Hyppää pääsisältöön

Kolumni: Missä olit, kun kuulit Frontside Ollien ensimmäisen kerran?

Robin Rauhassa-sarjassa
Vuonna 2012 Robin oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Robin Rauhassa-sarjassa Kuva: Yle / Miikka Varila robin rauhassa

"Muistan elävästi tammikuisen iltapäivän ja kuhinan lukion tietokoneluokassa, kun Frontside Ollie julkaistiin", kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Markku Haavisto.

Kuluneiden vuosien aikana Robinista on kasvanut yksi Suomen suosituimmista artisteista, joka seuraavaksi kokeilee kantimiaan ulkomailla.

Me tehtiin tää -kappale paketoi Robinin suomenkielisen uran, mutta tähtitaipaleen alkupistettä ei voida ohittaa.

Yhden hitin ihmeen sijaan Frontside Olliesta tuli sukupolvikokemus.

Youtube-video hyppeli silmille Facebook-seinältä, kun kaveri toisensa jälkeen jakoi kappaletta eteenpäin. Se levisi kaikkialle.

Muistan sen hetken, kun kuulin Frontside Ollien ensimmäisen kerran elävämmin kuin monet merkittävät uutistapahtumat.

Muistikuva tammikuisesta iltapäivästä vuonna 2012 on kirkas. Kokemuksen jakaa varmasti moni muu ikätoverini.

Muistan, miten tietokoneluokassa alkoi kuhista. Luokiokaverini törmäsivät videoon nappisilmäisestä pojasta, joka lauloi skeittaamisesta. Uteliaat silmäparit kerääntyivät katsomaan videota yhden koneen ympärille.

Lutusta ilmestystä ihasteltiin tai irvailtiin siitä, kuka hän oikein luulee olevansa. Itse katsoin artistia juuri niin ylemmyydentuntoisesti kuin lukiolainen kolme vuotta nuorempaa yläkoululaista yleensäkin katsoo.

Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan

Robinin kaltaiselle artistille vuosi 2012 oli otollista aikaa.

Kun Frontside Ollie julkaistiin, Suomen listahitit näyttivät tältä: Sokka irti, Jos mun pokka pettää, Silkkii ja niin edelleen. Suomen kieli hallitsi ja loppuvuodesta alkoi vielä ensimmäinen Vain elämää -kausi.

Nuorelta yleisöltä kuitenkin puuttui teinitähtimäinen artisti, joka tekisi suomeksi musiikkia suomalaisille. Alle viikossa Frontside Ollie keräsi yli 2 miljoonaa katselua Youtubessa, ja se oli vasta alkua.

Nuorelta yleisöltä kuitenkin puuttui teinitähtimäinen artisti, joka tekisi suomeksi musiikkia suomalaisille.

Englanninkielinen kotimainen musiikki oli lähes kadonnut listakärjestä 2010-luvun taitteessa.

Vuonna 2012 kultaa myivät vielä Diandra, Sonata Arctica ja The Rasmus. Seuraavana vuonna Isac Elliot oli ainoa englanniksi kultaa myynyt suomalaisartisti, kun hän debyyttilevyllään parkaisi Wake Up World.

Nyt tilanne musiikkikentällä tuntuu olevan toinen. Viime vuosina artistivienti Suomesta maailmalle on alkanut jälleen houkutella uusia artisteja. Ovi on raollaan ja meiltä lähdetään nyt Saksaan. Maailmanvalloitus alkaa sieltä, jos on alkaakseen.

Saksasta Alma sai alkuponnahduksensa, Robin Schulzin kappaleella laulava Erika Sirola hakee parhaillaan vauhtia ja Sunrise Avenuen Samu Haber on jo noussut eräänlaiseksi kansansuosiksi.

Uudistuneen ja laulukielen englanniksi vaihtaneen Robin Packalenin valinta tähdätä urallaan ulkomaille on rohkea ja kunnianhimoinen.

Kotimaassa vanhalla kaavalla jatkaminen olisi ollut helppoa, mutta artisti on tiennyt jo pitkään haluavansa enemmän.

Nyt hänen on kuitenkin tehtävä kaikki alusta, puhtaalta pöydältä.

Tismalleen, kuten vuonna 2012.