Hyppää pääsisältöön

Tuhkimopäivä: Huutokauppaa, ystäviä ja yksisarvisia

Kolme naista sylissään huutokaupasta huudettuja tavaroita. Lampunjalka, lautasia ja vanha punainen purkki.
Hyvien muistojen lisäksi huutokaupasta tarttui mukaan kaikenlaista tavaraa. Ansku (oik.) on selvästi innoissaan huutokaupan annista. Vierellä ystävät Johanna ja Hanna (vas.) Kolme naista sylissään huutokaupasta huudettuja tavaroita. Lampunjalka, lautasia ja vanha punainen purkki. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita

Pari vuotta sitten Ansku olisi toivonut tuhkimopäivältään adrenaliinia, laskuvarjohyppyä ja miesstrippareita. Elämäntilanteen vilkastuttua vähän liiaksikin hän lopulta toivoi jotain rauhallisempaa ja ystävät laittoivat tuumasta toimeen.

Tuhkimopäivä

Tuhkimotarinoiden innoittamassa tuhkimopäivässä kauneusalan ammattilaisista koostuva ystävärinki viettää vuorotellen kunkin jäsenensä hemmotteluviikonloppua: päähenkilö saa nauttia muiden suunnittelemasta yllätyksellisestä ohjelmasta, joka on toteutettu hänen mieltymyksiensä mukaan.

Naamioitsijan töiden kautta tutustuneet naiset halusivat järjestää toisilleen tuhkimopäiviä, sillä jokainen ansaitsee heidän mielestään tulla pyyteettömästi hemmotelluksi. Päivän aikana päähenkilö jakaa myös elämätarinansa.

Koska tuhkimopäivät järjestettiin ikäjärjestyksessä, oli viimeisenä vuorossa Ansku, joka ei koskaan ole kokenut yllätysjuhlien tuomaa jännitystä. Ensimmäinen tuhkimopäivän toivelista oli sisältänyt adrenaliinintäyteistä tekemistä laskuvarjohyppyineen ja miesstrippareineen mutta lopulta työstressistä kärsinyt Ansku halusikin vain rentoa oleilua ja meditaatiota.

– Muun muassa tikanheittoa taisin toivoa. Muille kavereilleni muistan ääneen pohtineeni, että jos minut viedään tämän työstressin keskellä laskuvarjohyppyyn, niin vähintäänkin kuolen, Ansku nauraa.

Hyppy tuntemattomaan!

Anskun oma matka alkoi jo aamulla Helsingistä ja loput porukasta odottivat häntä Tampereen juna-asemalla.

– Tampereella minua odotti hippikoristein varusteltu tila-auto, lähes unelmieni hippi-van! Ansku muistelee.

Teksti: "Hyppy tuntemattomaan" on kirjoitettu kangaspaloilla lakanaan.
Unelmien hippi-van kantoi lausetta, jonka Ansku oli lausunut tuhkimopäivän äidille Miialle. Teksti: "Hyppy tuntemattomaan" on kirjoitettu kangaspaloilla lakanaan. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita
Kaikki tuhkimopäivään osallistuvat hymyilevät kameralle hippiasusteissaan ja skumppa kädessään.
Hippi-tytöt valmiina lähtöön! Kaikki tuhkimopäivään osallistuvat hymyilevät kameralle hippiasusteissaan ja skumppa kädessään. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita

Matka jatkui koko köörin voimin kohti Keski-Suomea. Vaikka Anskun yritykset kurkkia navigaattorista matkan määränpäätä olivat sinnikkäitä, hän ei saanut vihiä tulevasta.

– Muutaman tunnin ajettuamme olin varma, että menemme jonnekin mökille, mikä olikin salainen haaveeni. Sitten käännyimme soratielle, jossa näin kyltin ”huutokaupat”.

Anskun pulssi pinkaisi oitis rytmikkääseen tanssiin, kun hän pohti mielessään olivatko he mahdollisesti menossa hänen ihailemansa Aki Palsanmäen huutokauppaan.

Sinnehän se tie lopulta vei.

– En ollut uskoa sitä todeksi. Olen fanittanut sarjaa pitkään ja puhunut usein, että mikäli minulla joskus on polttarit, haluan maaseutumatkalle Huutokauppakeisarin luo, Ansku hihkuu.

Ansku ja Aki Palsanmäki poseeraavat. Ansku halaa Akia.
Kirppis-, huutokauppa- ja vintagefani Ansku pääsi huutokauppakeisari Aki Palsanmäen kainaloon. Ansku ja Aki Palsanmäki poseeraavat. Ansku halaa Akia. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita
Ansku pyytämässä pannun pohjaan nimmaria Markulta.
Ansku keräsi pannun pohjaan nimmarit Akilta ja tietenkin myös Markulta (kuvassa). Ansku pyytämässä pannun pohjaan nimmaria Markulta. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita

Totaalista kirppis-, huutokauppa- ja vintagefania harmitti ainoastaan se, ettei hänellä ollut mukanaan miljoonaa euroa käteistä.

– Oli täydellisen ihanaa olla kaukana Helsingin vilskeestä ja työhuolista. Olin jo tässä vaiheessa niin onnellinen päivän annista, että reissu oli ollut joka tapauksessa täysi kymppi huolimatta siitä, mitä muuta vielä tekisimme, Ansku iloitsee.

Rauhoittumisen vuoro

Kun jokainen oli saanut kauppansa tehtyä, oli aika siirtyä rauhoittumaan ja rentoutumaan tunnelmalliselle mökille. Skumppalasit kilisivät ja juttu lensi, sauna ja takkakin laitettiin lämpiämään.

Joukko naisia laittamassa iltapalaa, yksi näyttää peace-merkkiä.
Iltapalaa uskomattomalle naisjoukolle! Joukko naisia laittamassa iltapalaa, yksi näyttää peace-merkkiä. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita
Kolme valkoista yksisarvisfiguuria pöydällä.
Ansku sai kaipaamaansa rauhaa ja henkistä hyvinvointia yksisarvishoitolasta. Kolme valkoista yksisarvisfiguuria pöydällä. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita

Mökillä oli kaikki, mitä Ansku oli saattanut toivoa. Yhteistä aikaa, metsä, mökki, palju, luonto ja rauhallisuus.

Mutta yllätykset eivät loppuneet siihen, sillä ystävät halusivat ruokkia myös Anskun hengellistä puolta.

– Uskon universumiin, enkeleihin ja toiseen todellisuuteen. Siksi ystäväni varmaan veivät minut yksisarvishoitoon. Se oli uusi ja varsin kiva kokemus. Opettelimme maadoitusta ja suojaamista sekä juttelimme ”hömppäjuttuja”.

Miia työntää ostoskärryjä, joissa Ansku istuu kyydissä.
Ennen yksisarvishoitoa myös vähän shoppailtiin Tuurissa. Miia työntää ostoskärryjä, joissa Ansku istuu kyydissä. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita

Puuttuvia äitejä ja siskoja

Tuhkimopäivän kulkuun kuuluu myös aina hetki, jolloin päähenkilö kertoo oman elämäntarinansa. Ansku on pitänyt muiden tarinoita aina hyvin opettavaisina hetkinä. Silloin voi kuulla ystävistään asioita, joita ei työn lomassa tulisi välttämättä jaettua.

Elämää ääneen kerratessani tajusin, miten paljon matkaani on mahtunut ja miten ylpeä voin saavutuksistani olla.― Ansku

– Olin ajatellut, ettei minun elämäntarinassani välttämättä ole mitään ihmeellistä tai uutta, koska olen nuorin. Muut ovat kokeneet niin paljon enemmän. Elämää ääneen kerratessani kuitenkin tajusin, miten paljon matkaani on mahtunut ja miten ylpeä voin saavutuksistani olla, hän kertoo.

Ansku menetti äitinsä joitain vuosia sitten ja siksi nämä naispuoliset kollegat ja ystävät ovat hänelle tärkeä kanava jakaa äiti-tytär -juttuja.

– Tämä porukka on minulle puuttuvia äitejä ja siskoja, jotka onnellisen tapahtumasarjan kautta sain elämääni lähes kymmenen vuotta sitten. Voin kysyä heiltä kaikki vinkit työasioista kokkaukseen ja pyytää apua kaikkiin arki- ja ihmissuhdepulmiini, Ansku sanoo kiitollisena.

Tuhkimopäivän merkitys on ollut Anskulle suuri.

Koko porukka huutokauppakeisarin porteilla.
Kati (vas.), Johanna, Miia, Merja, Ansku, Tarja ja Hanna. Koko porukka huutokauppakeisarin porteilla. Kuva: Miia Leppäaho Tuhkimotarinoita
Mieltymykseni oli otettu huomioon aina menopelin koristelusta tarjoiltavan suklaan tummuusasteeseen.
― Ansku

– Tämä oli minulle ennen kaikkea hengähdystauko ihanan naisporukan kesken sekä tietynlainen kertaus omasta elämästä. Se, että ystäväni olivat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä minun elämääni kuuluu, oli koskettavaa. Se, että he olivat järjestäneet viikonlopun vain juhlistaakseen minua ja se, että mieltymykseni oli otettu huomioon aina menopelin koristelusta tarjoiltavan suklaan tummuusasteeseen, sai ja saa sydämeni rakkaudesta ja kiitollisuudesta sekaisin edelleen, Ansku sanoo.

– Tällaisia juttuja kaikki tarvitsisivat ehdottomasti lisää! Eikä siihen aina tarvita mitään sen ihmeellisempää syytä kuin tämä elämä tässä.

Tutustu myös Miian, Merjan, Tarjan, Katin, Hannan ja Johannan tuhkimopäiviin.

Lisää ohjelmasta

  • "Mun piti vaan hyväksyä se, että mulla ei ole äitiä"

    Kukaan ei tiennyt, minne Tiinan äiti lähti.

    Äidittömyys jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Terapiassa Tiina oivalsi viimein, että vaikka hän kuinka toivoo, hän ei tule koskaan saamaan kaipaamaansa äitiä. Hänen oli päästettävä irti menneisyydestä ja alettava rakentaa omaa elämäänsä. Nykyään Tiina ei ole äitiinsä missään yhteydessä.

  • Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa

    Rahat ei riitä, velat painaa ja elämänilo katoaa.

    "Minulla oli neljä työtä ja velkaakin 10 000 euroa. Joskus ei ollut ruokaakaan kaapissa, mutta kaikista tärkeintä minulle oli, että pojat saavat jatkaa jääkiekkoa! Joku voi sanoa, että oliko pakko tai että turhaa valittamista, mutta halusin, että heillä säilyy edes yksi asia elämässä avioeromme jälkeen. Pojat menettivät eron myötä kodin, kaverit, kielen ja jopa kotimaansa. Minulle oli tärkeää, että he saivat jatkaa jotain, mikä oli heille rakasta", Minna kertoo.