary Numan. 1980-luvulla tulivat esimerkiksi Ultravox, Depeche Mode, Human League, Soft Cell ja Thomas Dolby. Myös Pet Shop Boys ja Erasure. Mutta meillä Suomessa oli hiljaisempaa. Elektroninen pop ja elektroninen musiikki yleensäkin oli harvinaista, vaikka ulkomaisia esikuvia oli toki riittävästi. Meillä oli Argon ja Organ ja meillä oli Stressi. Ja kuten sanottu, Tapa Paha Tapa.

Yhtye sai alkunsa helsinkiläisessä kommuunissa, jossa joukko pohjoiskarjalaisia muusikoita lyöttäytyi yhteen. Kosketinsoittaja ja säveltäjä Otso Pakarinen ja rumpali Esa Hyvönen olivat soittaneet yhdessä jo kotikaupungissaan Nurmeksessa, mutta bändi sai lopullisen muotonsa, kun kosketinsoittaja Jari Heikkinen ja vokalisti Mirja Nevalainen liittyivät mukaan.

Otso Pakarinen oli 1970- ja 80-lukujen vaihteessa siirtynyt luontevasti progressiivisesta rockista elektronisempaan ilmaisuun, jopa sinä määrin, että rakenteli itse tuolloin modulaarista syntesoijaa. Ja hänen innostuksensa elektroniikkaan antoi leimansa koko yhtyeen musiikkiin. Ja kuten muistamme, noiden aikojen jälkeen Otso on jatkanut musiikkiuraansa nimellä Ozone Player.

Aurinko-albumi vuodelta 1983 on nyt kaivettu historian aarrearkusta ja julkaistu uudelleen, runsaan bonus-materiaalin kera. Tässä todistusvoimaista materiaalia:

Historia yllättää meidät toistamiseen, kun eräs eriskummallisimmista suomalaisista kokoonpanoista julkaisee uutta musiikkia lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Muistatte varmaan Cleaning Womenin? Sen porukan, joka soittaa pyykinkuivaustelineitä ja pesukoneita?

Yhtyeen neljäs albumi on nimeltään Intersubjectivity. Eikä Cleaning Women suinkaan ole ollut kymmentä vuotta hiljaa, vaikka levyjä ei ole tullutkaan. Poikkitaiteellista tekemistä on riittänyt ja konsertteja on ollut yli 500, kahdessa kymmenessä eri maassa.

Suomalaisella musiikilla on kysyntää ulkomailla, tai ainakin voi sanoa, että tietynlainen avaruusromu-henkinen suomalainen musiikki kiinnostaa ulkomailla. Myös siinä määrin, että ulkomaiset levymerkit julkaisevat meikäläistä musiikkia. Kyllä se kiistämättä on eräänlainen laadun ja persoonallisuuden osoitus.

Otetaan nyt vaikka The Gentleman Losers. Veljesten Samu ja Ville Kuukka muodostama yhtye, joka on toiminut jo vuodesta 2004 alkaen. Kaksikon kaikki albumit on julkaistu ulkomailla, ja myös kaksikon maine on peräisin pääosin maamme rajojen ulkopuolelta. Kaksikon uusin ja neljäs on albumi nimeltään Make We Here Our Camp of Winter.

Ulkomailta kuuluu lisää suomalaista musiikkia. Goamaen eli Markku Jylhän ja Kimmo Vierimaan musiikkia on julkaissut yhdysvaltalainen Bogus Collective -levy-yhtiö. Kyseessä on dystooppishenkinen, meriteemainen Infinite Lagoon.

"Yleisön pyynnöistä huolimatta jatkan hellittämättä niin kutsutun taiteen tuottamista", kirjoittaa O-Baka. Ja mikäs siinä, kyllä hämärän musiikin tekeminen kannattaa aina!

Era Mikkolan kaupunkihenkinen sävellyssarja kuvaa kaupunginosien tunnelmia. Etu-Töölön uljaita rakennuksia hivelee kuulas syyspäivä, Hesperian puistossa tuuli puhaltelee pudonneita lehtiä. Taka-Töölössä talojen reunustamilla kaduilla liikkuu hitaasti keppiinsä tukeutuva vanhus. On sunnuntai.

Henkilökohtaisissa tunnelmissa liikkuu myös @discophone_, joka kirjoittaa uudesta julkaisustaan, että se on hänen henkilökohtaisin albuminsa tähän mennessä. Se on äänimaisemaa matkastani tummien aikojen läpi, hän kirjoittaa, mutta myös musiikin ja rakkauden voimasta.

Asko Tammelin palaa kultaiselle 80-luvulle ajan soundien, Commodoren ja Amigan, myötä. Golden 80's:

Virtahepoyhdistelmä on yhden miehen orkesteri, kirjoittaa Thommy Öhman, ja sanoo, laulutuotantonsa lisäksi Virtahepoyhdistelmä toimii myös pitkällä kokeellisen elektronisen musiikin historialla varustettuna.

W on Eero Pulkkisen musiikillinen projekti. Albumi Susiovet sisältää muun muassa tukholmalaisessa legendaarisessa EMS-elektronimusiikkistudiossa äänitettyä materiaalia..

AVARUUSROMUA 3.2.2019 - OHJELMAN MUSIIKKI:
TAPA PAHA TAPA: Laaja (pitkä versio, erikoisedit Aurinkoko-albumilta)
CLEANING WOMEN: Input Output (Intersubjectivity)
THE GENTLEMAN LOSERS: Make We Here Our Camp of Winter (Make We Here Our Camp of Winter)
GOAMAE: Infinite Lagoon (Infinite Lagoon)
O-BAKA: Minervan Cyber-pöllö (Kone-erakon kaksoisvirtalähde)
ERA MIKKOLA: Töölö, Opus 3B (nettijulkaisu)
@discophone_ : Utu (Utu)
ASKO TAMMELIN: Cosmic Dance (nettijulkaisu)
VIRTAHEPOYHDISTELMÄ: Melankolonialismi (Virtahepoyhdistelmä 10")
W: Susiovet 9 (Susiovet)
JAZZHAND: Draw - osa - (kasettijulkaisu)

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri