Teeman kuukauden dokumentissa Mou antaa kasvot Euroopan maahanmuutolle, joka näyttäytyy nimettömänä aaltona.
Jussi-ehdokkaana oleva, Juho-Pekka Tanskasen ohjaama Barcelonaa odottamassa Teemalla sunnuntaina 10.2. klo 12.00. Areenassa kuusi kuukautta
Teksti: Harri Römpötti
Barcelonan kaduilla velloo turisteja vaivoiksi asti. Vuonna 2013 sen massan seassa vaelsi Juho-Pekka Tanskanen lomallaan. Hän huomasi kaupungissa myös toisen ulkopuolisen ihmisryhmän.
”Siellä kulki romunkerääjiä kärryt täynnä metallia. He ja turistit elävät samoilla kaduilla, mutta ihmisryhmät eivät kohtaa. Kotona yritin etsiä kerääjistä tietoa, mutta sitä ei juuri ole. Ajattelin, että he olisivat kiinnostava dokumentin aihe”, Tanskanen muistelee.
Maahanmuuttajiin erikoistuneen valokuvaajan Ángel Garcían kuvasarja oli harvoja lähteitä, joita Tanskanen löysi Barcelonan romunkerääjistä. Garcían kautta hän pääsi yhteyteen heidän kanssaan ja tapasi Moun, josta tuli Barcelonaa odottamassa -elokuvan päähenkilö.
He ja turistit elävät samoilla kaduilla mutta eivät kohtaa
Hankkeen edetessä selvisi, että suurin osa romunkerääjistä on paperittomia maahanmuuttajia.
”Kun Ángel esitteli Juhon ja kuvausryhmän muut suomalaiset minulle, luulin ensin, että hekin asuivat espacio immigrantessa kuten minäkin”, Mou kertoo sähköpostissa.
”Elämäni ei ole helppoa, joten ihmiset, jotka haluavat tutustua minuun ja kertoa tarinani, ovat tärkeitä. Juho todella välitti. Kun elokuva oli valmis, meistä oli tullut ystäviä”, Mou sanoo.
Tanskanen ryhmineen kuvasi Mouta vuosina 2015–2017. Varsinkin Syyrian sisällissota kiihdytti Eurooppaan tulevien määrää vuonna 2015 niin, että se näkyi Suomessakin. Tanskanen tunsi löytäneensä ajankohtaisen aiheen.
Kukaan ei tiedä, kuinka paljon paperittomia siirtolaisia Barcelonassa on, mutta Espanjassa heitä arvioidaan olevan satoja tuhansia.
”Väkeä on koko ajan enemmän. Kuvausten aikaan paperittomien keskuksissa suunnilleen kaikilla oli vielä oma huone, mutta nyt yhdessä huoneessa voi olla jopa viisi tai kuusi henkeä”, Tanskanen kertoo.
”Heidän yhteisönsä on sulkeutunut. Jos olisimme olleet paikallisia, tuskin olisimme päässeet kuvaamaan heitä. Mutta auttoi, että mekin olimme kaukana kotoa.”
Moun ja Tanskasen välejä tasoitti myös, että he ovat suunnilleen saman ikäisiä, syntyneet 1980-luvun lopussa. Mou on kotoisin Gambiasta, Länsi-Afrikan valtiosta, jonka väestöstä liki puolet elää köyhyysrajan alapuolella, kaupunkien asukkaista jopa 70 prosenttia.
Kuudennen luokan jälkeen jätin koulun ja menin töihin. Äidin tapasin viimeisen kerran 14-vuotiaana.
”Äitini yritti myydä rannalla turisteille pähkinöitä elättääkseen meidät. Ruokaa oli vähän ja kuudennen luokan jälkeen minun piti jättää koulu ja mennä töihin. Olin kai 13, kun lähdin Senegaliin etsimään töitä. Äidin tapasin viimeisen kerran 14-vuotiaana”, Mou kertoo.
Mou jätti Afrikan 17-vuotiaana. Hän matkasi Senegalista Mauritanian kautta Algeriaan ja sieltä veneellä Kanarian saarille. ”Venematka oli hyvin vaarallinen. Merellä oli paljon veneitä, joista myrsky upotti osan, ja hallitus yritti pysäyttää meidät.”
Mou siirtyi Kanarialta Barcelonaan vuonna 2008. ”Olen aina taistellut selviytyäkseni. Barcelonassa asuin ensin ghetossa noin 300 ihmisen kanssa. Eräänä päivänä hallitus tuli ja purki sen, joten olin koditon. Onneksi pääsin espacio immigranteen.”
Oikeammin espacio del inmigrantet ovat keskuksia, joissa kansalaisaktivistit yrittävät tarjota paperittomille terveys- ja sosiaalipalveluja.
Suomeenkin tuodaan muun muassa espanjalaisia tomaatteja, joiden viljely toimii pitkälti paperittoman työvoiman varassa. Tanskanen sanoo, että kaupungeissa heille on tarjolla lähinnä kaksi tapaa yrittää hankkia elanto: romunkerääminen ja piraattituotteiden katukaupustelu.
”Topmanta-myynti on laitonta, mutta romunkeräys ei. Virallista kierrätystä ei ole, joten metalliromu jätetään usein pihoille tai kadulle. Pyrimme vaikuttamaan Moun elämään kuvaamisella mahdollisimman vähän, mutta annoin kameran läsnäolon näkyä elokuvassakin”, Tanskanen selittää.
Suomeenkin tuodaan tomaatteja, joiden viljely toimii paperittomien varassa
”Minulla on ollut monenlaisia vaikeuksia. En päässyt kotiin, kun äitini kuoli. Menetin vaimoni, koska hän ei pystynyt elämään tilanteessani. Jouduin vankilaan ja menetin paperini. Rahan ja ruoan löytäminen on joka päivä vaikeaa ja koska tahansa saatan menettää kotini”, Mou listaa.
Kaiken keskellä dokumentin tekeminen toi valonpilkahduksen Moun elämään.
”Kun liikuin kaduilla yksin, ihmiset kohtelivat minua kuin ilmaa. Mutta kun Juho seurasi ja kuvasi minua, tuntui että useammat ihmiset näkivät minut ja saisivat tietää tarinani. Se antoi minulle toivoa. Haluan, että ihmiset näkevät elämäni, jotta he tajuaisivat, että mekin olemme ihmisiä.”
Barcelonaa odottamassa -dokumentti saa rakkaustarinan piirteitä, kun Mou tapaa Aleyn. ”Yleensä paperiton ei ole vaalea amerikkalainen nainen”, Tanskanen huomauttaa. Kalifornialainen Aley on saanut psykologin koulutuksen, mutta juuttunut Barcelonaan samoin kuin Mou.
Elokuvan tekeminen antoi toivoa. Haluan, että ihmiset näkevät elämäni.
”Juho ja muut eivät tunkeilleet, joten kuvaaminen oli myönteinen kokemus. Elokuvassa näkyy suunnilleen mitä muutenkin teimme. Oli hienoa nähdä, miten paljon Juho oikeasti välitti Mousta. Minä ja Mou haluamme samaa, saada paperit kuntoon ja pystyä elämään normaalisti”, Aley kertoo.
Puolisen vuotta kuvaamisen jälkeen Mou ja Aley erosivat, mutta ovat edelleen ystäviä ja pitävät yhteyttä. Muuten heidän elämänsä ja tilanteensa ei ole muuttunut paljoa. Myös Tanskanen pitää edelleen yhteyttä päähenkilöihinsä.
Barcelonaa odottamassa sai ensi-iltansa Kööpenhaminan arvostetulla CPH:DOX-festivaalilla viime keväänä. Sen jälkeen se on esitetty 15 muulla festivaalilla Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. Se on ehdolla parhaan dokumentin Jussi-palkinnolle.
”Tulin surulliseksi, kun näin elokuvan. Olen siinä aina vihainen, kierrän ympyrää ja päädyn vaikeuksiin. Luulen, että se muutti minua. Ajattelen nyt enemmän, varsinkin ennen kuin puhun, ja pidän itsestäni parempaa huolta”, Mou miettii.
Tanskanen nosti siis elokuvallaan peilin Moun eteen. Mutta olennaisempaa on, että mustavalkoisella esikoiselokuvallaan hän onnistui pyrkimyksessään antaa inhimilliset kasvot maahanmuutolle, jota ajatellaan liian helposti vain tilastoina ja ongelmana, kasvottomana massana.
- Barcelonaa odottamassa (Waiting for Barcelona), Suomi 2018. Dokumenttielokuva, ohjaus ja käsikirjoitus Juho-Pekka tanskanen. Tuotanto Isabella Karhu / Danish Bear Productions Oy
Elokuva Barcelonaa odottamassa on Jussi-ehdokkaana 2019 parhaan dokumenttielokuvan sarjassa.
