Hyppää pääsisältöön

Miksi puhe kulttuurisesta omimisesta hiertää niin monia?

Muusikko Wimme Saari joikaa.
Muusikko Wimme Saari joikaa Muusikko Wimme Saari joikaa. Kuva: Yle/ Juha-Pekka Inkinen saamen kieli,saamelaiset,saamelaiskulttuuri,saamelaisuus,alkuperäiskansat

Suomi on laaja maa ja täällä elää monenlaista porukkaa. Lapsena kiinnitin huomiota lähinnä itäisen ja läntisen kulttuuripiirin eroihin. Siihen väliin sitä yritti sijoittua. Jossain kaukana pohjoisessa eli kolmaskin kansa, saamelaiset.

En oppinut lapsena koulussa juuri mitään saamelaisesta kulttuurista. En osannut ihmetellä sitä. Tiesin enemmän Amerikan intiaaneista. Tein esitelmän Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen -kirjasta ja ihmettelin, miten ne uudisasukkaat siellä olivat saattaneet kohdella niin huonosti alueella jo heitä aikaisemmin elänyttä vähemmistöä.

Piirroskuva kirjasta ""Marvels of the new West : a vivid portrayal of the stupendous marvels in the vast wonderland west of the Missouri River"
Piirroskuva kirjasta ""Marvels of the new West : a vivid portrayal of the stupendous marvels in the vast wonderland west of the Missouri River" Kuva: Harold B. Lee Library intiaanit,rautatiet,hevonen

Teininä minua naurattivat Hymyhuulet-sarjan nunnukanunnukalailait, kuten kai useimpia muitakin. Ajattelin, että eivätkös ne olekin siellä Lapissa kovia ottamaan viinaa? Myös ajavat poroilla ja puhuvat pahaa meistä lantalaisista?

Olisi ehkä ollut aihetta kiinnostua intiaanien sijasta Euroopan ainoasta alkuperäiskansasta. Minulla oli monen muun tavoin hyvin hatara käsitys, mitä saamelaisten perinteinen elämäntapa pitää sisällään ja miten sitä toteutetaan nykyään. Jotain ikävää ja epämukavaa siihen liittyi, ja siksikään sitä ei ollut mukava sorkkia.

Saamelaiset olivat minulle jotain kaukaista ja historiaan liittyvää. Kun myöhemmin luin saamelaisia kohtaan harjoitetusta sorrosta ja pyrkimyksistä hävittää heidän kulttuurinsa, suhtauduin kulttuurin tuhoon, kuin se olisi jo peruuttamaton. Jäljelle oli jäänyt vain kaupallisiin tarkoituksiin valjastettu eksotiikka, poronnahkainen matkamuisto ja kiinassa valmistettu neljän tuulen hattu.

Matkamuistoja Helsingin kauppatorilla 27.8.2017.
Matkamuistoja Helsingin kauppatorilla 27.8.2017. Kuva: Katriina Laine/ Yle matkamuistot,helsingin kauppatori

Saamelaisten aktivistien ääni alkoi lopulta tihkua välinpitämättömyyden muurin läpi minunkin korviini. Tajusin, että sorto jatkuu edelleen. Suomen nykyinen saamelaispolitiikka rajoittaa järjestelmällisesti saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamista. Oikeuslaitos jättää huomiotta YK:n rotusyrjintäkomi­tean saamelaisten syrjintää koskevat huomautukset.

Suomi ei ole vieläkään ratifioinut saamelaisten oikeuksia vahvistavaa kansainvälistä ILO-sopimusta. Näin toimii siis Suomi, joka haluaa näyttäytyä demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaana ja käyttää maabrändiä luodessaan estottomasti hyödykseen Lapin eksotiikkaa.

Tämä toimikoon alustuksena, kun loikkaan varsinaiseen aiheeseen, eli kulttuuriseen appropriaatioon eli omimiseen. Monella nousevat niskakarvat pystyyn ja aseesta poistetaan varmistin, kun tämä ilmiö nostetaan esille. Minä väitän, että kiivastelu aiheen ympärillä johtuu sen vaikeudesta. Asia ei ole selkeä ja mustavalkoinen. Appropriaation tunnistaminen vaatii jatkuvaa harkintaa ja asioiden taustojen tutkimista.

On helppo todeta, että kulttuurista lainaamista tapahtuu aina ja joka paikassa, eikä vaikutteiden siirtymistä voi estää. Se ei tarkoita, etteikö lainaamista voisi erottaa varastamisesta. On eri asia kiinnostua vaikkapa jostain toisen kulttuurin ruokalajista ja valmistaa sitä kotona, kuin varastaa alkuperäinen resepti ja alkaa markkinoida ruoka-annoksia omalla nimellään.

Klassinen poronkäristysannos lautasella
Klassinen poronkäristysannos lautasella Kuva: Wikimedia Commons Poronkäristys

Aina nousee esiin myös sulkapäähinekeskustelu. Kyllä, lapsena olemme kaikki laittaneet päähämme kopion intiaanien seremoniallisen päähineen ja tanssineet sadetanssin. Olisi kuitenkin kohtuullista, että ennen toisen kulttuurin pyhän esineen karnevalisointia ottaisimme selvää ko. kulttuurista.

Luulen, että närkästys olisi helpompi ymmärtää, jos joku keksisi ostaa perikunnilta suomalaisten sotaveteraanien kunniamerkkejä ja alkaisi käyttää niitä omassa rintapielessään, ironisesti. Tai tekisi niistä halpoja kopioita myytäväksi.

Intiaani soittaa rumpua
Kaikki intiaanitkaan eivät ole oikeutettuja kantamaan sulkapäähinettä Intiaani soittaa rumpua Kuva: Century of Progress International Exposition/creative commons Esikolumbiaaninen,intiaani
Veteraaneja Pirkkahallissa vuonna 2001.
Kuva on kansallisilta sotaveteraanpiäiviltä Veteraaneja Pirkkahallissa vuonna 2001. Kuva: Arja Lento / Yle sotaveteraanit,kansallinen veteraanipäivä,Pirkkahalli

Saamelaisten kohdalla puhutaan usein herkkänahkaisuudesta kulttuurisen omimisen kohdalla. Voitaisiin sen sijaan kysyä, miksi aihe on heille niin arka. Tai miksi valtaväestön on niin vaikea samaistua vähemmistön tarpeeseen suojella vaarassa olevaa kulttuuriperintöään. Miksi emme vaivaudu ottamaan selvää? Koska tieto lisää tuskaa.

Pohjoismaissakin on – ei niin kovin kauaa sitten – syyllistytty vähemmistöjen pitämiseen alempiarvoisena ja yritetty sulauttaa heitä valtaväestön kieleen ja kulttuuriin. Suomessa elää edelleen saamelaisia, jotka elivät suuren osan lapsuudestaan asuntolakouluissa eristettyinä omasta kielestään ja kulttuuristaan. Karujen kokemuksien traumatisoimina he eivät siirtäneet omille lapsilleen äidinkieltään, etteivät nämä joutuisi kokemaan samoja kauhuja. Nyt uudet sukupolvet yrittävät elvyttää katoamassa olevia kieliä.

Samer och renar i Jokkmokk.
Samer och renar i Jokkmokk. Kuva: Mostphotos/Bert Eriksson saamelaiset,saamelaiskulttuuri

Saamelaista kulttuuriperintöä on kohdeltu kuin se olisi osa jotain jo kadonnutta historiallista kehitysvaihetta. Samalla sitä on valtakulttuurin taholta käytetty häikäilemättä hyväksi esimerkiksi matkailun edistämisen nimissä. Olemme nähneet noitarumpuja ravintolan somisteina, kohdanneet halpakopioita saamelaisten asusteista myynnissä pilailukaupoissa ja meille on tuotteiden ohessa myyty hatara käsitys Lapissa aikoinaan harjoitetusta eksoottisesta luonnonuskonnosta. Kannattaisi muistaa, että aito saamelainen kulttuuri elää yhä ja yrittää elpyä valtakulttuurin puristuksessa.

Saamelaiset eivät ole turhasta loukkaantujia. He yrittävät suojella elinkeinojaan, asuinalueitaan ja kulttuurisia erityispiirteitään. He taistelevat vahingollisia stereotypioita vastaan ja haluavat saada osan kulttuurinsa hyväksikäytöstä saadusta hyödystä itselleen.

Kolme saamelaispukuihin pukeutunutta henkilöä
Kolme saamelaispukuihin pukeutunutta henkilöä Kuva: Vesa Toppari saamelaiskulttuuri

Inspiroituminen ei ole kiellettyä. Vaikutteita saa hakea. Jos saamelaiskulttuuri kiinnostaa, olisi kohtuullista että tehdään yhteistyötä saamelaisten kanssa. Jos ei ole varma, onko sopivaa lainata omaan tekemiseensä jotain toiseen kulttuuriin kuuluvaa, voi aina kysyä.

On vaikeaa olla koko ajan hereillä ja valmiina haastamaan oma ajattelutapa ja tottumukset. Siinä erehtyy välillä ja joutuu myöntämään tehneensä ja tekevänsä edelleen virheitä. Ihmisyys mitataankin siinä, että osaa asettua heikomman asemaan, on valmis myöntämään virheensä ja muuttumaan.

Saamelaiset asuttavat laajaa aluetta. Siksi heidän kulttuurinsakaan ei ole yhtenäinen. Kieliäkin on kymmenkunta. Aristoteleen kantapää kysyi dosentti Eino Koposelta Oulun yliopiston Giellagas-instituutista, mikä on saamen kielten tilanne tänään.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri