Hyppää pääsisältöön

Elämäni Biisi jatkuu isompana kuin koskaan!

Uudistunut Elämäni Biisi nähdään nyt suorina lähetyksinä.
Musiikkiviihdeohjelmassa vieraiden elämän biisejä tulkitsevat Pepe Willberg, Diandra, Kasmir, Irina sekä Jarkko Ahola. Sarjan juontaa Katja Ståhl. Uudistunut Elämäni Biisi nähdään nyt suorina lähetyksinä. Kuva: Atte Mäläskä / Yellow Film Tv Oy Yle TV1,Elämäni Biisi

TV1 lauantaisin 5.9. - 24.10.2020 klo 21.05, uusinta sunnuntaisin, Areenassa

Katsojien löytämä ja rakastama musiikkiviihdeohjelma lähtee toiselle kierrokselleen livenä, johon kutsumme yleisön niin paikan päällä kuin kotonakin viettämään kanssamme lauantai-iltaa. Sykkivä musiikki, näyttävä show ja käsin kosketeltava fiilis luovat tunnelmaa etelä-eurooppalaisesta ison viihdeshown maailmasta. Samalla kuitenkin intiimi ja lämmin tunnelma Katjan sohvalla saa illan vieraat avaamaan sydämensä musiikin välityksellä.

Ohjelman perusidea

Ohjelman perusidea pysyy samana, mutta tällä kertaa vieraita kutsutaan jokaiseen jaksoon mukaan viisi, entisen neljän sijaan. Saamme siis ohjelmaan mukaan yhden uuden biisin ja oikeiden vastausten arvuuttelusta tulee sekä paikanpäällä että kotiyleisön sohvilla entistä vaikeampaa.

Elämäni Biisissä viisi julkisuudesta tuttua vierasta paljastaa mikä on heidän elämänsä biisi, eli kappale, joka on heille aivan erityisen tärkeä. Ohjelmassa huippuartistit esittävät nuo biisit livenä, ison orkesterin säestyksellä. Ohjelman juontaa Katja Ståhl ja orkesterin johtajana toimii Kalle Torniainen.

Elämäni Biisi -ohjelman juontaja Katja Ståhl
Elämäni Biisi -sarjan juontajana jatkaa Katja Ståhl. Elämäni Biisi -ohjelman juontaja Katja Ståhl Kuva: Atte Mäläskä Katja Ståhl,Elämäni Biisi
Elämäni Biisi -ohjelman kapellimestari Kalle Torniainen
Elämäni Biisi -bändiä johtaa rumpali Kalle Torniainen. Elämäni Biisi -ohjelman kapellimestari Kalle Torniainen Kuva: Atte Mäläskä Kalle Torniainen,Elämäni Biisi

Jujuna on, että kukaan vieraista ei tiedä etukäteen kuka minkäkin biisin on valinnut - edes Katja ei tiedä totuutta. Se, joka arvaa eniten oikein, voittaa tämän leikkimielisen kilpailun. Yleisö pääsee
osallistumaan iltaan ja kotona voi pelata samaa arvailuleikkiä. Viisi biisiä – viisi vierasta: kuka yhdistää kaikki oikein? Yleisön veikkaukset kerätään mobiilipelin kautta ohjelmaan mukaan ja näin Katja pääsee reaaliajassa kertomaan miten yleisö on veikannut. Yleisö saa pelata ikään kuin kuudennen vieraan paikkaa!

Kun kaikki biisit on kuultu, paljastetaan totuus ja vieraat kertovat miksi kyseinen kappale on heidän Elämänsä biisi. Musiikki ja tunteet kulkevat käsi kädessä – luvassa on niin iloa kuin kyyneleitäkin. Jokaisen jakson lopussa kuullaan potpuri yleisön lähettämistä elämäni biiseistä. Yleisön biisejä kerätään Elämäni Biisi- somekanavissa jo kesästä 2020 alkaen.

Elämäni Biisi -ohjelman uusi tähtisolisti Kasmir
Uutena artistina tähtisolistien kaartiin liittyy Kasmir. Elämäni Biisi -ohjelman uusi tähtisolisti Kasmir Kuva: Atte Mäläskä Kasmir,Elämäni Biisi

Ohjelman vakioartisteina loistavat Diandra, Irina, Pepe Willberg, Jarkko Ahola ja uutena tähtisolistina Kasmir. Joskus lauteille saattaa hypätä myös yllätysesiintyjiä. Ohjelmassa tullaan kuulemaan sekä kotimaisia että ulkomaalaisia tuttuja klassikkokappaleita.

Pelaa Elämäni Biisiä kotikatsomossasi

Myös sinä voit pelata Elämäni Biisiä meidän kanssa. Lataa sovelluskaupasta maksuton Yle.fi-sovellus kännykkääsi.
Tämän linkin kautta pääset suoraan Elämäni Biisi -peliin tai lataamaan sopivan Yle.fi-sovelluksen.. Ladattuasi sovelluksen, avaa se ja etusivulta löydät Elämäni Biisi -pelin. Klikkaa illan jaksoa ja pelaa meidän mukana.

Jos sinulla on jo yle.fi-sovellus asennettuna puhelimeesi, varmista että se on päivitetty uusimpaan versioon.

Jaksojen vieraat

Vieraina nähdään kiinnostavia ihmisiä elämän eri aloilta. Mukana on niin poliitikkoja, urheilijoita, kirjailijoita, esiintyviä taiteilijoitakin. Kahdeksan viikon aikana elämänsä biisit jakavat mm. Krisse Salminen, Sipe Santapukki, Elena Leeve, Juha Hurme, Arja Koriseva, Pekka Puska, Pete Parkkonen ja monet monet muut.

JAKSO 1 LA 5.9. Krisse Salminen, Sipe Santapukki, Miika Nousiainen, Baba Lybeck, Tuure Kilpeläinen

JAKSO 2 LA 12.9. Timo Lavikainen, Elena Leeve, Sami Saikkonen, Eero Lehtimäki, Jutta Helenius

JAKSO 3 LA 19.9. Antti Häkkänen, Kari Enqvist, Anna Rimpelä, Outi Pakkanen, Rauha Mäkilä

JAKSO 4 LA 26.9. Arja Koriseva, Costello Hautamäki, Katja Kettu, Max Seeck, Tero Vesterinen

JAKSO 5 LA 3.10. Paula Noronen, Mikael Jungner, Jani Leinonen, Katri Saarikivi, Pekka Puska

JAKSO 6 LA 10.10. Carl-Kristian Rundman, Eero Ettala, Eve Hietamies, Frank Martela, Ringa Ropo

JAKSO 7 LA 17.10. Juhana Vartiainen, Juha Hurme, Matti Ristinen, Leena Pöysti, Satu Silvo

Jokainen Elämäni Biisi -ilta alkaa yleisötapahtumana, jossa illan lämppärinä kuullaan joka viikko vaihtuvaa yllätysartistia Elämäni Biisi -bändin säestämänä. Tapahtuman hostina toimii Valtteri Lehtinen. Lisätietoja Elämäni Biisi -illoista

Ohjelman tuottaa Yellow Film & TV ja kyseessä on originaaliformaatti.

Suorat lähetykset Tampereen Mediapoliksesta lauantaisin klo 21.05.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.