Hyppää pääsisältöön

Laura Frimanin kolumni: "Seksipositiivisuus on kauheaa"

Toimittaja Laura Frimann
Toimittaja Laura Frimann Kuva: Joonas Josefsson KulttuuriCocktail,Laura Friman

Seksipositiivisuudeksi brändätty uusi ajatusmalli kuulostaa erinomaiselta kulttuurilliselta ilmiöltä. Se pyrkii vähentämään seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää häpeää. Samaan aikaan se on monelle myös epäsamastuttavaa, vieraannuttavaa ja jopa ahdistavaa, pohtii Laura Friman kolumnissaan.

Harrastan seksiä. Tällä en tarkoita ainoastaan sitä, että vetkuttelen silloin tällöin kehoani tavoilla, jotka miellämme seksiksi, vaan myös sitä, että ihan tosissani harrastan seksiä: luen siitä, puhun siitä, kirjoitan siitä ja tutkin sitä. Se on minulle ilon, inspiraation ja uteliaisuuden lähde, johon en koskaan tunnu kyllästyvän.

Siksi ystäväni pudotti taannoin haarukkansa spontaanisti keskelle lautastaan, kun paljastin hänelle kesken lounaan, että vaikka olen yrittänyt sulattaa trenditermiä jo reilun vuoden, ”tämä seksipositiivisuusjuttu on musta aika kauheaa”.

Sinänsä seksipositiivisuudeksi brändätty uusi ajatusmalli kuulostaa erinomaiselta kulttuurilliselta ilmiöltä. Se pyrkii vähentämään seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvää häpeää, jolla näennäisesti vapautunut kulttuurimme on yhä kiistatta kyllästetty.

Kummallista kyllä, nämä käsitykset eivät ole itsestäänselvyyksiä vielä 2010-luvullakaan.

On ok kertoa ääneen nauttivansa seksistä ja on ok harrastaa sitä juuri sen verran ja siinä seurassa kuin haluaa, seksin ei tarvitse kuulua vain parisuhteeseen, ja niin edelleen.

Kummallista kyllä, nämä käsitykset eivät ole itsestäänselvyyksiä vielä 2010-luvullakaan.

Erityisen vapauttavia teesejä nämä ovat naisille. Siksi ihailen niitä ylpeästi seksipositiivisiksi profiloituneita siskoja, jotka julistavat leimautumisen, sheimauksen ja vihamielisen palautteen uhalla seksin ja seksuaalisuuden ilosanomaa ja arkipäiväistävät ja epämystifioivat niin naisten pornon kulutusta, epäkonventionaalisia parisuhdemalleja kuin masturboinnin merkitystä psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnillekin.

Allekirjoitan heidän manifestinsa ja ihailen heidän rohkeita kolumnejaan, räävittömiä podcastejaan ja uskaliaita Instagram-kuviaan. Kiitos Rosa Meriläinen, Iida Ketola-Korppila, Kaisa Merelä, Jenni Janakka, Iris Flinkkilä ja moni muu.

Näitä naisia yhdistää kuitenkin yksi asia: he puhuvat kovaa, nauravat kovaa ja nauttivat kovaa. He ovat iloisia, itsevarmoja ja häpeilemättömiä. Se ei tietenkään ole synti, mutta aika monelle myös epäsamastuttavaa, vieraannuttavaa ja jopa ahdistavaa.

Monen suhdetta seksiin ja seksuaalisuuteen määrittävät kipupisteet, kinkkiset pulmat ja jopa suoranaiset traumat.

Oli kysymys sitten kulttuurillisesta taakasta tai omasta henkilöhistoriasta, monen suhdetta seksiin ja seksuaalisuuteen määrittävät nimittäin kipupisteet, kinkkiset pulmat ja jopa suoranaiset traumat. Harva on aiheen kanssa sataprosenttisen sinut.

Silloin reteys ja rempseys voivat tuntua mahdottomilta tavoitteilta ja vastenmielisiltä vaatimuksilta.

Yhtälössä on paljon samaa kuin yhtä muodikkaassa ”boss lady” -ajatusmallissa: voimaannuttavaksi tarkoitettu ilmiö kääntyy helposti itseään vastaan.

Boss ladyiksi ja girl bosseiksi itseään nimittävät ovat harvemmin niitä, jotka etsivät epätoivoisesti seuraavaa pätkätyöpaikkaa tai miettivät, mitä ylipäätään tahtoisivat tehdä elämällään – eli suurta osaa nuorista työikäisistä.

Kun voimat ovat koetuksella ja ahdistaa, bossleidiys tuottaa menestyspaineita. Motivoimisen sijasta se lannistaa. Vaikka tämä ei tietenkään ole kummankaan ilmiön tarkoitus, valitettava lopputulos on ymmärrettävä. Kun äänessä ovat vain äänekkäimmät, keskustelu on yksipuolista ja kuva vääristyy.

Minulla on varaa ja sen myötä myös velvollisuus huomioida ne, joiden tilanne on toinen.

Kun puolueet eduskuntavaalien alla houkuttelevat äänestäjiä tekemään äänestyspäätöksensä sen perusteella, kuka ajaisi eduskunnassa juuri sinun asioitasi, kavahdan. Olen vitivalkoinen, korkeasti koulutettu, hyvätuloinen cis-ihminen. Asioitani ajaa jo valmiiksi suunnilleen ihan koko maailma. Siksi minulla on varaa ja sen myötä myös velvollisuus huomioida ne, joiden tilanne on toinen.

Olen saman ajatuksen äärellä, kun arvioin rooliani seksipositiivisessa vallankumouksessa.

Jos oma suhde seksiin on helppo ja mutkaton, on entistä olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, että noteeraa ne, joille aihe on ongelmallisempi.

Sillä vaikka jokainen vallankumous kaipaa myös urheita ja äänekkäitä esitaistelijoita, seksipositiivisen kulttuurin vahvistaminen vaatii aiheen sensitiivisyyden johdosta erityisen herkkää otetta. Tällä hetkellä äänten skaala on kapea.

Orgastisen huutojen rinnalle tarvitaan yhtä monta lempeän sensuellia kuiskausta.

Edit: Korjattu Iida Ketola-Korppilan nimi 15.2.2019.

Kommentit