Tositapahtumiin pohjautuvassa draamassa Beautiful Boy tarkastellaan hyvän perheen pojan joutumista huumekoukkuun ja seurataan isän taistelua lapsensa elämän pelastamiseksi. Kaunistelematon kuvaus on ajankohtainen Yhdysvalloissa raivoavan opioidikriisin takia. Siitä syytetään lääkefirmoja, joiden häikäilemätöntä kaupankäyntiä ihmishengillä puidaan oikeudessa kevään aikana.
Beautiful Boy on belgialaisohjaaja Felix van Groeningen (The Broken Circle Breakdown) ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Se pohjautuu David Sheffin ja tämän Nic-pojan omaelämäkertoihin.
Elokuvassa tuodaan esille huumeriippuvaisen henkilön ja hänen perheensä elämä huippuhetkinä ja syvän tuskan keskellä. Aitoja tunteita ja aiheita käsittelevä van Groeningen ei tarjoa helppoja ratkaisuja, toisin kuin suurin osa Hollywood-elokuvista.
Oscar-ehdokas Timothée Chalamet (Call Me By Your Name, 2017) palkittiin Nicin roolista Golden Globe- ja Bafta-ehdokkuuksilla. Isää näyttelee Steve Carell (mm. Konttori-sarja, Foxcatcher, Vice).

Lukiossa hyvin pärjännyt Nic suunnittelee yliopisto-opintoja, mutta hänellä on synkkä salaisuus. Nic on kirjoittanut päiväkirjaansa, miten metamfetamiini muuttaa hänen mustavalkoisen maailmansa sateenkaaren värien kyllästämäksi onnelaksi. Kokeiluna alkanut alkoholin- ja huumeidenkäyttö muuttuu nopeasti kovan luokan riippuvuudeksi.
Vaikka Nicilla on hyvät välit eronneisiin, mutta rakastaviin vanhempiinsa, kukaan ei tunnu voivan pysäyttää hänen alamäkeään. Eniten voimattomuuden tunteen kanssa painii isä, joka tekee kaikkensa auttaakseen poikaansa.
– Elokuvassa käsitellään rankkaa aihetta. Lasten kasvamiseen ja kehitykseen kuuluu oppiminen ja kokeileminen. Tien varrella vaanii myös vaaroja ja sudenkuoppia. Vanhempana voi vain tehdä parhaansa ja toivoa, että mitään pahaa ei tapahtu. Muistan arvostaa sitä, että minulla on hyvä suhde lapsiini. Halaan heitä aamuisin hieman pitempään kuin ennen, Carell myöntää KulttuuriCocktailille London-hotellissa Hollywoodissa.
Carellilla ja tämän Nancy-vaimolla on 18-vuotias tytär ja 14-vuotias poika.
”Opioidikriisi vaikuttaa ystäviini kaikkialla”
Kuten Nicin tapauksessa, särkylääke- tai huumekoukkuun jääminen johtaa kierteeseen, joka päättyy liian usein hautaan.
Yhdysvalloissa uhreja niittävä opioidikriisi on tästä konkreettinen esimerkki, jolle ei näytä tulevan loppua. Koukuttavien ja vahvojen opioidi-kipulääkkeiden yliannostukseen menehtyy 150 ihmistä päivässä.
CDC:n (Tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukset) mukaan Yhdysvalloissa kuoli 2018 huumeiden yliannostukseen yli 72 000 ihmistä, joka on enemmän kuin koskaan aiemmin. Näistä 68 prosenttia johtui opioideista, joihin kuuluvat heroiini, morfiini, oksikodoni, hydrokodoni, fentanyyli ja vieroitushoidossa käytettävä metadoni.
Lääkkeeksi määrätyt opioidit, etenkin oksikodoni, ovat paljon voimakkaampia kuin oopiumi ja morfiini aiheuttaen riippuvuuden nopeasti. Fentanyylijohdos karfentaniili on niin voimakas, että sitä käytetään suurten eläinten, kuten elefanttien tainnuttamiseen. Huume on yhdistetty moniin uusiin kuolemantapauksiin eri puolilla Yhdysvaltoja.
Särkylääkkeiden käytön räjähdysmäinen kasvu kertoo toivottomuuden tunteesta koko maassa, mutta etenkin meidän nuorten keskuudessa.
Myös Suomessa suurin osa huumeongelmista liittyy opioideihin. Kun lääkäri ei enää uusi reseptiä, koukkuun jäänyt hakee apteekkituotteen korvaajaa katukaupasta eli laittomista, vieläkin vaarallisemmista aineista, kuten metamfetamiinista, heroiinista, crack-kokaiinista ja muuntohuumeista. Ja kun rahat loppuvat, kuvaan tulevat rikokset.
– Tämän takia elokuva on hyvin ajankohtainen ja tärkeä. Pidän kunnia-asiana, että sain kertoa tästä aiheesta elokuvan kautta. Opioidikriisi vaikuttaa ystäviini kaikkialla. Särkylääkkeiden käytön räjähdysmäinen kasvu kertoo toivottomuuden tunteesta koko maassa, mutta etenkin meidän nuorten keskuudessa, Timothée Chalamet tiedostaa.

Karu todellisuus
Opioidien yliannostukseen on viime vuosina kuollut useita julkisuuden henkilöitä, kuten Anna Nicole Smith, Philip Seymour Hoffman ja Prince, jonka hengitys lamaantui hänen otettuaan yliannoksen fentanyylia. Näyttelijä Heath Ledgerin kuolema 2008 opioidien ja unilääkkeiden yliannostukseen vaikutti Chalametiin syvästi.
– Olin suuri Batman-fani lapsena. Näin Yön ritari -elokuvan 13-vuotiaana äitini ja isoäitini kanssa. Tajusin katsoessani elokuvaa ja Heathin suoritusta, että minulla ei ollut aavistustakaan, mitä hänen päässään liikkui. Hän inspiroi minua muidenkin elokuviensa (Patriot, The Imaginarium of Doctor Parnassus ja Ned Kelly) kautta. Heath oli suurin syy siihen, että halusin tulla näyttelijäksi.
Opioidiepidemia on pitkän kehityksen tulos, jonka taustalla on addiktioihin taipuvan ihmismielen kiinnostus huumaaviin aineisiin.
Sairastuneen syyttäminen ja syiden hakeminen addiktioon on turhaa.
– Luin aiheeseen liittyvän artikkelin, joka ilmestyi aloittaessamme kuvauksia. Siinä todettiin, että opioidikriisi ei tapahtunut sattumalta. 1960-luvulla käytettiin LSD:tä ja marijuanaa kohottamaan mielialaa ja irtautumaan todellisuudesta. Myöhemmin piristystä alettiin hakemaan kokaiinista. Ja opioideja käytetään, kun halutaan turruttaa mieli, Chalamet sanoo.
Chalamet painottaa, että sairastuneen syyttäminen ja syiden hakeminen addiktioon on turhaa.
– Se on sairaus, joka ei valikoi ketään taloudellisen aseman, rodun tai sukupuolen takia. Se koskettaa kaikkia. Miksi–kysymykseen ei ole aina vastausta. Se vain tapahtuu. Tämä on karu todellisuus, joka on hyväksyttävä. Kyse ei ole moraalisesta epäonnistumisesta, mutta silti syiden etsimiseen ja uhrin syyllistämiseen kulutetaan aikaa, Chalamet harmittelee.

Rikollista toimintaa – lääkeyritykset vastuuseen
Suuret lääkefirmat, kuten kriisin ytimessä olevaa oksikodoni OxyContinia valmistava Purdue Pharma, ovat joutumassa tilille rikolliseksi kuvatusta toiminnastaan. Purdue myönsi syyllisyytensä lääkkeen väärään luokitteluun jo 2007, mutta selvisi tuomiosta maksettuaan sakkoja satoja miljoonia euroja.
Purduen päätä vaaditaan uudelleen vadille. Sitä syytetään valehtelusta, voittojen maksimoinnista potilaiden terveyden kustannuksella ja lääkkeidensä mainostamisesta turvallisina ja ei-koukuttavina. Yli 40 osavaltiota on haastanut Purduen ja sen omistavan Sacklerin perheen oikeuteen.
Isänä jo pelkkä ajatus lapseni joutumisesta vaaraan on pelottavaa.
Oikeuden paljastamista asiakirjoista on The Guardianin ja New York Timesin mukaan löytynyt todisteita siitä, miten Purduen johtajat mahtailivat OxyContinin lanseeraustilaisuudessa 1996. He sanoivat markkinoivansa lääkettä niin tehokkaasti, että mikään ei estäisi sen voittokulkua. Markkinointistrategiaan kuului lääkäreiden painostaminen ja lahjominen sekä potilaiden syyttäminen, jos he tulivat riippuvaisiksi kipulääkkeistä.
– Isänä jo pelkkä ajatus lapseni joutumisesta vaaraan on pelottavaa. Pahinta, mitä yksikään vanhempi voi kokea, on seurata sellaiseen tilanteeseen joutuvaa lastaan, jossa hänellä ei ole mahdollisuuksia muuttaa elämänsä suuntaa, huokaa Carell.
Sacklerin perheen omaisuudeksi arvioidaan lähes kymmenen miljardia euroa. He ovat lahjoittaneet muhkeita summia merkittäville museoille, joita syytetään likaisen rahan vastaanottamisesta.
New Yorkin Metropolitan-museossa järjestettiin mielenosoitus 9. helmikuuta Sacklereita vastaan. Sisätilat muuttuivat valkoiseksi paperisateeksi, kun tekoreseptejä heitettiin alas ylemmistä kerroksista ja aktivistit makasivat protestiksi lattioilla. Museoita vaaditaan poistamaan Sacklerin nimi näyttelytiloistaan.

Ympyrä sulkeutuu
Myös kärkkäästi kipulääkereseptejä kirjoittavia lääkäreitä on syytettyinä tai odottamassa tuomiota.
Etelä-Kaliforniassa pidätettiin joulukuussa Dzung Ahn Pham -niminen lääkäri, joka määräsi opioideja ja muita vahvoja kipulääkkeitä tutkimatta potilaita. Heidän uskotaan olleen väärinkäyttäjiä tai myyvän lääkkeitä eteenpäin. Ainakin viisi potilasta kuoli yliannostukseen kolmen vuoden sisällä.
Marraskuussa 12 henkeä Los Angelesin liepeillä sijaitsevassa Borderline Bar and Grill -ravintolassa ampuneella David Longilla, 28, oli tekohetkellä hallussaan Phamin määräämiä opioideja. Tosin resepti oli kirjoitettu toiselle henkilölle Los Angeles Timesin mukaan. Huumediileriksi päätynyttä lääkäriä odottaa 40 vuoden vankeustuomio, mikäli hänet todetaan syylliseksi.
Beautiful Boy -elokuva on selkeä kannanotto opioidiepidemiaan. Carell suhtautuu varauksella elokuvan mahdollisuuksiin saada aikaan muutos.
– En halua, että elokuvaa pidetään opetusfilminä. Se ei ole dokumentti. Tietysti on hienoa, jos katsojat oppivat sen pohjalta jotain uutta. En silti halua yliarvoida minkään elokuvan vaikutusta, jossa itse näyttelen, Carell muotoilee.
Beautiful Boy Suomen elokuvateattereissa 15.2.2019.
Lisää tietoa Yhdysvaltojen opioidikriisistä The Guardianin artikkelista.
Otsikkoa muutettu 15.2.2019.