Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kahdeksannella romaanillaan voittanut Siiri Enoranta kirjoittaa suorasukaisesti nuorten seksuaalisesta heräämisestä. Kerronnan suoruus ja ikäkysymys sai aikuisen lukijan pohtimaan, mihin rajat vedetään.
Minun piti vetää kirjan kansia suppuun, kun sanat hyökkäsivät paperilta silmille aamun ruuhkabussissa. Sanat kuvailivat sitä, miten sormi työntyi pimppiin. Jälkimmäinen kuului fiktiivisen tarinan 14-vuotiaalle päähenkilölle. Minä, 41-vuotias toimittaja, en ollenkaan tiennyt, miten moiseen pitäisi suhtautua. Pelkäsin, että vieressä istuva työmatkalainen nostaa katseensa älypuhelimestaan ja näkee, mitä luen.
Siiri Enoranta (1978) voitti romaanillaan Tuhatkuolevaisen kirous lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon viime marraskuussa. Yli neljäsataasivuisessa teoksessa pohditaan kuolemaa, valtaa ja vastuuta, paitsi ihmisistä myös ympäristöstä.
Yhtenä juonen polkuna kulkee se, että päähenkilö Pau on kokeilujen kautta aloittamassa omaa seksielämäänsä. Kirjan painavista teemoista huolimatta minä jäin räpiköimään tunteeseen, jonka Enovirran kirjoittamat virkkeet Paun ensimmäisistä eroottisista kokemuksista aiheuttivat.
Olen hämmentynyt, kiusaantunut ja hämilläni omasta reaktiostani.
Korvani työmatkalla punastuttanut kuvitteellinen kohtaus magian hallitsemassa maailmassa on kuin suoraan seksuaalikasvattajan märästä unesta. Osapuolet ovat suunnilleen saman ikäisiä ja samalla kehitystasolla, hyväksikäyttöasetelmaa ei ole, toiminta on kummankin osapuolen toivomaa eikä vaaraa sukupuolitautien leviämisestä tai raskaudesta ole. Kohtauksessa ei edetä penetraatioon saakka, eikä murrosikäinen tyttö, tai toinen osapuoli eli teinipoikakaan, jää tuntemaan teoistaan häpeää.
Olen hämmentynyt, kiusaantunut ja hämilläni omasta reaktiostani. Lukiessani Enorannan luomaa kohtausta olin myös vähän närkästynyt. Miten nyt aikuinen menee kirjoittamaan nuorten seksielämästä! Eihän se ole ollenkaan sopivaa!
Olen itsekin ollut 14-vuotias tyttö, 1990-luvun alkupuolella. Silloin oli kulunut jo monta vuotta siitä, kun Anna-Leena Härkösen rohkea Härätappoase kuohutti suomalaisia: 17-vuotias kuvaili nuorten himojen nousua säälimättä. Teos ei koskettanut minua mitenkään, koska se jäi minulta, kaupunkilaisteiniksi identifioidulta, aikanaan lukematta. Sen sijaan luin salaillen vanhempieni kirjahyllyistä Henry Millerit ja Anaïs Ninit, ja näin ovat tehneet lukuisat teinit, tutustuneet aikuisten maailmaan kirjojen avulla.
Vastaus on surullinen. Minusta on yrityksistäni huolimatta tullut aikuinen, keski-ikäinen närkästyjä.
Miksi en osaa iloita siitä, että Enorannan nuortenkirjassa seksi on iloinen asia, jotain mitä odottaa, jotain mitä halutaan tehdä tärkeän ihmisen kanssa? Onhan tilanne siinäkin mielessä Tuhatkuolevan kirouksessa poliittisesti korrekti, että nuoren tytön liukkaista onkaloista kirjoittaa kolmekymppinen nainen eikä keski-ikäinen mies.
Vastaus on surullinen. Minusta on yrityksistäni huolimatta tullut aikuinen, keski-ikäinen närkästyjä. En osaa eikä halua muistaa sitä, mitä iloa, joskin myös kärsimättömyyttä ja epävarmuutta, puhkeava seksuaalisuus minussakin aikanaan sai aikaan. Ja varmempaahan olisi harrastaa seksiä vasta aikuisena!
On myös hyvin mahdollista, että pelästyin niitä kihelmöiviä tunteita, joita Enorannan kirjoittama kahden nuoren kohtaaminen minussa itsessäni aiheutti.
Kuuntele Siiri Enorannan haastattelu Kulttuuriykkösessä.
