Hyppää pääsisältöön

Jakub Orlinski debytoi kontratenorikärkeen

Puolalainen Jakub Jozef Orlinski on Erato-yhtiön tarjokas kuumentuneille kontratenorimarkkinoille, joilla toinen toistaan komeammat nuoret miehet laulavat barokkioopperoiden sankariaarioita kovaa ja korkealta. Orlinskin debyyttilevy "Anima Sacra" poikkeaa joukosta edukseen Orlinskin tasalaatuisella äänellä sekä harvinaisella kirkkomusiikkiohjelmistolla.

Anima Sacra / Orlinski
Anima Sacra / Orlinski Uudet levyt

Levykannessa Orlinski poseeraa paljas ylävartalo satiiniin verhottuna - stailauksen tarkoituksena lienee herättää kohdeyleisössä muitakin kuin hengellisiä mietteitä. Sama tarkoitus on ollut myös levyn säveltäjillä, jotka on kaivettu syvältä Euroopan käsikirjoituskokoelmista. Fago, Terradellas, Sarro, Feo, Schiassi, Durante ja kumppanit sävelsivät pätevää musiikkia, jonka tyyli ja tunneskaala olivat lähellä ajan oopperaa. Varsinaiset miekanheilutusaariat kuitenkin puuttuvat, mikä on hyvä. Vaikka nykyiset kontratenorit ovat hioneet falsettiäänensä tasaiseksi ja täyteläiseksi, lyyrinen tunneilmaisu sopii fakille paremmin kuin äänitykitys. Debyytti osoittaa siis Orlinskilta taktista kypsyyttä.

Rahkeet olisivat kyllä riittäneet tykitykseenkin, sillä Orlinskin äänen kvaliteetti on poikkeuksellisen tasalaatuinen koko rekisterissä, eikä honotusta tai muita ärsyttäviä kontratenorimaneereita erotu. Jos kontratenori on tuntunut luonnottomalta tai ärsyttävältä äänialalta, tämä levy saattaa korjata käsityksen. Orlinskin ainoa maneeri on sävelten loppuun ilmaantuva, epävarma ja tuskin havaittava vibrato.

Orlinskin kanssa kirkollisiin tunnelmiin eläytyy Euroopan parhaisiin kuuluva periodiorkesteri Il Pomo d'Oro. Lempeän armon äärellä orkesteri rauhoittuu ihailtavan pitkälinjaisiin ja puhtaisiin tunnelmiin, ja dramaattisemmissa oratoriokohtauksissa menohaluja riittää rempseään italotyyliin, mutta kapellimestari-urkuri Maksim Jemiljantshev pitää paketin tiukkana. Onneksi luutisti Luca Pianca punoo musiikin sekaan myös tarpeellista vapautta.

"Anima Sacra", kirkollisia barokkiaarioita, säv. Fago, Heinichen, Terradellas, Sarro, Feo, Zelenka, Hasse, Schiassi ja Durante. - Jakub Jozef Orlinski, kontratenori, ja Il Pomo d'Oro/Maksim Jemiljantshev. (Erato, 0190295633745)

Kuuntele Uudet levyt 12.2.2019, toimittajana Kare Eskola.

  • BIS-yhtiön parhaat joulureseptit maustetaan kansanmusiikilla

    Levyarvostelu

    Oman jouluni voimasoittolistalta löytyy levy-yhtiö BISin kaksi Folkjul-levyä, joilla ruotsalainen kansanmusiikki ja Gunnar Idenstamin urkusärmikkyys yhdistetään tuttujen joululaulujen säkenöiviin kuorosovituksiin. Hyvää joulureseptiä ei kannata liikaa muuttaa: BIS leipoo samalla ohjeella joululevyjä myös norjalaisten kanssa. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2014 ja uusi täksi jouluksi.

  • Ilmiliekin ja Salokosken joulu loistaa yksinkertaisesti kuin kynttilä

    Levyarvostelu

    Laulaja Emma Salokoski ja Suomi-jazzin ykköskvartetti Ilmiliekki ovat aiemmilla yhteislevyillään luodanneet suomenruotsalaista kansanlaulua ja runoutta. Nyt ilmestynyt joululevy kurottaa suomenkielisen kulttuurin puolelle ja omiin sävellyksiin ja sanoituksiin, mutta jatkaa musiikillisesti samaa linjaa.

  • Joulun tapahtumarikkain oratorio on koottu varhaisbarokin helmistä

    Levyarvostelu

    Joulun käyttömusiikissaan varhaisbarokin saksalaiset kanttoriurkurit käsittelivät työnsä puolesta joulun kaikkia tapahtumia ja tunnelmia. Ei siis ihme, että tämän joulun etevin jouluoratorio on kasattu laittamalla sopivia barokkilöytöjä joulutapahtumien mukaiseen järjestykseen. Asialla on mainio Clematis-yhtye, joka on kaivanut arkistoja syvältä mutta hyvin levylleen O Jesulein.

  • Monteverdi saa joulun säihkymään

    Levyarvostelu

    Säihkettä ja suurenmoisuutta jouluunsa saa kätevällä ja ekologisella tavalla, kun lainaa ne Venetsian jouluvespereistä 1600-luvun alusta. Silloin säveltäjämestari Claudio Monteverdi ahkeroi Pyhän Markuksen katedraaliin niin juhlavia joulumusiikkikokonaisuuksia, että niitä tultiin kuuntelemaan ympäri Eurooppaa. DG-yhtiön jouluisella kärkituotteella kuullaan tällainen jouluvesper kapellimestari Andrea Marconin ennallistamana, ja harvoin on joulu kuulostanut yhtä komealta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua