Hyppää pääsisältöön

13 kertaa Matti Nykänen

Matti Nykänen taustallaan mäkihyppykuva hänestä
Matti Nykänen taustallaan mäkihyppykuva hänestä Kuva: Yle Matti Nykänen

Matti Nykänen oli yksi monista Ylen Urheilu-Suomen haastateltavista kaksi vuotta sitten. Helmikuun 15. päivänä 2017 tehdyssä haastattelussa Nykänen puhui avoimesti ja hyväntuulisesti urastaan ja repaleisesta elämästään.

"Kyllä on ollut ihan kaaosta. Juttuja on tehty kynällä ja värittämällä aika perkeleesti, mutta ei se mulla helppoa ole ollut. Jotkut on sanonut että itsepähän itsensä on tuohon ajanut. Tästä kaaottisuudesta selviäminen on se ihme, mikä mussa on. Mä kuitenkin pyrin nousemaan ja olemaan se normi-Matti ja olenkin. En ole ajanut ihan itseäni sinne alimpaan helvettiin, vaikka ei se kaukaa ole hiponut. Se ihmetys ihmisille on, että millä helvetillä toi on tuolta saatanan montusta voinut vielä nousta ylös ja olla normikansalainen. Ehkä se johtuu tosta urheilutaustastakin. Siinäkin on elämäniloa ja poltetta, halua rakastaa maailmaa. Se on mulla sydämessä. Se on varmaan se asia, miksi tässä ollaan vielä kuitenkin."

Mäkikotka Nykänen oli ikoninen suomalaisurheilija, kansallinen idoli ja pitkäaikainen mediajulkkis, hahmona samaa suuruusluokkaa kuin Paavo Nurmi, Marja-Liisa Kirvesniemi ja Juha Mieto. Sen lisäksi, että Nykänen kertoi itsestään, pyysimme Urheilu-Suomen haastattelusessioissa 2016-2017 myös muita haastateltavia kertomaan näkemyksensä Nykäsestä. Tässä on niistä kolmetoista, lyhyesti ja vähän pidemmin.

Toni Nieminen, mäkihyppääjä

Matti oli mulle selkeä idoli, se urheilija, jota seurasin todella tarkalla silmällä lapsuudessa. Aina kun Matti pärjäsi, se myöskin ruokki sitä omaa kipinää, että jonain päivänä mäkin haluaisin olla tuolla. Kaikki mäkikilpailut, mitkä televisiosta tuli, piti seurata. Ensin katsottiin televisiosta, kun Nykänen pärjäsi ja tuuletti yleensä voittoa kisojen jälkeen. Sitten vielä iltamyöhään hiihtosukset jalkaan ja leikkimään Matti Nykästä pihametsiin ja mäkiin, rakentamaan hyppyrimäkiä. Oslon usvaisen voittohypyn olen jälkikäteen nähnyt monta kertaa. TV-kuvasta ei nähnyt mitään, mutta sieltä sumun läpi Matti nuorena miehenä tuli ja voitti maailmanmestaruuden. Eihän Nykäsen tarina olis oikein millään muulla tavalla voinut alkaakaan.

Kaj Kunnas, urheiluselostaja

Hän on mulle herkkä, ehkä vähän ressukka. Siis sillä lailla, että häntä on todella paljon käytetty hyväksi. Kun nuorena tulee tosi hyväksi tosi nopeasti, niin se ei ole helppoa. Mutta kyllä mä muistan Calgaryn 1988, olihan se huikeeta, kun kaveri voitti kultaa toisensa jälkeen. Kyllä Matti oli mulle sankari silloin. Me tiedetään että on Matissakin varmaan se konna asunut näiden kaikkien vuosien aikana - kuten meissä kaikissa.

Tuomas Kyrö, kirjailija

Suuri filosofi. En tiedä onko niin ylivoimaista urheilijaa ollut, kun mitä se oli Calgaryn olympialaisten aikaan -88. Viitsi olla siinä vaiheessa varmaan pari kuukautta juomatta, niin oli vielä ylivoimaisempi, koska voitti myös humalassa kaikki kilpakumppaninsa, joista puolet oli myös humalassa siinä vaiheessa. Mut siitähän ei puhuta mitään. Sittemmin turha siihen on säälinsekaisesti sekaantua, minusta tuntuu että Matti kuitenkin aika paljon tietää mitä tekee. Osoitus siitä, että se on hankala ammatti tommonen, mistä jäädään eläkkeelle kolmekymppisenä. Koulut jäänyt tietenkin käymättä, kun olet maailman paras 12-vuotias, ja opettaja ja valmentaja sopii yhdessä, että parempihan se on kun käy treenaamassa, kun nukkuu ja häiriköi ja ryöstää kioskeja vapaa-ajallaan. Mutta mitä siellä sitten on sen uran jälkeen, jos kaikki on keskittynyt siihen treenaamiseen ja kilpailemiseen? Mistä saa adrenaliinipiikin ja endorfiinin, minkä urheilu toi?

Antti Ruuskanen, keihäänheittäjä

Minustakin piti joskus tulla Matti Nykänen ja Matti oli nuorena poikana yksi idoleista. Ensimmäisen urheiluvammankin sain Matin takia. Kotimäestä hyppäsin, olinko neljän vai viiden, mursin kyynärpään.

Kiira Korpi, taitoluistelija

Matti Nykänen... Ehkä tää hiljaisuuskin kertoo, että on hahmo, joka mietityttää. Mahtava sankari, mäkikotka aikoinaan, mutta varmaan osittain vähän väärinymmärretty uran jälkeen. Olisi kiva tuntea paremmin.

Karo Hämäläinen, kirjailija

Matti Nykäsessä on varmaan paljon samaa kuin Paavo Nurmessa siis, intensiivinen suhtautuminen kaikkeen mitä teki, mutta Matti Nykäsessä ne ilmemismuodot tai kanavoitumiset olivat aivan toisenlaiset 180 astetta eri suuntaan kuin Paavo Nurmella, joka oli pedantti, tarkka huolellinen, kurinalainen. Matti Nykänen on taas aika toisenlainen.

Pertti Tapola, urheiluselostaja

Kaikkien aikojen mäkihyppääjä. Väittäisin, että jos siihen aikaan olisi hypätty maailmancupia samaan tahtiin kuin nykyisin sitä hypätään, Nykänen olisi huomattavasti rikkaampi mies, kuin mitä tänä päivänä on. Olisi tehnyt ihan käsittämättömän kovan tilin, mutta valitettavasti silloin ei vielä. Aivan huippu-urheilija, huippumäkihyppääjä.

Juha Kanerva, urheilutoimittaja

Mattia olen aina arvostanut ja ihaillut siinä, että tommonen luonnonlapsi on saatu valjastettua urheilukäyttöön, vaikka hänellä on todettu häiriögeeni. Hän ei voi sille mitään, että on niin impulsiivinen ja äkkinäinen liikkeissään, ajatuksissaan ja teoissaan. Tätähän ei tiedetty silloin kun hän oli aktiivinen, se on vasta myöhemmin havaittu lääketieteen keinoin. Voi tietysti kysyä, olisiko järjestelmä voinut kasvattaa häntä hieman paremmin ja ikään kuin halata kuoliaaksi. Sen sijaan, että ajauduttiin riitoihin, kiistoihin, kilpailukieltoihin, kotiinlähettämisiin. Valmennuspäälikkö Kalevi Tuominen sanoi eräässä olympiakomitean hallituksen kokouksessa 1983, että hän on huolissaan siitä volyymistä, jolla Matti Nykästä viedään paikasta toiseen. Kallu Tuominen oli sen verran pitkän linjan valmentaja, että hän tajusi, että tämmönen hypetys ei voi päättyä hyvin, että nuori ihminen ei voi kestää sellaista julkisuuden painetta ja yrittää samaan aikaan harjoitella huippu-urheilijan tavoin. Se oli aika pirullinen liitto nuorelle urheilijalle, jolla ei ollut koulutusta eikä turvaverkkoa ympärillä.

Jani Sievinen, uimari

Ujous ja vaatimattomuus, mikä vanhoista haastatteluista paljastuu, upposi Suomen lapsiin. Meidän ikäisistä lapsista jokainen halusi olla Matti Nykänen, ei kukaan halunnut olla Jari Puikkonen. Näinhän se käytännössä meni, vaikka hieno urheilija oli Jarikin. Tapahtuu Matille mitä tahansa, jollain tavalla Suomen kansa tuntee isoa sympatiaa häntä kohtaan. Tuskinpa Matin seikkailut loppuu koskaan, se olisi sääli jos loppuisi. Hänellä on paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja iso onkin, herra on kokenut paljon urheilu-uran jälkeen. Mulla on ollut mahdollisuus tutustua Mattiin. Henkilönä hän on puoleensavetävä, sympaattinen, kiva jutella hänen kanssaan. Hänet muistetaan aina.

Pekka Holopainen, urheilutoimittaja

Mä olen itse tavannut Matti Nykäsen alle kymmenen kertaa. Keskittyneesti olen puhunut hänen kanssaan ehkä viisi kertaa. Mulla ei oo hänestä pahaa sanottavaa, hän oli erittäin kohtelias, analyyttinen, selvin päin. Kyllä taustalta vaistoaa, että siellä on hyvin kompleksinen ihminen. Siihen taustaan nähden ura on hämmästyttävä. Kun Matista tehdään kirjoja tai dokkareita, totuus vaihtuu aina. Hänen suustaan voi kuulla samoista asioista ihan kevyesti kahdeksan eri versiota. Ehkä vähän vähättelen tässä. Olisko vähän kuin Suomen urheilun Donald Trump?

Tapio Korjus, keihäänheittäjä

Matti on tietyllä tavalla mun sukupolvea. Hän myöskin 80-luvun puolivälin aikoihin harjoitteli Jyväskylässä, jolloin itsekin olin siellä opiskelemassa. Ei koskaan syvällisemmin tutustuttu tai oltu sillä tavalla kavereita, mutta muistan jo miten jo silloin puhuttiin lahjakkaasta jyväskyläläisestä nuoresta urheilijasta. Puhuttiin hänen hyppymääristään Jyväskylän mäessä, kovasta työnteon kulttuurista, mikä hänellä oli silloin. Muistan enemmän Matissa tämän puolen: kun on lahjoja ja valjastaa ne työnteon kautta, niin tulos voi olla tällainen. Hän on kaikkien aikojen mäkihyppääjä.

Jarmo Lehtinen, urheiluselostaja

Mattia mä seurasin vähän tarkemmin 1988 Calgaryssa, kävin tekemässä siellä hyppyrinnokalla vähän juttuja ja odottelin harjoituksissa. Näin hänet kilpailun ulkopuolellakin ja opin vähän ymmärtämäänkin häntä. Semmoinen mäkihyppääjä, että harvoin niitä tulee. Ne piste-erot, millä hän voitti kilpailuja: ei ollut epäilystäkään, kuka on paras. Uusia käänteitä tulee koko ajan, tarinaa riittää aina. Erittäin kohtelias aina toimittajille, kun nähtiin ja tavattiin. Aivan fantastinen kaveri. Kumarsi melkein linkkuun asti ja kätteli kaikkia. Sitten on se toinen puoli.

Juha Hurme, kirjailija, teatteriohjaaja

Kirjailijana näen ihan ensimmäiseksi erinomaisen hienot aforismit, lentävät lauseet, joissa ei ole mitään ilkeää nauramista vaan aivan hämmentävää oivallusta ja nasevuutta. Mä oon keräillyt niitä, niitä on julkaistu vähän nuhruisissa kokoelmissa, joita ei voi ihan suositella, niitä löytyy joka paikasta. Mulla on niitä toista sataa, henkilökohtainen Matti Nykänen - aforismikokoelma. Olen saanut niistä valtavasti mielihyvää, mitä kirjallisuudesta saadaan, mitä sanataide antaa. Miten ovelasti voi sanoilla tavoittaa jonkun tilan, olla hauska, olla monesti myös itseironisesti hauska, mitä Nykänen epäilemättä on. Kaveri, joka on ollut ton tason mäkihyppääjä, levylaulaja, kunnallispoliitikko, sitten median hyväksi käyttämä että median hyväksikäyttäjä. Nykänen on pelannut tätä peliä itsekin, istunut vankilassa, tuottanut saippuadraaman, Matti ja Mervi -projektin sen toisen osapuolena. Tässä menee vähän samalla tavalla hiljaiseksi kuin Rautavaaran edessä, joka oli työväen jätkä, sitten tämmönen komea filmihurmuri, kitaristi, muusikko, erinomainen laulaja, keihäänheittäjä, jousiampuja, siis maailman kärkeä kummassakin. Tossa aletaan olla jonkun tosi harvinaisen lähellä. Nykäsen dokaaminen ja pitkitetty itsetuho tuo tietenkin varsin traagisen säikeen hänen persoonaansa, mutta se ei selitä kaikkea, se ei mulle synkistä hänen hahmoaan. Tähän asti hän on kuitenkin noussut. Jos mä yhtään mihinkään uskoisin, mä oikein rukoilisin Matti Nykäsen puolesta, että se jaksaisi vaan painella eteenpäin. Nyt mä voin vain lempeästi toivoa sitä. Se on mulle suuri sankari. Ei sen dokaamisen tähden, vaan sen tähden että se ei ole lannistunut dokaamisensa ja sekoilun alle, vaan tullut sieltä. Ihan hämmentävä. Tapsa teki ton saman vähän ylevämmin, mutta ehkä se on meidän ajalle juuri oikein että Matti Nykänen tekee sen alevammin kuin Tapsa, mutta samaa suuruutta siinä on.

Ollen koulukiusattu, vähän hidas pikkupoika, niin pitkälle Matti lensi sieltä Jyväskylän harjun kupeesta. On lentänyt ja lentää edelleen.