Kaikki lähtee käsikirjoituksesta! Yle tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua päivittäisdraaman käsikirjoituksiin. Uusi Päivä -sarjaa tehtiin 802 jaksoa, ja käsikirjoitukset ovat nyt kaikkien luettavissa.
Käsikirjoituksista näet, miten yksi jakso rakentuu. Tosifanit voivat myös bongata poistettuja kohtauksia!
Huomaathan, että käsikirjoitusten käyttö kaupalliseen tarkoitukseen on kielletty.
Näin luet käsikirjoitusta
Kohtauksen otsikko: Kertoo päähenkilön ja ydinsisällön. Esimerkiksi ”Laurin reiluus alkaa rakoilla”.
Kohtauksen tapahtumapaikka ja -aika: Nämä on kirjattu otsikon alle. Merkintä ”EXT.LOC.” tai ”INT.LOC.” tarkoittaa studion ulkopuolisia kuvauksia ja pelkkä ”INT.” studiossa kuvattavia.
Kohtauksessa esiintyvät henkilöt: Seuraavalle riville on kirjattu kaikki kohtauksessa esiintyvät henkilöt.
FAME: Merkintä, joka kertoo kohtaukseen sisältyvän musiikkia, tanssia tai vastaavaa sarjalle ominaista. Fame-kohtausten taiteellinen sisältö muovautui vasta käsikirjoitusten valmistuttua, joten niiden kuvailu on käsikirjoituksessa varsin viitteellistä.
Fantasia: Roolihenkilöiden mielenliikkeitä kuvaavat ”fantasiakohtaukset”, joita UP:ssä myös pitkin matkaa harrastettiin, nimetään jo kohtauksen otsikossa. Nämä kaikki merkinnät kertovat tuotannolle, miten haasteellisesta kohtauksesta kulloinkin on kysymys.
Orientaatiokohtaus: Tavallisten kohtausten lisäksi jokaisessa jaksossa on muutama "orientaatio", joilla merkataan paikan vaihtumista tai ajan kulumista, esimerkiksi päivän vaihtumista iltaan.
Repliikit: Repliikit - toiminnan ohella - kuljettavat tarinaa. Ne ilmentävät samalla kullekin roolihenkilölle ominaista tapaa tuntea ja puhua. Uuden Päivän replikoinnissa pyrittiin myös hyvään yleiskieleen. Slangi- ja murreilmaisuja vältettiin, samoin kirosanoja, onhan kyseessä perhesarja. Kuvaustilanteissa vuorosanoihin saattoi tulla kuitenkin pieniä muutoksia, joko unohtelun vuoksi tai sovitusti ohjaajan kanssa.
Parenteesit: Toiminnan ja tunteiden kuvauksia, joita ei ole tarkoitettu ääneen lausuttaviksi. Ne on kirjoitettu ohjaus- ja näyttelijätyön avuksi. Niillä on erityinen merkitys Uuden Päivän kaltaisessa sarjassa, jonka kohtauksia ei suinkaan kuvata tarinan etenemisjärjestyksessä, vaan kuvausjärjestystä määrittävät kohtauksen tapahtumapaikka ja siinä esiintyvät henkilöt. On kova haaste pitää mielessä, mistä tunnetilasta kulloinkin kuvattavaan kohtaukseen itse tarinassa tullaan.
Production note: Ohjaus- ja näyttelijätyön avuksi kirjattu huomio käsikirjoittajilta.
Lue myös: Näin Uuden Päivän käsikirjoitukset syntyivät
Käsikirjoitukset

UP-käsikirjoitukset 1. kausi: jaksot 1-87
- UP-käsikirjoitus jaksot 1-3
- UP-käsikirjoitus jaksot 4-6
- UP-käsikirjoitus jaksot 7-9
- UP-käsikirjoitus jaksot 10-12
- UP-käsikirjoitus jaksot 13-15
- UP-käsikirjoitus jaksot 16-18
- UP-käsikirjoitus jaksot 19-21
- UP-käsikirjoitus jaksot 22-24
- UP-käsikirjoitus jaksot 25-27
- UP-käsikirjoitus jaksot 28-30
- UP-käsikirjoitus jaksot 32-33
- UP-käsikirjoitus jaksot 34-36
- UP-käsikirjoitus jaksot 37-39
- UP-käsikirjoitus jaksot 40-42
- UP-käsikirjoitus jaksot 43-45
- UP-käsikirjoitus jaksot 46-48
- UP-käsikirjoitus jaksot 49-51
- UP-käsikirjoitus jaksot 52-54
- UP-käsikirjoitus jaksot 55-57
- UP-käsikirjoitus jaksot 58-60
- UP-käsikirjoitus jaksot 61-63
- UP-käsikirjoitus jaksot 64-66
- UP-käsikirjoitus jaksot 67-69
- UP-käsikirjoitus jaksot 70-72
- UP-käsikirjoitus jaksot 73-75
- UP-käsikirjoitus jaksot 76-78
- UP-käsikirjoitus jaksot 79-81
- UP-käsikirjoitus jaksot 82-84
- UP-käsikirjoitus jaksot 85-87
Kaikki 1. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 2. kausi: jaksot 88-189
- UP-käsikirjoitus jaksot 88-90
- UP-käsikirjoitus jaksot 91-93
- UP-käsikirjoitus jaksot 94-96
- UP-käsikirjoitus jaksot 97-99
- UP-käsikirjoitus jaksot 100-102
- UP-käsikirjoitus jaksot 103-105
- UP-käsikirjoitus jaksot 106-108
- UP-käsikirjoitus jaksot 109-111
- UP-käsikirjoitus jaksot 112-114
- UP-käsikirjoitus jaksot 115-117
- UP-käsikirjoitus jaksot 118-120
- UP-käsikirjoitus jaksot 121-123
- UP-käsikirjoitus jaksot 124-126
- UP-käsikirjoitus jaksot 127-129
- UP-käsikirjoitus jaksot 130-132
- UP-käsikirjoitus jaksot 133-135
- UP-käsikirjoitus jaksot 136-138
- UP-käsikirjoitus jaksot 139-141
- UP-käsikirjoitus jaksot 142-144
- UP-käsikirjoitus jaksot 145-147
- UP-käsikirjoitus jaksot 148-150
- UP-käsikirjoitus jaksot 151-153
- UP-käsikirjoitus jaksot 154-156
- UP-käsikirjoitus jaksot 157-159
- UP-käsikirjoitus jaksot 160-162
- UP-käsikirjoitus jaksot 163-165
- UP-käsikirjoitus jaksot 166-168
- UP-käsikirjoitus jaksot 169-171
- UP-käsikirjoitus jaksot 172-174
- UP-käsikirjoitus jaksot 175-177
- UP-käsikirjoitus jaksot 178-180
- UP-käsikirjoitus jaksot 181-183
- UP-käsikirjoitus jaksot 184-186
- UP-käsikirjoitus jaksot 187-189
Kaikki 2. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 3. kausi: jaksot 190-291
- UP-käsikirjoitus jaksot 190-192
- UP-käsikirjoitus jaksot 193-195
- UP-käsikirjoitus jaksot 196-198
- UP-käsikirjoitus jaksot 199-201
- UP-käsikirjoitus jaksot 202-204
- UP-käsikirjoitus jaksot 205-207
- UP-käsikirjoitus jaksot 208-210
- UP-käsikirjoitus jaksot 211-213
- UP-käsikirjoitus jaksot 214-216
- UP-käsikirjoitus jaksot 217-219
- UP-käsikirjoitus jaksot 220-222
- UP-käsikirjoitus jaksot 223-225
- UP-käsikirjoitus jaksot 226-228
- UP-käsikirjoitus jaksot 229-231
- UP-käsikirjoitus jaksot 232-234
- UP-käsikirjoitus jaksot 235-237
- UP-käsikirjoitus jaksot 238-240
- UP-käsikirjoitus jaksot 241-243
- UP-käsikirjoitus jaksot 244-246
- UP-käsikirjoitus jaksot 247-249
- UP-käsikirjoitus jaksot 250-252
- UP-käsikirjoitus jaksot 253-255
- UP-käsikirjoitus jaksot 256-258
- UP-käsikirjoitus jaksot 259-261
- UP-käsikirjoitus jaksot 262-264
- UP-käsikirjoitus jaksot 265-267
- UP-käsikirjoitus jaksot 268-270
- UP-käsikirjoitus jaksot 271-273
- UP-käsikirjoitus jaksot 274-276
- UP-käsikirjoitus jaksot 277-279
- UP-käsikirjoitus jaksot 280-282
- UP-käsikirjoitus jaksot 283-285
- UP-käsikirjoitus jaksot 286-288
- UP-käsikirjoitus jaksot 289-291
Kaikki 3. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 4. kausi: jaksot 292-391
- UP-käsikirjoitus jaksot 292-294
- UP-käsikirjoitus jaksot 295-297
- UP-käsikirjoitus jaksot 298-300
- UP-käsikirjoitus jaksot 301-303
- UP-käsikirjoitus jaksot 304-306
- UP-käsikirjoitus jaksot 307-309
- UP-käsikirjoitus jaksot 310-312
- UP-käsikirjoitus jaksot 313-315
- UP-käsikirjoitus jaksot 316-318
- UP-käsikirjoitus jaksot 319-321
- UP-käsikirjoitus jaksot 322-324
- UP-käsikirjoitus jaksot 325-327
- UP-käsikirjoitus jaksot 328-330
- UP-käsikirjoitus jaksot 331-333
- UP-käsikirjoitus jaksot 334-336
- UP-käsikirjoitus jaksot 337-339
- UP-käsikirjoitus jaksot 340-242
- UP-käsikirjoitus jakso 343 - Vilman vaikea valinta
- UP-käsikirjoitus jaksot 344-346
- UP-käsikirjoitus jaksot 347-349
- UP-käsikirjoitus jaksot 350-352
- UP-käsikirjoitus jaksot 353-355
- UP-käsikirjoitus jaksot 356-358
- UP-käsikirjoitus jaksot 359-361
- UP-käsikirjoitus jaksot 362-364
- UP-käsikirjoitus jaksot 365-367
- UP-käsikirjoitus jaksot 368-370
- UP-käsikirjoitus jaksot 371-373
- UP-käsikirjoitus jaksot 374-376
- UP-käsikirjoitus jaksot 377-379
- UP-käsikirjoitus jaksot 380-382
- UP-käsikirjoitus jaksot 383-385
- UP-käsikirjoitus jaksot 386-388
- UP-käsikirjoitus jaksot 389-391
Kaikki 4. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 5. kausi: jaksot 392-491
- UP-käsikirjoitus jaksot 392-394
- UP-käsikirjoitus jaksot 395-397
- UP-käsikirjoitus jaksot 398-400
- UP-käsikirjoitus jaksot 401-403
- UP-käsikirjoitus jaksot 404-406
- UP-käsikirjoitus jaksot 407-409
- UP-käsikirjoitus jaksot 410-412
- UP-käsikirjoitus jaksot 413-415
- UP-käsikirjoitus jaksot 416-418
- UP-käsikirjoitus jaksot 419-421
- UP-käsikirjoitus jaksot 422-424
- UP-käsikirjoitus jaksot 425-427
- UP-käsikirjoitus jaksot 428-430
- UP-käsikirjoitus jaksot 431-433
- UP-käsikirjoitus jaksot 434-436
- UP-käsikirjoitus jaksot 437-439
- UP-käsikirjoitus jaksot 440-442
- UP-käsikirjoitus jakso 443 - Koska meillä on joulu
- UP-käsikirjoitus jaksot 444-446
- UP-käsikirjoitus jaksot 447-449
- UP-käsikirjoitus jaksot 450-452
- UP-käsikirjoitus jaksot 453-455
- UP-käsikirjoitus jaksot 456-458
- UP-käsikirjoitus jaksot 459-461
- UP-käsikirjoitus jaksot 462-464
- UP-käsikirjoitus jaksot 465-467
- UP-käsikirjoitus jaksot 468-470
- UP-käsikirjoitus jaksot 471-473
- UP-käsikirjoitus jaksot 474-476
- UP-käsikirjoitus jaksot 477-479
- UP-käsikirjoitus jaksot 480-482
- UP-käsikirjoitus jaksot 483-485
- UP-käsikirjoitus jaksot 486-488
- UP-käsikirjoitus jaksot 489-491
Kaikki 5. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 6. kausi: jaksot 492-570
- UP-käsikirjoitus jaksot 492-494
- UP-käsikirjoitus jaksot 495-497
- UP-käsikirjoitus jaksot 498-500
- UP-käsikirjoitus jaksot 501-503
- UP-käsikirjoitus jaksot 504-506
- UP-käsikirjoitus jaksot 507-509
- UP-käsikirjoitus jaksot 510-512
- UP-käsikirjoitus jaksot 513-515
- UP-käsikirjoitus jaksot 516-518
- UP-käsikirjoitus jaksot 519-521
- UP-käsikirjoitus jaksot 522-524
- UP-käsikirjoitus jaksot 525-527
- UP-käsikirjoitus jakso 528 - Perhosen kosketus
- UP-käsikirjoitus jaksot 529-531
- UP-käsikirjoitus jaksot 532-534
- UP-käsikirjoitus jaksot 535-537
- UP-käsikirjoitus jaksot 538-540
- UP-käsikirjoitus jaksot 541-543
- UP-käsikirjoitus jaksot 544-546
- UP-käsikirjoitus jaksot 547-549
- UP-käsikirjoitus jaksot 550-552
- UP-käsikirjoitus jaksot 553-555
- UP-käsikirjoitus jaksot 556-558
- UP-käsikirjoitus jaksot 559-561
- UP-käsikirjoitus jaksot 562-564
- UP-käsikirjoitus jaksot 565-567
- UP-käsikirjoitus jaksot 568-570
Kaikki 6. kauden käsikirjoitukset (zip)
UP-käsikirjoitukset 7. kausi: jaksot 571-667
- UP-käsikirjoitus jaksot 571-573
- UP-käsikirjoitus jaksot 574-376
- UP-käsikirjoitus jaksot 577-579
- UP-käsikirjoitus jaksot 580-582
- UP-käsikirjoitus jaksot 583-585
- UP-käsikirjoitus jaksot 586-588
- UP-käsikirjoitus jaksot 589-591
- UP-käsikirjoitus jaksot 592-594
- UP-käsikirjoitus jaksot 595-597
- UP-käsikirjoitus jaksot 598-600
- UP-käsikirjoitus jaksot 601-603
- UP-käsikirjoitus jaksot 604-606
- UP-käsikirjoitus jaksot 607-609
- UP-käsikirjoitus jakso 610 - Veden vangit
- UP-käsikirjoitus jaksot 611-613
- UP-käsikirjoitus jaksot 614-616
- UP-käsikirjoitus jaksot 617-619
- UP-käsikirjoitus jaksot 620-622
- UP-käsikirjoitus jaksot 623-625
- UP-käsikirjoitus jaksot 626-628
- UP-käsikirjoitus jaksot 629-631
- UP-käsikirjoitus jaksot 632-634
- UP-käsikirjoitus jaksot 635-637
- UP-käsikirjoitus jaksot 638-640
- UP-käsikirjoitus jaksot 641-643
- UP-käsikirjoitus jaksot 644-646
- UP-käsikirjoitus jaksot 647-649
- UP-käsikirjoitus jaksot 650-652
- UP-käsikirjoitus jaksot 653-655
- UP-käsikirjoitus jaksot 656-658
- UP-käsikirjoitus jaksot 659-661
- UP-käsikirjoitus jaksot 662-664
- UP-käsikirjoitus jaksot 665-667
Kaikki 7. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 8. kausi: jaksot 668-749
- UP-käsikirjoitus jaksot 668-670
- UP-käsikirjoitus jaksot 671-673
- UP-käsikirjoitus jaksot 674-676
- UP-käsikirjoitus jaksot 677-679
- UP-käsikirjoitus jaksot 680-682
- UP-käsikirjoitus jaksot 683-685
- UP-käsikirjoitus jaksot 686-688
- UP-käsikirjoitus jaksot 689-691
- UP-käsikirjoitus jaksot 692-694
- UP-käsikirjoitus jaksot 695-697
- UP-käsikirjoitus jaksot 698-700
- UP-käsikirjoitus jaksot 701-703
- UP-käsikirjoitus jaksot 704-706
- UP-käsikirjoitus jaksot 707-709
- UP-käsikirjoitus jakso 710 - Joulun taikaa
- UP-käsikirjoitus jaksot 711-713
- UP-käsikirjoitus jaksot 714-716
- UP-käsikirjoitus jaksot 717-719
- UP-käsikirjoitus jaksot 720-722
- UP-käsikirjoitus jaksot 723-725
- UP-käsikirjoitus jaksot 726-728
- UP-käsikirjoitus jaksot 729-731
- UP-käsikirjoitus jaksot 732-734
- UP-käsikirjoitus jaksot 735-737
- UP-käsikirjoitus jaksot 738-740
- UP-käsikirjoitus jaksot 741-743
- UP-käsikirjoitus jaksot 744-746
- UP-käsikirjoitus jaksot 747-749
Kaikki 8. kauden käsikirjoitukset (zip)
Kaikki 8. kauden käsikirjoitukset (zip)

UP-käsikirjoitukset 9. kausi: jaksot 750-802
- UP-käsikirjoitus jaksot 750-752
- UP-käsikirjoitus jaksot 753-755
- UP-käsikirjoitus jaksot 756-758
- UP-käsikirjoitus jaksot 759-761
- UP-käsikirjoitus jaksot 762-764
- UP-käsikirjoitus jaksot 765-767
- UP-käsikirjoitus jaksot 768-770
- UP-käsikirjoitus jaksot 771-773
- UP-käsikirjoitus jaksot 774-776
- UP-käsikirjoitus jaksot 777-779
- UP-käsikirjoitus jaksot 780-782
- UP-käsikirjoitus jaksot 783-785
- UP-käsikirjoitus jaksot 786-788
- UP-käsikirjoitus jaksot 789-791
- UP-käsikirjoitus jaksot 792-794
- UP-käsikirjoitus jaksot 795-797
- UP-käsikirjoitus jaksot 798-800
- UP-käsikirjoitus jakso 801 - Melkein kolmet jäähyväiset
- UP-käsikirjoitus jakso 802 - Melkein kolmet häät
Kaikki 9. kauden käsikirjoitukset (zip)