Juhliin liittyy paljon traditioita, joita harva kyseenalaistaa. Jatkamme vanhoja traditioita miettimättä, mistä kaikessa on kyse. Manteli joulupuurossa kätkee taakseen geometrisen salaisuuden.
Pyhästä geometriasta puhutaan tutkittaessa eri uskontojen piirissä esiintyviä geometrisiä muotoja, jotka ovat saaneet tavalla tai toisella pyhyyden kehän ympärilleen.
Kiinnostavaa on, että lähes kaikissa tunnetuissa ihmiskulttuureissa, olipa uskonto mikä tahansa, toistuvat samat muodot.
Geometrian perusmuodot ympyrä, neliö ja kolmio on lähes aina selitetty samoin, mikä on luonnollista. Ympyrän kehä on jatkumo, päättymätön linja. Neliö taas törmää jokaisessa kulmassa yhden laidan loppuun. Kolmio on vuorostaan siitä niin merkillisen hieno, että kolmioita saa yhdistämällä saa aikaan sekä ympyrän että neliön.
Lähes kaikissa kulttuureissa ympyrä viittaakin makrokosmokseen eli maailmankaikkeuteen, joka on ikuinen ja päättymätön. Neliö on meidän maanpäällisen elämämme, rajallinen symboli. Neliö on ihmisen maailma, mikrokosmos. Se päättyy kulmaan, kuten meidän elämämme päättyy kuolemaan.
Kolmiota on käytetty viittaamassa jumaluuteen tai jumaluuksiin. Jumaluus on se perusaine, josta on tehty sekä maapallo että maailmankaikkeus.
Peruselementeistä mutkikkaampaan geometriaan
Aivan kuten nykyiset kosmologit pyrkivät ratkaisemaan maailmankaikkeuden arvoituksen matematiikan avulla, vanhat maailmaa pohtivat filosofit ja teologit näkivät kaikkeuden ymmärtämisen avaimen olevan matematiikassa, numeroissa ja geometriassa.
He piirtelivät erilaisia rakennelmia geometrian peruselementeistä saadakseen aikaan uusia ulottuvuuksia ja samalla käsityksen siitä, kuinka makro- ja mikrokosmos voivat olla kosketuksissa toisiinsa. He olivat vakuuttuneita siitä, että vaikutussuhde on olemassa. Planeetat ja kaikki se mikä taivaalla näkyi ei voinut olla vaikuttamatta myös meihin. Kaikki oli osa suuren arkkitehdin jumalallista suunnitelmaa.
12.000 vuotta sitten ensimmäiset pohdiskelijat saivat päähänsä kokeilla eri maailmojen kosketuspintojen kohtaamista ympyröiden avulla.
Viimeistään 12.000 vuotta sitten ensimmäiset pohdiskelijat saivat päähänsä kokeilla eri maailmojen kosketuspintojen kohtaamista ympyröiden avulla. He piirsivät ympyröitä, jotka aina leikkasivat toisensa. Varhaisimmat meille jääneet esitykset toisiaan leikkaavista ympyröistä ovat noin 12.000 tuhannen vuoden takaa.
Tällainen kokeilu on loogista ihmisen toiminnalle. Niinpä monissa eri kulttuureissa eri puolilla maapalloa tehtiin täsmälleen samaa.
Indoarjalaiset ympyrät
Nykyisen Intian alueella kehittyi paljon meihinkin vaikuttunut ihmiskulttuuri noin 1900 eKr. Me kutsumme sitä indoarjalaiseksi kulttuuriksi. He käyttivät pohdinnoissaan maailmasta usein kuvaa, jossa kaksi ympyrää leikkaavat toisensa siten, että niiden väliin jää alue, joka muodoltaan muistuttaa mantelia. Artikkelin kuvassa on 1600-luvulta olevan Pyhän Jaakobin kirkon julkisivun yksityiskohta Espanjan Bilbaossa. Siinä on käytetty täsmälleen samaa ympyröiden leikkausta kuin indoarjalaisten kuvissa.
Enää ei tarvinnut tehdä ympyröitäkään, pelkkä mantelin muoto riitti.
Indoarjalaiset käyttivät tätä kuvioita ilmaisemaan kahden kosmoksen, mikro- ja makrokosmoksen eli ihmisen ja jumalan kohtaamista. Kun lähes 2000 vuotta myöhemmin syntyi kristinusko ja kristityt näkivät tämän kuvion, he ottivat sen heti käyttöönsä. Koko kristinuskon pelastusopillinen idea on siinä, että Jeesuksessa olisi kaksi luontoa. Hän on ihminen ja Jumala yhtä aikaa.
Tässäkin kuvassa on haluttu esittää ihmisen ja jumalan sekä samalla Vanhan testamentin ja Uuden testamentin maailmojen leikkaamispistettä. Jumalan karitsa lepää Ilmestyskirjan päällä. Sen tunnistamme niistä seitsemästä sinetistä, jotka roikkuvat sen sivujen välistä. Toisella puolen on Pyhän Hengen symboli kyyhkynen. Niiden väliin jää mantelinmallinen alue, jossa on risti.
Mantelista tuli hiljalleen todella yleisesti käytetty Kristus-symboli. Enää ei tarvinnut tehdä ympyröitäkään, pelkkä mantelin muoto riitti. Jeesuksella on länsimaisessa taiteessa usein ympärillään mantelinmallinen kokokehon sädekehä. Lopulta Jeesuksen läsnäolon merkiksi riitti pelkkä manteli.
Kirkon seinästä joulupuuroon
Vielä 500-luvulla jotkut kiihkeät kristityt pitivät joulujuhlan viettoa syntinä, pakanallisena tapana. Sitähän se tavallaan olikin, koska taustalla olivat olleet hurjat saturnaaliajuhlat. Lopulta pakanallinen tausta unohtui ja joulunvietto yleistyi kristittyjen parissa kaikkialla maailmassa. Koko juhlan ydin on luonnollisesti kristityille Kristuksen syntymässä.
Kun riisi oli ensin tullut Eurooppaan 1400-luvulla ja sitten levinnyt varakkaan ylhäisön ruokana pohjoismaissakin, sitä tarjottiin vuoden suurimman juhlan aikaan eli jouluna. Jouluna luonnollisesti etsitään vastasyntynyttä vapahtajaa. Niinhän paimenienkin sanottiin tehneen. Siksi riisipuurossa on manteli, Kristus-tunnus eikä vaikkapa rusinaa tai pähkinää.
Kirjoittaja Liisa Väisänen on FT, tietokirjailija ja symbolien perässä seikkaileva taiteen ja kulttuurin tutkija.
