Hyppää pääsisältöön

Rouvalin Sibelius-tulkinnoissa on kypsää maltillisuutta

Vauhdilla eteenpäin sinkoileva Santtu-Matias Rouvali on ollut urallaan tiuhaan tahtiin uusien tilanteiden edessä. Nyt Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari johdattelee orkesterinsa kohti Jean Sibeliuksen sinfonia-sarjan asettamia haasteita. Ensimmäisen sinfonian kylkiäisenä tarjoillaan varhaistuotannon helmi Satu.

sibelius äänitteen kansi
sibelius äänitteen kansi Jean Sibelius

Sävelrunoelma Satu saa Rouvalilta jämerän käsittelyn, kun äänistö vyöryy eteenpäin jäntevästi. Pieneleistö ja yksityiskohdat ovat hiottuja ja sähäköitä, korostukset sopivasti liioiteltuja. Jousiston ja lyömäsoitinten sointivärejä on herkistelty ja kuuloteltu aina kun siihen on sopiva tilaisuus tarjoutunut. Kokonaisuus on raikas ja vaikuttava.

Ensimmäinen sinfonian hieman särmikäs ja alkukantainen sointi sopinevat mainiosti vikkeläliikkeisen kapellimestarin mielenmaisemaan. Ote on kuitenkin harkittu ja maltillinen. Avausosan tempovalinnat ovat paikoin, ehkä yllättäenkin, hitaampia kuin vaikkapa kotimaisten kollegojen Vänskän, Oramon tai Sarasteen levytyksissä aikanaan. Strategia toimii, kun sävelistön alkukantaisuus korostuu. Andante kuulostuu raikkaana ja eläväisenä. Vauhtiennätyksiä ei Rouvali lähde Scherzossakaan hakemaan, vaan antaa musiikin rullata rennosti ja pysäyttämättömästi. Finaali vie teoksen vaikuttavasti päätökseen. Melodiavirroissa on koskettavuutta ja painoa.

Rouvalin johtaman Göteborgin sinfoniaorkesterin soitossa on järeää alkukantaisuutta ja soinnissa lämmintä kuumotusta. Sibelius-sarjan väkevä aloitus asettaa samalla tulevien levytysten suhteen odotukset korkealle. Erinomainen äänitys tukee laadukkaita esityksiä.

Sibelius. Sinfonia nro 1, Satu. Göteborgin sinfoniaorkesteri, joht. Santtu-Matias Rouvali. Alpha (Alpha440)

Kuuntele Uudet levyt 5.2.2019, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

Lisää ohjelmasta

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.