Virtauksen kaupungissa on ollut jatkuva muuttoliike. Osa Uuden Päivän hahmoista oli mukana sarjan alusta loppuun, mutta joidenkin tarinaa seurattiin vain muutaman kauden ajan. Kertaa, kuka kukin on!

Ensio Haavisto - Vallaton isoisä
Askon ja Elinan isä Ensio on eläkeläinen, joka ei millään malttaisi jäädä keinutuoliin. Ensio teki monien sukupolvensa suomalaisten tapaan elämäntyönsä Ruotsissa, Volvon tehtaalla. Kun tehdasta saneerattiin, Ensio joutui varhaiseläkkeelle ja palasi Aino-vaimonsa kanssa synnyintilalleen Haavistoon, Askon perheen pariin. Ensio sekaantuu aikansa kuluksi hanakasti poikansa Askon asioihin, mutta työhalujakin hänellä yhä riittää, joten hän niitä myös hankkii. Vakava sairaus pysäyttää kuitenkin lopulta elämänhaluisen Ension aikeet.
Mukana tuotantokausilla 1-4
Henrik Paltamo - Salaromanttinen kiukkupussi
Pitkä ura lääkärinä on koulinut Paltamosta elämän raadollisuuden kitkerän tulkin, joka jaksaa kuitenkin yhä kaivata rakkautta. Paltamo on Virtauksen terveyskeskuksen arvostettu lääkäri, vaikkei häneltä potilailleen, varsinkaan ”elämäntapasairaille”, juuri myötätuntoa heru. Elämänsä varrella parisuhteissaan pettynyt Paltamo on katsonut parhaaksi vanheta yksin. Hänen nuoruudenihastuksensa Ainon paluu Virtaukseen herättää hänessä kuitenkin vielä kerran haikean ajatuksen siitä, että elämä olisi voinut mennä myös toisin. Lääkärinä, oman piilevän sairautensa parhaana asiantuntijana hän kuitenkin tietää, että se meni jo.
Mukana tuotantokausilla 1-2

Raimo ”Kukko” Koistinen - Puhelias puuhamies
”Kukko” Koistinen on pitkän bändiroudarin uran varrella kertyneitä anekdootteja pursuava Virtauksen lukion jokapaikan höylä. Virtauksen lukioon esitysteknikon hommiin Kukon houkutteli Lissu Kanerva, jonka Irvikissat-bändin roudarinakin Kukko ehti aikanaan hääriä. Samalla Lissu pelasti pahasti alkoholisoituneen Kukon juomasta itseään hengiltä. Tästä Kukko tuntee Lissua kohtaan syvää kiitollisuutta, mikä saa jopa palvonnan piirteitä. Asko Haavistoon Kukon yhdistää muun muassa ruuanlaittoharrastus, vaikka tämän vannoutuneen vanhanpojan parisuhdeneuvot ovatkin välillä aika outoja. Lukion oppilaille Kukko on lempeä ja auttavainen isähahmo, joka ymmärtää nuoria, koska on sielultaan itsekin yhä sellainen.
Mukana tuotantokausilla 1-3

Nanna Summanen - Epävarma ilopilleri
Nanna nauraa ja naurattaa, mutta jokapaikan pelleys on samalla osa tytön suojakuorta. Peruskoululainen Nanna kaipaa kovasti koulutoveriensa hyväksyntää, mutta kaiken lyöminen äänekkääksi leikiksi saa monet myös vieroksumaan häntä.
Nannan paremmin tuntevat kuitenkin tietävät, että meluisan ulkokuoren alla piilee elämän suuria arvoituksia pohtiva herkkä tyttö. Yksinhuoltajaäitinsä Päivikin kanssa Nannalla on hyvät välit – niin hyvät, että kun Nanna päättää peruskoulun jälkeen lähteä opiskelemaan lentokonetekniikkaa Ouluun, haluaa Päivikki mukaan.
Mukana tuotantokausilla 1-2
Päivikki Summanen - Sitkeä selviytyjä
Päivikki on Nannan yksinhuoltajaäiti, joka on lujasti päättänyt tulla toimeen omillaan. Päivikki synnytti Nannan 16-vuotiaana, joten koulut jäivät kesken. Erilaisilla pätkätöillä Päivikki on kuitenkin elättänyt itsensä ja tyttärensä, niukasti, mutta silti.
Miehiin on Päivikin vaikea luottaa sen jälkeen kun Nannan isä katosi kuvioista heti kun sai tietää Päivikin raskaudesta. Huolenpito Nannasta on Päivikin elämän päätehtävä, mikä alkaa pikkuhiljaa aikuistuvaa tytärtä jo vähän ahdistaakin.
Mukana tuotantokausilla 1-2
Sara Erkkilä - Kahvilan kaikentietäjä
Voimalan kahvilan vastaava on ehtymättömän kiinnostunut asiakkaittensa elämästä – ja varsinkin tulevaisuudesta. Sosiaalinen Sara rakastaa työtään kahvilan tiskin takana, kaupungin tapahtumien keskipisteessä.
Hänen välitön suhteensa asiakkaisiin saa ihmiset usein myös avautumaan huolistaan. Horoskooppeja harrastavalla Saralla onkin heille usein lohdullista kerrottavaa ,tulevaisuuden suhteen. Tarpeen tullen herttaisen oloisesta Sarasta löytyy kyllä myös kovempi puoli, sillä tieto on valtaa.
Mukana tuotantokausilla 1-2

Peetu Määttä - Sympaattinen sähläri
Peetu on Sakari Määtän pikkuveli ja holhokki, joka tempauksillaan saattaa tämän tästä isoveljenkin vaikeuksiin. Peetun ja Sakarin isä on teillä tietymättömillä ja kun heidän afrikkalaistaustainen äitinsä kuoli vaikeaan sairauteen, tuli Sakarista Peetun huoltaja. Energisen ja idearikkaan Peetun tempaukset saattavat isoveljen usein hankalaan välikäteen milloin opettajien, milloin viranomaisten kanssa. Peetu kyllä arvostaa isoveljensä huolenpitoa, mutta kapinoidakin täytyy, vaihtelevin
seurauksin. Ystävystyminen suorasanaisen Tuija Haaviston kanssa tuo Peetun elämään kaivattua lisähappea.
Mukana tuotantokausilla 1-2

Ilari Larsson - Lempeä pedagogi
Ilari on innostava tanssinopettaja, joka suhtautuu oppilaisiinsa tasavertaisesti Ilarin mielestä tanssin ilo kuuluu kaikille ja siksi hän kannustaa yhtä lailla varovaisia ensi askeleitaan ottavia kuin edistyneempiäkin lukiolaisia. Ilari ymmärtää myös oppilaiden yksityiselämän ongelmia, sillä hän muistaa vielä hyvin, millaista on olla nuori. Ilarin suhtautuminen oppilaisiinsa on niin välitöntä, että varsinkin tyttöjen piirissä häntä suorastaan rakastetaan – ja sehän saattaa aiheuttaa myös ongelmia.
Mukana tuotantokaudella 1