Ohjaaja Tapio Piirainen kirjoitti muistokirjoituksen joulukuussa kuolleelle kollegalleen ja ystävälleen Matti Kassilalle: "Suomalaisen elokuvan Grand Old Man siirtyi tuotanto-olosuhteisiin, joissa aika, filmi ja raha riittävät ikuisesti". Kassilan elämäntyön kunniaksi Areenaan on julkaistu nyt pysyvästi lisää hänen elokuviaan: Elokuu, Vodkaa, komisario Palmu, Syntipukki, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin sekä Meiltähän tämä käy.
Matti Kassila
- Matti Kassila syntyi 12.1.1924 Keuruulla.
- Ohjannut 33 pitkää elokuvaa, joiden lisäksi lukuisia käsikirjoituksia, selostuksia, leikkaajan töitä sekä muita elokuva- ja televisioalan töitä. Hän on kirjoittanut myös useita kirjoja.
- Saanut seitsemän Jussi-palkintoa, joista ensimmäiset vuonna 1951 elokuvasta Radio tekee murron. Hänet palkittiin parhaasta ohjauksesta sekä hänet ja Aarne Tarkas parhaasta käsikirjoituksesta. Hänet on palkittu myös ylimääräisellä valtionpalkinnolla vuonna 1987, Pro Finlandia-mitalilla 1995 sekä elokuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2008. Sodankylän elokuvajuhlat palkitsivat hänet työstä elokuvakulttuurin puolesta vuonna 2003. Kassilalle on myönnetty myös Betoni-Jussi vuonna 2011 hänen hienon ja merkittävän työnsä kunniaksi.
- Katso Matti Kassilan elokuvia Areenassa.
Lähde: Elonet
Matti Kassila, professori, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja cinefiili, 33:n elokuvan mies siirtyi 14.12.2018 tuotanto-olosuhteisiin, joissa aika, filmi ja raha riittävät ikuisesti.
Tammikuun 12. päivä hän olisi täyttänyt 95 vuotta. Kassila piirsi kameralla nimensä suomalaisen elokuvan historiaan lähtemättömästi. Saattaa kulua vuosikymmeniä ennen kuin ison valoauton takaa kuvauspaikalle saapastelee seuraava ohjaaja, josta voimme yhtä kiistattomasti käyttää nimitystä “suomalaisen elokuvan Grand Old Man”.
Kolmekymmentäkolme pitkää elokuvateatterielokuvaa on aikamoinen ura. Nykyään jo kymmenen leffaa on melkoinen saavutus. Eikä elokuvaohjaajan ammatti ole niitä henkisesti keveimpiä. Maassa, jossa “viljakin kasvaa nopeammin”, eli entisessä Neuvostoliitossa, tehtiin tutkimus, jonka mukaan elokuvaohjaajan ammatti on toiseksi raskain kosmonautin eli heti avaruuslentäjän jälkeen. Toisaalta, elokuvaaja Esa Vuorisen tuoreehkon arvion mukaan Suomessa on helpompaa päästä elokuvaohjaajaksi kuin postiin töihin.
En usko, että yksikään hyvä elokuvaohjaaja on syntynyt tynnyrissä.
Matti Kassilan aikaan asiat olivat toisin. Ammatin oppi tekemällä. Mikä tarkoitti, tekemällä kaikkia mahdollisia elokuva-alan töitä. Jos oli lahjakas ja oppi, ura eteni.
Kassilan ura alkoi kesällä 1946 Valentin Vaalan ohjaaman Loviisan kuvauksissa. Hän työskenteli kuvaussihteerinä, järjestäjänä ja lavastusjärjestäjänä. Valentin Vaala oli ja on suomalaisen elokuvan suuria nimiä. Seuraamalla Vaalan työskentelyä Kassila oppi lisää. Vaalan esikuvat olivat sotaa edeltävässä Hollywood-elokuvassa, komedioissa ja romanttisissa tarinoissa toisin kuin Kassilalla, joka imi vaikutteita film-noirista ja oli kiinnostunut sellaisista ohjaajista kuin Alfred Hitchcock, Howard Hawks, Billy Wilder, Michael Powell, David Lean ja Carol Reed.
Kun Kassila vuotta myöhemmin ilmoitti Vaalalle siirtyvänsä lyhytkuvaosastolle tarkoituksenaan päästä ohjaamaan pitkiä elokuvia, Vaala tokaisi: “Sinusta ei ikinä tule ohjaajaa.” Kassilan läpimurtoelokuvan Radio tekee murron(1951) kutsuvierasnäytöksen jälkeen Vaala ylensi Kassilan ohjaajaksi.
Kuinka Kassila jalosti lahjansa taidoksi? En usko että yksikään hyvä elokuvaohjaaja on syntynyt tynnyrissä. Elokuva on monien taiteenlajien synteesi. On perehdyttävä kirjallisuuteen, kuvataiteeseen, musiikkiin ja teatteriin. On seurattava, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, eikä pidä unohtaa historiaa. Muistan erään tv-johtajan, joka ilmoitti entisen televisioteatterin kokouksessa, että “historia ei merkitse hänelle mitään”. Johtaja jatkaa uraansa opetushallituksessa ja peruskoulun hyvät pisa-tulokset ovat myös “historiaa”.
Koko uransa ajan Matti Kassila oli kiinnostunut elokuvan historiasta ja tutki sen merkkiteoksia, samalla intohimolla, jolla hän seurasi aikansa elokuvaa. Tämä selviää viimeistään, kun lukee hänen kirjansa Suurten elokuvaohjaajien jäljillä.
Otetaan esimerkki: mitä Kassila oppi tutkiessaan Hitchcockin elokuvia? Elokuvallisuus on kuvan valtaa. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tehdessään filmatisointia näytelmästä, joka oli rakennettu yhden tilan varaan, Kassila ei halunnut särkeä näytelmän dramaturgista rakennetta liikkumalla kuvauspaikasta toiseen. Sen sijaan hän rakensi monimutkaisia kamera-ajoja. Kameran asema, sen liikkeet ja leikkaus rakensivat kuvan valtaa.
Kassilan parhaiden elokuvien kameran liikkeet ovat dramaturgiaa. Niillä ei ole mitään tekemistä nykypäivän kuvaustyylin jatkuvan lepovapinan kanssa.
Tehdessään ensimmäistä Komisario Palmu -elokuvaansa, Komisario Palmun erehdys, Kassila kertoi “halunneensa vähän leikkiä kameralla”. Samalla hän tuli siinä näyttäneeksi mitä osaa. Mielestäni Kassila on talvisodassa kaatuneen Nyrki Tapiovaaran ohella suomalaisen elokuvan elokuvallisin ohjaaja. Heidän elokuvissaan kamera hallitsee. 60-luvun uuden aallon suomalaiset ohjaajat eivät hänelle tässä pärjää, vaikka tekivätkin muutamia merkkiteoksia.
Hänen elokuvissaan körttiläiset eivät jurottaneet pöydän ääressä puurolautasella kaappikellon tahtiin sanoja pudotellen.
Kassila kirjoitti jokaisen keskeisen elokuvansa kuvauskäsikirjoituksen joko yksin tai yhteistyönä. Hän teki käsikirjoituksia myös muille kuten Mikko Niskasen Sissit vuonna 1963 ja Edwin Laineen Täällä Pohjantähden alla vuonna 1968. Kassila seurasi suomalaista kirjallisuutta ja ihmetteli vielä vanhoilla päivillään, miksi niin monet kotimaisen kaunokirjallisuuden helmet edelleenkin ovat filmaamatta.
Kassilan näyttelijänohjaus oli ajan suomalaiseen elokuvaan verrattuna modernia. Hänen elokuvissaan körttiläiset eivät jurottaneet pöydän ääressä puurolautasella kaappikellon tahtiin sanoja pudotellen.
Kassila rakasti näyttelijöitään. Hän ymmärsi ensimmäisenä Leo Jokelan näyttelijäntyön nerouden. Loistavat pääroolien esittäjät loistivat vielä enemmän, koska sivurooleissa oli saman tason mestareita. Saara Raninin rooli vanharouva Rygseckinä ensimmäisessä Palmussa on melkoinen osuma. Tai Leevi Kuuranne saman elokuvan ”Batlerina”. Kassilan ohjauksessa näyttelijät eivät näytelleet kansallisteatterin peräriville, vaan kameralle. Ilmaisu oli parhaimmillaan millimetrin tarkkaa.
Mitä elokuvia Matti Kassila itse arvosti eniten? Lainaus hänen kirjastaan: “Vain Citizen Kane yltää taiteellisesti samalle korkeudelle kuin Kurjet lentävät.” Siis Orson Wellesin Citizen Kane (1941), jonka Kassila onnekseen kertoo nähneensä vasta, kun hän “tiesi mitä elokuvan teko on” ja Mihail Kalatozovin Kurjet lentävät (1957).
Kassila kertoi katsoneensa Kurjet niin monta kertaa, että hän osasi sen ulkoa. Hän kirjoitti elokuvasta Filmihulluun (5/2009) kymmensivuisen esseen, josta selviää miksi Wellesin Pahan kosketuksen alkukuva ei olekaan se maailman paras yhdellä kameraotolla toteutettu kohtaus.
Minulla oli ilo tuntea Matti Kassila henkilökohtaisesti. Tapasimme muutaman kerran hyvän aterian äärellä ja olimme sähköpostin kautta kirjeenvaihdossa. Sain häneltä pari sataa sivua erilaisia käsikirjoitusideoita ja elokuvan aiheita.
Viimeinen viesti on päivätty ensimmäinen maaliskuuta 2014: “Sain syyskuun lopulla aivoinfarktin, jlla tiellä olen edelleen. Nyt olen lopliisessa sijoituspaikassani palvelutalossa, jjossa mnulla on 53 neliötä. Anteeksi virheet, ei thdo kirjoittamien sujua. Muten voin hyvin. MATTI”.
Olin ilahtunut, kun äskettäin luin Hesarista Helsingin Kaupunginteatterin Kaasua, komisario Palmu -näytelmän arvostelun. Siinä kerrottiin, että Kassila oli yleisön joukossa kunniapaikalla. Kun häntä pyydettiin nousemaan, maestro sai kovemmat aplodit kuin itse näytelmä.
Ne aplodit siivittivät hänet viimeiselle matkalle.
Omat suosikkini Kassilan tuotannosta on helppo nimetä. Tuomitsen huonoksi ihmiseksi jokaisen kriitikon, joka antaa näille elokuville alle neljä tähteä. Sitä paitsi kriitikonkin kannattaa aina vähän yrittää verrata siihen, mitä itse osaa. Sen sijaan, että vertaa siihen, mitä luulee osaavansa.
Tapio Piiraisen suosikit Matti Kassilan elokuvista
Sininen viikko (1954)
Hilman päivät (1954)
Elokuu (1956)
Komisario Palmun erehdys (1960)
Tulipunainen kyyhkynen (1961)
Kaasua, komisario Palmu! (1961)
Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962)
Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988)
Tapio Piirainen
elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja
