Hyppää pääsisältöön

Yle oli STT:n siteeratuin media kolmatta vuotta peräkkäin

Yle Uutisten toimitus
Yle Uutisten toimitus Kuva: Ilmari Fabritius / Yle Yle Uutiset

Yle jatkoi Suomen tietotoimiston siteerauslistan kärjessä. Vuonna 2018 Yleä siteerattiin 141 kertaa.

Lainauksia kertyi useimmin Ylen perinteisiltä vahvuusalueilta politiikasta, kotimaan aiheista ja taloudesta. Alkuvuonna Yle uutisoi laajasti myös epäasiallisesta käytöksestä elokuva-alalla.

Toisella sijalla oli Helsingin Sanomat, jota STT lainasi 130 kertaa. Kolmanneksi siteeratuin media oli kahdentoista maakuntalehden yhteistoimitus Lännen Media. Lännen Median toimituksia siteerattiin 80 kertaa.

STT siteerasi muita viestimiä viime vuonna noin 30 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Esimerkiksi Yleä siteerattiin vuonna 2017 yli 200 kertaa.

Politiikka on edelleen lainausten suosituin aihealue.

STT laski Journalistin pyynnöstä, mitä toimituksia STT siteerasi vuonna 2018. Tarkasteluväli oli 1. 1.– 31. 12. 2018.