Kantasoluhoito yhdistyy maallikon mielessä lähinnä leukemian hoitoon, mutta netti ja lööpit tarjoavat “kantasoluhoitoja” jo vaikka mihin. Toimittaja Risto Kuusisto kokeili nuorekkaampaa ihoa lupaavaa kasvohoitoa, jota jotkut klinikat markkinoivat myös kantasoluhoitona.
Ystäväni hakee Bangkokista kantasoluhoitoja diabetekseensa. Kahdeksaakymmentä lähestyvä miljardööri Peter Nygård haluaa elää ikuisesti kantasoluhoitojen avulla, ja suunnittelee hoitoja tarjoavan klinikan perustamista Kiinaan tai Bahamalle.
Toimittaja Pirjo Kauppinen haki kantasoluhoitoja pyörätuoliin johtaneeseen selkävammaansa Venäjältä. Kantasoluhoito tuntuu olevan kallis ihmelääke, jolta odotetaan apua sekä vakaviin sairauksiin että ulkonäön rapistumiseen iän myötä.
Plasebovaikutus on valtava, sitä ei voi kiistää.
Ystäväni myös kokee saaneensa diabetekseensa apua. Hän joutuu nyt ottamaan vähemmän insuliinia kuin ennen. Asiantuntijalta tulee kuitenkin täystyrmäys hoidolle:
– Kuulostaa shokeeraavalta, että joku käy Thaimaassa hakemassa kantasoluhoitoja diabetekseen. Suoraan sanon, että se on täyttä huuhaata, toteaa professori Timo Otonkoski.
Otonkoski toimii Helsingin yliopiston lääketieteellisen kantasolututkimuksen professorina.
Mutta entä ystäväni? Täysjärkinen ihminen, joka kokee hyötyneensä hoidosta.
– Plasebovaikutushan on valtava ja sitä ei voi kiistää. Kalliilla ja monimutkaisella hoidolla on merkittävä plasebo, Otonkoski selittää.
Eli jo se, että laittaa paljon rahaa hoitoon, saa ihmisen tuntemaan, että hoidosta täytyy olla hyötyä. Toisaalta kun nyt lähtee investoimaan hoitoonsa rahaa, niin samalla varmaan korjaa vähän elintapojaankin. Diabetekseenhän voi vaikuttaa myös ruokatottumuksilla.
Joskus pienikin toive parantumisesta riittää. Nyt jo edesmennyt Pirjo Kauppinen kuvaili omia ajatuksiaan kantasoluhoidosta näin:
– Mitään mullistavia muutoksia en kuvitellutkaan tapahtuvan hetkessä. Tiedonjano ja pieni toivon ripaus ovat ajaneet minua eteenpäin kokeilemaan kaikenlaista: aina huuhaahömpötyksistä näihin lääketieteellisiin innovaatioihin.
Pirjo ei hoidoilla päässyt pyörätuolistaan. Hän kuitenkin uskoi Lääkärilehden haastattelussa venäläisten saavuttaneen tuloksia, vaikka julkaisut tutkimustuloksista puuttuivat.
Jos saan viisi tai kymmenen hyvää vuotta, se on sen arvoista.
Samoilla linjoilla on Venäjällä kantasoluhoitoja saanut Anna Likos, joka kertoo Akuutissa taistelustaan MS-tautia vastaan. Monesta epävarmuudesta huolimatta hän halusi tämän kortin kääntää.
– En edes ajatellut mitä tapahtuu 20 vuoden kuluttua. Jos saan nyt viisi tai kymmenen hyvää vuotta, se on sen arvoista. Ja siinä ajassa tiedekin ehtii kehittyä, paljon ehtii tapahtua.
Elinten kasvu ja uudistuminen perustuu kantasoluihin, jotka voivat lisääntyä ja erilaistua elimistön tarpeiden mukaan. Kantasolut voivat myös korjata soluvirheitä. Kantasoluilla voidaan myös rakentaa uusia kehonosia, kuten leukaluu. MS-taudin hoidossa kantasoluja käytetään jo mm. Venäjällä ja Ruotsissa, mutta Suomessa hoitoa ei saa - ainakaan vielä.
Saako kasvohoito liikkeelle kantasoluja?
Entä sitten ne omat “kantasoluhoitoni”? PRP-hoidossa asiakkaan omasta verestä erotellaan plasmaa, jota mankeloidaan piikkirullalla kasvoihin. Veressä on kyllä hyviä kasvutekijöitä, mutta saako kasvohoito liikkeelle kantasoluja?
Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Pentscho Popovin mukaan ei tiedetä, miten paljon kantasoluja hoidossa tulee esiin.
– On mahdollista, että tässä prosessissa myös kantasolut aktivoituvat ja osa hoidon tehosta perustuu siihen. PRP-hoidon teho ei kuitenkaan pelkästään johdu kantasolujen aktivaatiosta, Popov selittää.
Hoidon ajatus on, että kun aiheutetaan haava, niin se korjautuu. Siihen voivat osallistua myös kantasolut, mutta lainausmerkkejä kasvojen “kantasoluhoidosta” ei ihan vielä pidä jättää pois.
Kun haavat ovat parantuneet, peilikuva näyttää taas ihan tutulta. Omat kasvot ovat vähän liian lähellä, jotta hoidon vaikutusta voisi kovin vakuuttavasti arvioida. Sen huomasin, että iho kuoriutui muutama päivä hoidon jälkeen. Rasva imeytyy hyvin ja ehkä nahka sai pientä pintasileyttä.

Ja tässäkin hoidossa plasebovaikutuksella on epäilemättä merkitystä – varsinkin kun kokemani verilöyly on tullut tunnetuksi myös “Kardashian"-hoitona. Kun on saattanut kasvonsa tämän näköiseksi, niin tokihan tuloksiakin pitää tulla!
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
Lue myös:
Katso Areenassa: Kohtalokkaat kantasoluhoidot
Anna haki kantasoluhoidot Moskovasta, koska mikään Suomessa saatava hoito ei ollut auttanut hänen MS-sairauteensa. Emmalle annettiin vain parin prosentin selviytymismahdollisuus ilman kantasolusiirrettä.
Lisää ohjelmasta




