Hyppää pääsisältöön

Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo – Miten kansanmurhasta ja seksiorjuudesta voi selvitä?

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sindžarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi.
Širin haluaa, että jesidit saavat oikeutta. Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sindžarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Yle TV1,Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo

TV1 torstaina 7.2.2019 klo 19.00 - 20.00, Areenassa

Isis tuli Širinin kotikylään elokuussa 2014. Veli kertoi kotiin saavuttuaan, että lähistöllä oli tulitaisteluita. Äiti ei uskonut, vaan alkoi tehdä rauhassa kotitöitä. Yhtäkkiä Isis oli kaikkialla.

”Heitä kulki talon ympärillä. Emme voineet lähteä ulos.”

Terroristit surmasivat Hardanin kylän miehistä suurimman osan. Uhrien joukossa oli kuusi Širinin perheenjäsentä. Hän itse joutui Isisin taistelijoiden seksiorjaksi, samoin pikkusisko Alisia. Äiti ja isosisko katosivat jäljettömiin.

Pohjois-Irakissa Sinjarin alueen jesidit pakenivat epätoivoissaan vuorille, kun Isis valtasi suuria alueita Syyriassa ja Irakissa. Kiinnijääneitä Isis kohteli silmittömän väkivaltaisesti.

Turvaan valtavalle pakolaisleirille

Seksiorjiksi myydyt nuoret jesidinaiset kuljetettiin eri arabimaihin Isisin valtaamille alueille. Nuori Lewiza vietiin Raqqaan Isisin tukikohtaan Syyriassa. Hänen onnistui paeta. Širin oli Isisin seksiorjana yhdeksän kuukauden ajan.

Isisiä pakoon päässeet jesidinaiset päätyivät Šekhanin pakolaisleirille Pohjois-Irakiin, jonne asettautui lähes 20 000 ihmistä. Kaikki jesidejä. Sinjar oli tuhottu, eikä kaupunkiin voinut palata.

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi.
Lewiza. Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Yle TV1,Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo

Isis häädettiin lopulta Irakista, mutta terroristijärjestö ehti murentaa yhteiskuntaa ja vahingoittaa tuhansia ihmisiä. Mitä toivoa eloon jääneillä on rakentaa elämänsä uudelleen?

Dokumentissa Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo (12) seurataan Širinin ja Lewizan selviytymistaistelua järkyttävien kokemusten jälkeen. Traumojen hoitoon erikoistunut psykologi Jan Kizilhan tekee työtä jesidinaisten parissa Saksassa. Yhdessä ihmisoikeusasianajaja Philippe Sandsin kanssa he selvittävät, miten kansanmurhan kohteeksi joutuneet jesidit voivat saada oikeutta.

Apua oman yhteisön jäsenille

Saksa päätti ottaa vastaan Pohjois-Irakista ja Syyriasta joukon tyttöjä ja naisia, jotka olivat joutuneet seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Psykologi Jan Kizilhan uskoo, että Isis raiskasi jesidinaisia tuhotakseen yhteisön.

”Moni tyttö joutuu Isisin raiskauksen jälkeen sukunsa hylkäämäksi. Sellaisen häpäisyn jälkeen tytön ei katsottu enää kuuluvan yhteisöön. Yli 20 uhria teki itsemurhan, koska oma perhe hylkäsi. Siinä joutui päättämään elämästä ja kuolemasta”, Kizilhan kuvailee matkaansa pakolaisleirille.

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi.
Psykologi Jan Kizilhan. Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Yle TV1,Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo

Kizilhan oli aikaisemmin hoitanut trauman kokeneita muun muassa Bosniasta ja Ruandasta. Jesiditaustaiselle miehelle tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän hoiti oman yhteisönsä jäseniä. Kizilhan uskoo, että naisten toipumisessa auttaa, kun maailma ottaa heidän ahdinkonsa vakavasti.

Kansanmurha pitäisi saada kansainväliseen oikeuteen

Brittiläinen ihmisoikeusasianajaja Philippe Sands on 25 vuoden ajan tutkinut rikoksia ihmisyyttä vastaan. Hänen mukaansa jesidien kansanmurha tulisi saada kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelyyn.

Vuonna 2016 Isisin taistelijoita tuotiin Irakissa oikeuden eteen. Menettelyt eivät täyttäneet kansainvälisiä standardeja.

”Käsittely kestää 10-15 minuuttia. Asiasta saadaan hatara käsitys, ja sitten vastaaja teloitetaan. Pitkällä tähtäimellä se ei auta yhtään. Tutkintatiedot tulisi saada vastuulliseen oikeuskäsittelyyn. Se osoittaisi maailmalle, että on tapahtunut vakava vääryys, oli nimike sitten kansanmurha tai rikos ihmisyyttä vastaan. Se ei vielä kelpaa, että epäillyt vain ammutaan riviin”, Sands sanoo.

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi.
Ihmisoikeusasianajaja Philippe Sands (vas.) ja kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkija Emeric Rogier. Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Yle TV1,Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo

Kesällä 2018 Irakin vankiloissa oli 11 000 Isis-yhteyksistä epäiltyä vankia. Heidän tekojensa tutkintaa varten ei ole perustettu tuomioistuinta, joka täyttäisi kansainväliset vaatimukset.

”Jos raakuudet päätetään käsitellä vain pikaoikeudenkäynneissä, faktat unohtuvat ajan mittaan. Minusta Lewizalla, Širinillä ja muilla uhreilla on oikeus siihen, että heidän kokemansa vääryys tulee julkisuuteen", asianajaja pohtii.

"Haluan varmistaa, että muut saavat oikeutta"

Jesidit ovat Lähi-idän vanhimpia kulttuureja 4000 vuoden takaa. Psykologi Jan Kizilhanin mielestä jesidien tulevaisuus on yhä avoinna. "Jos yhteisö ei selviä tästä katastrofista, se saattaa kadota muutaman sukupolven aikana. Trauma voi toisaalta saada yhteisön uudistamaan vanhoja perinteitä ja turvaamaan tulevaisuuden."

"Etenkin jesidiyhteisön naisilla on ollut suuri identiteettikriisi, koska Isisin raiskaamina he eivät kaikkien mielestä ole enää jesidejä.”

Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi.
Širin . Vuodesta 2014 alkaen Pohjois-Irakin Sinjarin alueen jesidit ovat joutuneet vainon kohteeksi. Yle TV1,Orjuus nyt: Jesidinaisten kohtalo

Saksassa uutta elämää opetteleva Lewiza harkitsee aloittavansa koulunkäynnin. Hän tietää, että hänen on voimaannuttava, jotta jaksaa kohdata tulevat haasteet. Nuoren naisen on otettava uusi suunta elämässä. ”Menneisyyden tapahtumia ei voi enää peruuttaa, ja elämä jatkuu."

Širin aikoo opiskella asianajajaksi, koska hän haluaa taistella oikeudenmukaisuuden puolesta. "Vaikka minulta oikeudet riistettiinkin, haluan varmistaa, että muut saavat oikeutta."

Why Slavery, I Was A Yazidi Slave. Ohjaus: David Evans. Tuotanto: Britannia, 2017.