Hyppää pääsisältöön

Kansallisoopperan Jää Ylen kanavilla - suorana Areenassa tiistaina 5.3.2019

Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Lavalla ryhmä laulajia.
Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Lavalla ryhmä laulajia. Kuva: Stefan Bremer, Kansallisooppera ooppera,Suomen Kansallisooppera,Jaakko Kuusisto,Ulla-Lena Lundberg,Jää

Yle lähettää Jaakko Kuusiston säveltämän uuden oopperan Jää suorana lähetyksenä Kansallisoopperasta Yle Areenassa tiistaina 5.3.2019. Lisäksi teos kuullaan ja nähdään tallenteena Yle Radio 1:ssä lauantai-iltana 23.3.2019 ja Yle Teemalla pääsiäisenä.

Ooppera perustuu Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittuun samannimiseen romaaniin (2012). Libreton on tehnyt Juhani Koivisto. Oopperan kesto väliaikoineen on noin 2 tuntia 40 minuuttia.

Teos kertoo saaren uuden papin Petter Kummelin ja hänen vaimonsa Mona Kummelin noin kahdesta vuodesta saarella, itä- ja länsisaarelaisten välissä. Saariston luonto, meri ja henget ovat vahvasti läsnä. Nuori pappi muuttaa perheineen etäiselle saarelle, ja heti ensimmäisen saarnan jälkeen hänestä tulee pidetty ja arvostettu. Tänne he jäävät lapsineen, päättävät Petter ja Mona. Petter saa tutkintonsa suoritettua, hänet vihitään virkaan, saarten välille rakennetaan siltaa, elämä edistyy ja kaikki on hyvin. Talvella jää yhdistää saaret ja ihmiset liikkuvat. Mutta jää on petollista eikä Petter osaa varoa.

Säveltäjä Jaakko Kuusisto on itsekin asunut ja säveltänyt ulkosaaristossa lähellä kirjan tapahtumapaikkoja. Haastattelussa Kansallisoopperan verkkosivulla Kuusisto kertookin, että "Tärkeimpänä pidän sitä, että musiikin on pystyttävä luomaan kokonaistunnelma, joka kuvaa meren ja jään kauneutta, armottomuutta ja pienen ihmisen suhdetta häntä ympäröiviin voimiin."

Musiikki, musiikinjohto: Jaakko Kuusisto
Libretto: Juhani Koivisto
Ohjaus: Anna Kelo
Lavastus: Kati Lukka
Puvut: Marja Uusitalo
Valaistus- ja videosuunnittelu: Thomas Hase
Äänisuunnittelu: Antti Murto
Koreografi: Ari Numminen

Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Lavalla ryhmä laulajia.
Kuvassa mm. Marjukka Tepponen ja Pekka Kuivalainen Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Lavalla ryhmä laulajia. Kuva: Stefan Bremer, Kansallisooppera ooppera,Suomen Kansallisooppera,Jaakko Kuusisto,Ulla-Lena Lundberg,Jää

Rooleissa tiistaina 5.3.2019:

Petter Kummel - Ville Rusanen
Mona Kummel - Marjukka Tepponen
Sanna Kummel - Sointu Vestman
Anton - Marcus Groth
Lukkari - Jussi Merikanto
Irina Gyllen - Jenny Carlstedt
Adele Bergman - Jenni Lättilä
Elis Bergman - Pekka Kuivalainen
Artur Manström - Hannu Niemelä
Lydia Manström - Tiina Penttinen
Suntio - Matias Haakana
Francine - Tove Åman
Piispa - Jyrki Korhonen
Fredrik Berg - Hannu Forsberg
Asessori - Roland Liiv
Surutalon isäntä - Andrus Mitt
Naisääni - Mari Sares
Hilda - Minja Koski
Itäsaarelainen - Marko Puustinen
Länsisaarelainen - Petri Pussila
Signe - Pauliina Pakarinen

Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Kuvassa lavalla laulajat Ville Rusanen, joka makaa lattialla ja vieressä Marjukka Tepponen polvillaan.
Kuvassa Ville Rusanen ja Marjukka Tepponen Kuva Jaakko Kuusiston säveltämästä Jää-oopperasta Kansallisoopperassa 2019. Kuvassa lavalla laulajat Ville Rusanen, joka makaa lattialla ja vieressä Marjukka Tepponen polvillaan. Kuva: Stefan Bremer, Kansallisooppera ooppera,Suomen Kansallisooppera,Jaakko Kuusisto,Ulla-Lena Lundberg,Jää

Yle tuotanto:
Yle kulttuuri ja viihde ja Suomen kansallisooppera- ja baletti
TV-ohjaus: Tiina Siniketo
Kuvaussuunnittelu: Mika Paavilainen
Äänisuunnittelijat: Anna-Kaisa Kemppi ja Samuli Liikanen
Toimittajat (suora lähetys): Ainomaija Pennanen ja Inari Tilli
Apulaistuottaja: Sanna Ovaska
Tuottaja: Tiina Laitinen
Vastaava tuottaja: Miikka Maunula

Lähetykset
Suora lähetys Yle Areenassa tiistaina 5.3.2019 klo 19.00
Tallenne Yle Radio 1:ssä lauantaina 23.3.2019 klo 19.02
Tallenne Yle Teemalla pääsiäisenä (aika tarkentuu myöhemmin)

Ville Rusanen som Petter Kummel i operan Jää ( Is).
Ville Rusanen Ville Rusanen som Petter Kummel i operan Jää ( Is). Kuva: Stefan Bremer Suomen Kansallisooppera,Ville Rusanen

Lisää tietoa oopperasta Kansallisoopperan verkkosivulla
Oopperan libretto Kansallisoopperan verkkosivulla

Yle Uutiset 24.1.2019: Jää-oopperaan mahtuu tekstiä vain viisi prosenttia siitä, mitä romaanissa on – 3 puheenaihetta talven oopperatapauksesta

Yle Radio 1:n Kulttuuriykkönen 16.1.2019: Vesi yhdistää oopperakevään huippuja - Paciuksen Die Loreley ja Jaakko Kuusiston Jää liikuttavat suuria tunteita

Lue myös - yle.fi:stä poimittua