Hyppää pääsisältöön

Svenska Ylellä uusi urheiluohjelmakonsepti – Urheiluelämää tapaa urheilijoita elämän käännekohdissa

Sandra Eriksson.
Sandra Eriksson kertoo ahdistuksestaan. Sandra Eriksson. Kuva: Yle / Janne Isaksson Yle Fem,Sandra Eriksson

Lauantaina 16. helmikuuta koittaa Svenska Ylen uuden urheilukonseptin, Urheiluelämää, ensi-ilta. Ohjelmassa kerrotaan muutaman suomalaisen urheilijan elämästä urheiluareenoilla ja niiden ulkopuolella sekä heidän elämänsä käännekohdista. Avausjaksossa estejuoksija Sandra Eriksson kertoo tarinansa.

Urheiluelämää kuvaa henkilöitä suoritusten takaa. Joka jaksossa esitellään urheilija, joukkue, kannustaja tai tulisielu ja hänen oma tarinansa. Aiheina menestys, urhaukset, vastoinkäymiset, haaveet.

Keskiössä ovat myös avainhetket. Käännekohdat, joilla on ollut vaikutus uraan, tai hetket, jolloin urheilu ja muu elämä ovat vieneet eri suuntiin.

- Tavoite on ollut luoda nykyaikainen urheilukonsepti, jossa on sekä syvyyttä että painoa. Henkilöitämme yhdistää kokemus käännekohdasta, joka on muokannut ja muuttaneet heidät, kertoo Anki Karhu, uuden ohjelman tuottaja.

- Annamme tilaa urheilijalle ja hänen kertomukselleen, toimittaja puolestaan vetäytyy taustalle.

Sandra Eriksson ja tunteet, jotka katosivat

Urheiluelämän avausjaksossa tapaamme Sandra Erikssonin, joka on Suomen menestyneimpiä estejuoksijoita. Harva tietää, että hän on mitalisijojen ohella taistellut päästäkseen eroon ahdistuksestaan.

- Urheilu-Suomi on täynnä vahvoja kertomuksia. Haluamme osoittaa, että jokaisen urheilijan takana on paljon enemmän kuin menestyksekäs ura. Urheiluelämää on henkilökohtainen ja rehellinen, ja ohjelma käsittelee samalla aiheita, joihin moni voi samaistua, Karhu kertoo.

Sandra Eriksson on 29-vuotias ja 25-kertainen Suomen mestari. Hän on edustanut Suomea yhdessätoista isossa mestaruuskilpailussa. Syksyllä 2015 hän romahti henkisesti. Kun Erikssonin ahdistus syveni mikään ei tuntunut enää minkään arvoiselta.

On hyvin erikoista kun lakkaa tuntemasta. Vaikka on raskasta voida huonosti, olla ahdistunut ja surullinen, on se kuitenkin paljon mukavampi kuin olla täysin turtunut. Olin kuin zombie, ja koin olevani ruumiini ulkopuolella.― Sandra Eriksson ohjelmassa Urheiluelämää.

Ohjelmassa Eriksson kertoo elämänsä raskaimmasta ajasta ja taistelustaan ylös syvyydestä. Viime vuodet ovat olleet vuoristorataa ja vuoden tauon jälkeen Eriksson syö jälleen lääkkeitä ahdistukseensa. Siitä huolimatta hän panostaa täysillä urheiluun, tähtäimessä seuraavaksi syksyn MM-kilpailut Dohassa.

Mielenterveysongelmat ovat yleinen mutta näkymätön ongelma urheilijoiden keskuudessa. Suomessa harva on kertonut sairaudestaan julkisesti ja myös Eriksson piti vointinsa pitkään salassa. Hän pelkäsi, että hänet laiminlyödään koska on henkisesti heikko. Nykyisessä kotimaassaan Ruotsissa keskustelukulttuuri on hänestä avoimempi.

Uusi ohjelmakonsepti katsojan tottumusten mukaan

Toimittaja Janne Isaksson vastaa sarjan avausjaksosta. Ohjelman muut toimittajat ovat Marianne Nyman, Magnus Eklöv ja Sebastian Backman.

Moni heistä toimitti kanavan ohjelmaa Sportmagasinet, joka lakkautettiin viime vuoden lopussa noin 1200 jakson jälkeen. Myös Sportmagasinet kertoi urheilijoista ja henkilöistä urheilun parissa mutta Urheiluelämää on erilainen kuin edeltäjänsä.

- Sportmagasinet oli hyvin arvostettu ohjelma ja sillä oli uskollinen yleisönsä. Uskomme edelleen hyvään journalismiin sekä avoimiin ja rehellisiin kohtaamisiin, mutta halusimme uudistaa ohjelman muotoa. Uudella ohjelmalla toivomme saavuttavamme sekä uskollisen urheiluyleisön että myös uusia katsojia, Anki Karhu toteaa.

Studiofoto av producent Anki Karhu i en gul tröja.
Anki Karhu Studiofoto av producent Anki Karhu i en gul tröja. Kuva: Yle Yle Fem,Yle Areena

Urheiluelämää-ohjelman myötä fokus siirtyy tavanomaisesta tv-katselusta Yle Areenaan ja tämän myötä myös verkkosisällön merkitys korostuu.

- Fokus on aivan uusi ja voimme tarjota kiinnostavia kertomuksia urheilumaailmasta Yle Areenassa oman yleisömme tottumusten mukaisesti. Viikonloppuisin useimmilla on enemmän aikaa ja ajatus on myös, että Urheiluelämää-ohjelma on luonteeltaan sekä ajattomampi että aina myös ajankohtainen.

- Siirrymme perinteisen tv-ohjelmiston mukaan paketoidusta sisällöstä joustavampaan ja monipuolisempaan muotoon. Lähetysminuutit vähenevät televisiossa mutta toivomme, että voimme korvata tämän enemmän työstetyllä materiaalilla ja pidemmillä artikkeleilla verkossa. Joissain tapauksissa Urheiluelämää-ohjelman esiin nostamaa teemaa voidaan käsitellä myös Ylen muissa ohjelmissa.

Keväällä tapaamme useita kiinnostavia urheilijoita, kuten jalkapallotuomari Mattias Gestraniuksen, maastohiihtäjä Andrea Julinin, jääkiekkoilijat Anton Lundellin ja Riikka Sallisen (entinen Välilä), taitoluistelija Matthias Versluiksen ja Saksan jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan, Toni Söderholmin.

Aiheet ja kertomukset vaihetelvat liiallisesta harjoittelemisesta läpimurtoon, riemuvoitosta sisaruuteen ja vaikeista valinnoista uusiin haasteisiin.

Urheiluelämää julkaistaan Yle Areenassa lauantaisin ja jaksoon liittyen julkaistaan syventävää lukemistoa osoitteessa Svenska.yle.fi. Yle Femmalla ohjelma esitetään sunnuntaisin klo 19.50. Avausjakso Sandra Erikssonin seurassa julkaistaan 16 - 17.2.2019.

Ruotsinkielien teksti: Daniel Nylund & Anki Karhu
Suomennos: Eva Lamppu

Lue myös - yle.fi:stä poimittua