Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Nosteessa radio pääkuva

YleX Nosteessa: Maustetytöt tekee elämänmakuista masennuspoppia ja harmittelee väärin täytettyä lottolappua

Nosteessa-sarjassa Maustetytöt.
Maustetytöt kiinnitettiin festareille jo ennen ensimmäistäkään julkaisua. Nosteessa-sarjassa Maustetytöt. YleX,Nosteessa (YleX)

Uuden musiikin X -ohjelman Anne Lainto ja Ida Karimaa valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta, tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Maustetytöt.

Maustetytöt tekee syntikka- ja kitaravetoista masennuspoppia.

Uuden musiikin X:n toimittajat Ida Karimaa ja Anne Lainto kommentoivat:

– Maustetytöt nappasi kasan keikkoja isoimmilla kotimaisilla festareilla ja aimo annoksen innostunutta kiinnostusta musadiggarien keskuudessa jo ennen yhtään julkaistua kappaletta. Hyvää kannatti odottaa, sillä pitkään kypsynyt debyyttisingle Tein kai lottorivini väärin on mainion elämänmakuinen avaus. Siskoksista (Anna ja Kaisa Karjalainen) koostuvan duon soundissa kuuluu Leevi and the Leavingsin tuoma inspiraatio ja heidän musiikkinsa kuulostaa samalla sekä nostalgiselta, että raikkaalta. Maustetyttöjen sympaattisessa surkeudessa on aimo annos nykyhetkessä kiinni olevaa ulkopuolisuutta, joka samalla ei sitoudu mihinkään aikaan, mutta on erityisen totta juuri nyt.

Jos Tein kai lottorivini väärin soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Ei ole tullut ajateltua. Se voisi olla joku kaurismäkeläinen kohtaus, jossa ei tapahtuisi yhtään mitään. Matti Pellonpää istuisi sohvalla ja polttaisi röökiä aurinkolasit päässä. Tai Anna!

Miten kappale syntyi?

– Tein sen viitisen vuotta sitten, joten en enää oikein muista, mitä päässäni liikkui. Mulla on tapana tallennella ideoita kaiken aikaa lähettämällä itselleni tekstiviestejä. Muistan, että yhden idean tähän biisiin sain, kun kaverini tokaisi valomerkin aikaan baarista lähtiessämme: “Kaljaa ei jätetä. Ajatelkaa niitä Sudanin pieniä janoisia poikia, jotka haluaisivat olla kännissä”, Kaisa kertoo.

Miten kuvailette musiikkianne?

– Joku kuvasi musiikkiamme termillä masennuspop, joka on omasta mielestämme ehkä paras kuvaus.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Mikä sai teidät aloittamaan musiikin tekemisen?

– Kotona isä soitti c-kasetteja ja rämpytti kitaraa. Lapsena meidän ehdoton suosikkiyhtyeemme oli Beatles, jonka biisejä kuuntelimme ja lauloimme. Kun tulimme tiettyyn ikään, halusimme koettaa omia taitojamme.

Minkälainen musiikillinen menneisyys teillä on?

– Vaalan kansalaisopistossa Kaisa kävi harmonikkatunneilla. Anna puolestaan soitti klassista kitaraa. Kymmenvuotiaina innostuimme karaokesta ja aloimme käydä karaoketansseissa laulamassa. Ensimmäisen oma bändimme, Kanelin, perustimme vuonna 2008. Sen jälkeen Kaisalla on ollut myös Ehkä -niminen duo.

Mitkä ovat tähänastisen uranne suurimmat saavutukset?

– Tällä hetkellä saavutukselta tuntuu ensimmäisen saaminen sinkun ulos. Siinä kesti niin kauan, että meillä meinasi pettää jo hermot. Myös tulevan kesän festarikeikat lämmittävät mieltä.

Mitä keikkaa jännititte eniten?

– Kyllä se oli ihan ensimmäinen Maustetyttöjen keikka vuosi sitten maaliskuussa. Tosin kaikki keikat jännittävät aina Annaa. Sillä ei tunnu olevan merkitystä, missä tai mikä keikka se on.

Mitä bändiä tai artistia haluaisitte päästä lämppäämään?

– Se ikä, kun fanitti jotain bändiä niin kovasti, että halusi kuollakseenkin päästä tapaamaan bändin jäsenet, tai vielä parempaa, päästä lämppäämään niitä, taitaa olla ohi. Olemme soittaneet monien mukavien bändien kanssa, ja toivon mukaan soitetaan tulevaisuudessakin. Takahuoneessa sen vasta saa tietää, ovatko ne hyvää seuraa vai ei. Me olemme todella huonoa seuraa, kun ei edes juuri puhuta.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia teillä on?

– Eipä suurempia. Olisimme tyytyväisiä, jos saisimme pitkäsoiton tämän vuoden aikana pihalle.

Maustetytöt kävi vieraana Teppo Vapauden Rockshow'ssa. Kuuntele haastattelu tästä!

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!

Maustetytöt esiintyvät myös uudessa musiikkibisneksen maailmaan keskittyvässä Unelmia ja studiohommia -sarjassa. Jakson voit katsoa Areena-upotteena tästä alta!

Juttua muokattu 25. helmikuuta kello 13:36: lisätty Unelmia ja studiohommia -upotus.