Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Musiikin syntymäpäiväkalenteri pääkuva

Säveltäjä Selim Palmgrenin lyhyt suruaika – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Selim Palmgrenista.
Pohjolan Chopin. Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Selim Palmgrenista. Lassi Rajamaan piirros säveltäjä Selim Palmgrenista. Kuva: Lassi Rajamaa Selim Palmgren,Lassi Rajamaa

Kaikki kävi kovin nopeasti ja joku saattoi asiaa paheksuakin. Kun Selim Palmgrenin puolison, kuuluisan laulajattaren Maikki Järnefelt-Palmgrenin kuolemasta oli kulunut reilut puoli vuotta, alkoi uusi avioliitto.

Elettiin kesäkuun puoliväliä 1929 Turussa. Päivä oli helteinen ja menossa olivat Selim Palmgrenin (16. helmikuuta 1878 Pori – 13. joulukuuta 1951 Helsinki) Turun lilja -kantaatin kenraaliharjoitukset Turun tuomiokirkossa.

Kantaatti liittyi Turun kaupungin 700-vuotisjuhlallisuuksiin ja teoksen solistiosuuden lauloi Selimin puoliso Maikki Järnefelt-Palmgren, tuolloin 57-vuotias, komean uran tehnyt temperamentikas taiteilija.

Aamulla Maikki oli tuntenut olonsa heikoksi. Hän oli ollut myös huolissaan, koska oli tapahtunut jotain hermostuttavaa. Hän oli unohtanut laulun sanat, mitä ei ollut sattunut koskaan aiemmin.

Laulajatar oli noihin aikoihin kirjoittanut miehelleen viestin:

Minulla on niin kova pyörrytys ja särky takaraivossa, että milloin tahansa voin kaatua kuolleena maahan. Toiveeni on että minut poltetaan! Kiitos uskollisesta ystävyydestä. Sinun Maikkisi.

Maikille kohtalokkaat harjoitukset

Tuntien dramaattisuuteen taipuvaisen Maikin luonteen, Selim tai kukaan muukaan ei suhtautunut lappuun välttämättä kovin vakavasti. Ehkä olisi ollut syytä, sillä kantaatin kenraaliharjoituksissa, kesken kauniin soolon Maikki Järnefelt-Palmgren tuupertui kirkon lattialle.

Maikki ei kuollut heti, vaan hänet vietiin läheiseen sairaalaan. Siellä halvauskohtaukset uusiutuivat seuraavien päivien kuluessa, mutta kohta näytti siltä, että pahin oli ohi. Välillä aivohalvauspotilas tunsi olonsa jopa niin hyväksi, että nousi seisomaan ja ryhtyi laulamaan. Silloin monet hoitajat itkivät liikutuksesta.

Selim kävi tiheään katsomassa puolisoaan, mutta mitään ei lopulta ollut tehtävissä kun pari viikkoa sairaskohtauksen jälkeen kuuluisa laulajatar menehtyi heinäkuun 4. päivänä.

Musiikkipiirien kerma kerääntyi muistamaan Maikkia

Hautajaiset pidettiin Helsingissä ja niihin osallistui suuri joukko ystäviä, ihailijoita ja musiikkimaailman merkkihenkilöitä. Heti surevan lesken jälkeen seppeleen laskivat Jean ja Aino Sibelius.

Kuuluisa pianisti, satojen pianokappaleiden, rakastettujen yksinlaulujen ja juhlittujen kuorolaulujen säveltäjä Selim Palmgren sulkeutui Naantalin kesäasuntoonsa, ei halunnut nähdä ketään ja alkoi ryypätä. Sukulaiset olivat voimattomia ja pelkäsivät tämän tekevän itselleen jotain.

Työt jatkuivat Helsingissä ja näköpiiriin ilmestyi uusi nainen

Syksyllä Palmgren palasi Helsinkiin ja jatkoi opetustyötä konservatoriossa. Hän tapasi väistämättä ihmisiä, muun muassa Maikin oppilaita joihin lukeutui myös Minna Talvik. Minna oli taiteilijapariskunnan läheinen ystävä jo aiemmilta ajoilta ja oli saattanut käydä lohduttamassa surevaa leskimiestä useamminkin.

Marraskuun alussa 1929 Selim Palmgren johti Helsingin kaupunginorkesterin konsertin, joka oli omistettu edesmenneen puolison muistolle.

Joulukuun alussa Helsingin Yliopiston juhlasalissa pidettiin konsertti, jossa 51-vuotias Selim Palmgren säesti 27-vuotiasta laulajatarta Minna Talvikia.

Tammikuun lopussa 1930 vietettiin Selimin ja Minnan häät. Oli kulunut runsaat puoli vuotta värikkään primadonnan yhtäkkisestä kuolemasta.

"Hän joka seuraa Maikkia, on Maikin paras ystävä ja rakkain oppilas, hän on hyvä ja herttainen ihminen… Olen vakuutettu siitä, että rakas Maikkimme olisi hyväksynyt valintani", kirjoitti säveltäjä edesmenneen puolison äidille.

Minna Talvik-Palmgren 1930-luvun alussa.
Minna Talvik-Palmgren 1930-luvun alussa. Minna Talvik-Palmgren 1930-luvun alussa. Kuva: Valokuvaamo Tenhovaara 1930–1933. Museovirasto. Fazerin konserttitoimiston kokoelma. Minna Talvik-Palmgren
Säveltäjä Selim Palmgren 1920-luvun lopulla.
Selim Palmgren 1920-luvun lopulla. Säveltäjä Selim Palmgren 1920-luvun lopulla. Kuva: Atelier Universal 1927–1929. Museovirasto. Fazerin konserttitoimiston kokoelma. Selim Palmgren
Laulajatar Maikki Järnefelt-Palmgren 1927.
Maikki Järnefelt-Palmgren 1927, Laulajatar Maikki Järnefelt-Palmgren 1927. Kuva: Atelier Universal 1927. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. Maikki Järnefelt-Palmgren

Selim-elokuvan kuvaukset alkoivat Porin Raatihuoneelta

Selim Palmgrenin elämästä on tekeillä elokuva, joka valmistuu syksyllä 2019. Kuvaukset aloitettiin Porin Raatihuoneella Selimin kotikaupungissa 2017. Elokuva kertoo muun muassa Selimin ja Maikin suhteesta, joka alkoi jo silloin kun Maikki oli vielä naimisissa säveltäjä-kapellimestari Armas Järnefeltin kanssa.

Kuuntele: Selim Palmgren soittaa pianokappaleensa Toukokuun yö. Äänitysvuosi 1938.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin kuvittaja Lassi Rajamaa on Sibelius-Akatemian rehtori emeritus ja Rondo-lehden kuvakolumnisti.

Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva.
Musiikin syntymäpäiväkalenterin loppukuva. pilapiirrokset,Lassi Rajamaa

Lähteet ja linkit
Korhonen, Kimmo: Selim Palmgren, elämä musiikissa. WSOY. Juva 2009.
Kuvaja, Sini: Selim Palmgren -elokuvan kuvaukset alkoivat Porissa rakastumisen hetkestä – Katso video. Satakunnan kansa 20.10.2017.
Lähdetie, Ismo: Palmgren, Selim (1878 - 1951). Kansallisbiografia 2001, päivitetty 2016.
Poroila, Heikki: Selim Palmgrenin sävellykset. PDF-versio. Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 167, 2015.
Wikipedia Maikki Järnefelt-Palmgren
Wikipedia Minna Talvik-Palmgren
Wikipedia Selim Palmgren

Kuuntele Areenassa Elokuva Selim Palmgrenista valmistuu syksyllä 2019.
Selim-elokuva